Liman jalkeen:
Máncorassa vissiin kolme vai nelja yota. Rantaa ja aurinkoa.
Ecuadoriin, Guayaquil, siella kaks yota.
Montañita: rantakaupunki ja kiva, mut sataa vaan, yks yo ja pois.
Guayaquilin kautta Tumbesiin. Taalla nyt.
Huomenna takas Máncoraan yoksi, kahdeksi. Sitten pikavisiitti Trujillossa, josta Limaan ja sielta Suomeen!
Nyt on tiistai ja sunnuntaina lento Suomeen.
Sitten on tama puolivuotinen ohi.
Janna juttu.
tiistai 10. elokuuta 2010
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Salar de Uyuni - La Paz - Ica - Lima
Holatsut sinne.
Ollaan taas Limassa, päivä tosin vaan täällä vietetään. Vaikka nyt olis taas aikaa kirjottaa, niin ihan on kirjotusinto mennyt, kadonnut ties minne.. No päivitetään nyt hieman kuitenkin.
Ostettiin kolmen päivän, kahden yön reissu. Reissuun sisältyi hienoja maisemia ja likaisia tyttöjä. Ensin yöbussilla Uyunin kaupunkiin (näytti ihan sellaisesta jostain leffasta tai kirjasta hyyvin pieni kaupunki, yksi päätie, kylässä yksi pubi, kaikki tuntevat toisensa ja mitään ei koskaan tapahdu jne), aamupalaa, odottelua. Reissu tehdään siis jeepillä ajaen. Kuski, kokki, me + kolme ranskalaista oli retkiseurueena. Kolmen päivän aikana käytiin tietenkin siellä suola-aavikoilla, nähtiin kuinka miehet työssä louhivat suolaa ja täyttivät kuorma-autoja. Tie näytti vähän samalta kuin (kummallisessa?) Miehet jäällä -tv-sarjassa. Pelkkää valkoista joka suuntaan. Valkoisuuden keskellä oli myös kivi"saari", jossa kasvoi paljon ja järkyttävän isoja kaktuksia. Kummallista. Keskellä ei-mitään, mikä olikin teema seuraavien päivien ajan. Näimme myös paljon laguuneja, "kivipuita", upeita maisemia, ei-mitään ja vaikka mitä.
Viimeisenä aamuna nousimme aamuvarhaisella ja auringonnousun aikaan oli mahdollisuus mennä uimaan kuumiin lähteisiin. Vaikka kuinka yritän aina tehdä asioita, joita ei yleensä pysty, niin nyt ei vaan kyennyt. Edellisenä yönä oli ulkona ollut noin -10 - -20c, meidän majapaikassa sisällä +3c. Talvivaatteita ei tietenkään ole, joten päällä oli kaikki omistamamme. Aamusta oltiin vielä aivan syväkohmeessa, että vaatteiden poisottaminen ja varsinkin vedestä nouseminen takaisin kylmyyteen (vaatteiden vaihtaminen siinä ulkona myös) ei houkuttanut ollenkaan. Vain käsien peseminen kuumassa joessa sai mielen hymyilemään. Mutta muuten nyt vilukissa sisälläni voitti sen kokeilunhaluisen puolen. Ehkä jonain toisena päivänä hieman eri olosuhteissa.
Kävimme myös Chilen rajalla heittämässä reissukaverimme sinne jatkamaan matkaa, ja itse takaisin Uyuniin. Olimme ostaneet paluubussiliput jo La Pazista, mutta nyt matkatoimiston täti sanoi ettei paikkoja olekaan. Tytöt hieman jo hermostui, ei innostusta jäädä jäätymään enään yhdeksikään yöksi, mutta (kuten vähän arvelinkin), kyllähän ne paikat jostain toisesta bussista meille revittiin. Yöbussilla takaisin siis La Paziin, aamulla perillä ja äkkiä kuumaan suihkuun. Kyllä, olemme ällöjä ja olimme olleet jo neljä vuorokautta ilman suihkua tässä vaiheessa. Jälleen kerran se sisäinen vilukissa voitti kun oli vaihtoehtona jääkylmä suihku. Ei vaan kyennyt.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivä oleilua välissä ja kävimme ostamassa seuraavan päivän reissun, eli polkupyörillä Death Roadin alas ajaminen. Yhdeksi maailman vaarallisimmista teistä sanottu Death Road on kovaa kamaa turistien keskuudessa, monet toimistot tarjoavat samantyylistä pakettia. Meillä siihen kuului aamiainen, snacksit, lounas, suihku- ja uima-allasmahdollisuus hotellilla, opas, death road -t-paita, cd oppaan päivän aikana ottamista kuvista, varusteet jne. Pyörät oli todella hyvät, kunnon jousitukset jne. Varusteisiin kuului myös kunnon housut ja liivit, kyyner- ja polvisuojat, hanskat, lasit ja kokopään kunnon kypärät.
Ensin ajoimme noin tunnin korkeimmalle kohdalle, 4700m (uusi ennätys), totuttelimme hetken pyöriin ja lähdimme ajamaan. Ensimmäinen osuus oli asfalttia, lujaa mentiin, ja missä maisemissa! Sitä ajoimme (istuimme?) jonkun pätkän, jonka jälkeen menimme autolla 8km ylämäkeä (jes!). Automatkan aikana aamun aurinko meni pilveen ja alkoi satamaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus aloittaa itse Death Road -osuus, joka on epätasaista kivisoratietä. Mutkia on vaikka kuinka, ja todella syvät rotkot (toisinaan) melko kapeiden teiden varrella. Eikun ajamaan. Lasit oli aivan märät (niinkuin tietenkin koko tyypit), sumua vaikka kuinka, varmaan pilvissä kun ajettiin, ja näkyvyyttä valehtelematta ehkä 5m. Siinä piti vähän arvailla, koska en voi sanoa että hiljaa oltaisiin menty. Nopeat refleksit käyttöön.. Ehkä puolessa välissä pilvet hälvenivät ja aurinko tuli osin esiin. Tässä tapauksessa tie oli melkein vähän pelottavampi, koska nyt loputtomat jyrkät rotkot näkyivät paljon selvemmin. Ennen tiellä on ollut paljon enemmmän liikennettä, nyt meitä vastaan tuli vain kaksi autoa. "Ajakaa sitten sillä reunan puolella!" ..kiva.
Sinä päivänä ei sattunut olemaan ketään muita, joten olimme kolmin ("Normaalisti tämä on ihan täynnä!" Just.), eli opas meni edellä, sitten me ja auto tuli perässä. Stoppeja pidettiin hyvin aikavälein että kaikki on mukana ja opas kertoi seuraavasta etapista. Ristejä näkyi tien varrella vanhojen uhrien muistoksi. Kun pääsimme loppuun oli melko voittaja olo. Hyvää adrenaliinia, jee. Sen jälkeen meidän ajettiin yhdelle hotellille, jossa saimme rauhassa ottaa suihkun ja syödä ym. Loppupisteemme oli 1200m korkeudessa, joten hyvä matka tultiin alaspäin! Yhteensä 60km pyörän selässä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana aamuna aloitimme taas pitkän reissun Peruun takaisin. Ensin pari tuntia pikkubussissa rajalle. Meidän seuraavan bussin piti lähteä 40min päästä, mutta kun lopulta löysimme immigration officen, niin näimme sen piiiiiiiiiitkän jonon. Joku sanoi, että se kestää noin 5-6h. Pitkään pähkäilimme mitä teemme, meitä oli enemmänkin porukkaa samassa tilanteessa, lahjontaa yritti joku (ollaanhan Perussa), ja tarjottiin meille myös rahalla jonon ohi pääsemistä, mutta vähän turhan hämärissä oloissa, joten päätettiin vaan mennä jonon perälle (melkein ainakin, uusien tuttujen viereen). Lopulta selvisimme jonosta vissiin parissa tunnissa, saimme vaihdettua bussiliput seuraaviin, joten pääsimme jatkamaan matkaa. Oli Perun itsenäisyyspäivä, joten porukkaa normaalia enemmän. Hölmösti myös samaan toimistoon jonottivat ne, jotka haluavat sekä Perun että Bolivian puolella.
Siitä sitten 8½h bussi Arequipaan, joka ei kuitenkaan ollut päämäärämme. Meillä ei ollut mitään lippuja vielä Icaan, koska ajattelimme että olemme perillä hyvissä ajoin ja saamme johonkin iltabussiin paikat. Kiireessä kävimme terminaalin kaikkia yhtiöitä läpi "Icaan, tänään?" ja eitä tuli vastaukseksi. Lopulta kuitenkin yksi sanoi, että joo, lähtee 10min päästä. Äkkiä kaikkien tiedot koneelle, bussiterminaaliveron (jep..) maksaminen ja bussiin. Lähemmäs 11h päästä aamulla löysimme itsemme Icasta. Sellanen vuorokausi matkustamista..
Aamupalaa, ravintolan vessassa siistiytymistä ja taksi Huacachinaan. Huacachina on ikään kuin keidas keskellä hiekka-aavikkoa. Pieni lammikko, jonka ympärillä on rafloja, pari hostellia ja paljon matkanjärjestäjiä. Ympärillä pelkkiä hiekkadyynejä. Taksikuski suositteli kaveriaan, ja olimme helppoja ja suostuimme diiliin. Dune buggy - ajelua aavikolla (kunnon vuoristoratameinikiä), vähän sandboardingia, ja saimme samalla hinnalla käyttää hotellin uima-allasta ja suihkua. Oli kerrankin aurinkoinen päivä! Shortsit ja topit kaivettiin esiin, ah unelmaa. Kävimme ostamassa vähän viiniä ja fantaa ja menimme nurtsille päivää paistattelemaan. Ei huonoa.
Busseilusta kun niin tykkäämme, niin illaksi takaisin Icaan ja bussi vielä illlalla Limaan. Tällä kertaa ei mennyt kuin 5h. Päivä täällä, ollaan pesty pyykkiä ja jumitettu aika hyvin. On niin kummallista kun täällä kämpillä on uutta porukkaa (joka tietenkin vaikuttaa paljon huonommalta kuin ne omat kaverit ;) ja ihan siivottomiakin olivat, pöh), ei ole enää mun koti.
Huomenna jälleen pitkä bussireissu edessä, 17h Lima - Máncora, ja AURINKOA. Ah, vapaus. Pitää vielä rinkan sisältö vaihtaa vähän kevyempään ja menoksi.
Kahtellaan taas mistä jaksan kirjotella.. 15 päivää jäljellä.
Ollaan taas Limassa, päivä tosin vaan täällä vietetään. Vaikka nyt olis taas aikaa kirjottaa, niin ihan on kirjotusinto mennyt, kadonnut ties minne.. No päivitetään nyt hieman kuitenkin.
Ostettiin kolmen päivän, kahden yön reissu. Reissuun sisältyi hienoja maisemia ja likaisia tyttöjä. Ensin yöbussilla Uyunin kaupunkiin (näytti ihan sellaisesta jostain leffasta tai kirjasta hyyvin pieni kaupunki, yksi päätie, kylässä yksi pubi, kaikki tuntevat toisensa ja mitään ei koskaan tapahdu jne), aamupalaa, odottelua. Reissu tehdään siis jeepillä ajaen. Kuski, kokki, me + kolme ranskalaista oli retkiseurueena. Kolmen päivän aikana käytiin tietenkin siellä suola-aavikoilla, nähtiin kuinka miehet työssä louhivat suolaa ja täyttivät kuorma-autoja. Tie näytti vähän samalta kuin (kummallisessa?) Miehet jäällä -tv-sarjassa. Pelkkää valkoista joka suuntaan. Valkoisuuden keskellä oli myös kivi"saari", jossa kasvoi paljon ja järkyttävän isoja kaktuksia. Kummallista. Keskellä ei-mitään, mikä olikin teema seuraavien päivien ajan. Näimme myös paljon laguuneja, "kivipuita", upeita maisemia, ei-mitään ja vaikka mitä.
Viimeisenä aamuna nousimme aamuvarhaisella ja auringonnousun aikaan oli mahdollisuus mennä uimaan kuumiin lähteisiin. Vaikka kuinka yritän aina tehdä asioita, joita ei yleensä pysty, niin nyt ei vaan kyennyt. Edellisenä yönä oli ulkona ollut noin -10 - -20c, meidän majapaikassa sisällä +3c. Talvivaatteita ei tietenkään ole, joten päällä oli kaikki omistamamme. Aamusta oltiin vielä aivan syväkohmeessa, että vaatteiden poisottaminen ja varsinkin vedestä nouseminen takaisin kylmyyteen (vaatteiden vaihtaminen siinä ulkona myös) ei houkuttanut ollenkaan. Vain käsien peseminen kuumassa joessa sai mielen hymyilemään. Mutta muuten nyt vilukissa sisälläni voitti sen kokeilunhaluisen puolen. Ehkä jonain toisena päivänä hieman eri olosuhteissa.
Kävimme myös Chilen rajalla heittämässä reissukaverimme sinne jatkamaan matkaa, ja itse takaisin Uyuniin. Olimme ostaneet paluubussiliput jo La Pazista, mutta nyt matkatoimiston täti sanoi ettei paikkoja olekaan. Tytöt hieman jo hermostui, ei innostusta jäädä jäätymään enään yhdeksikään yöksi, mutta (kuten vähän arvelinkin), kyllähän ne paikat jostain toisesta bussista meille revittiin. Yöbussilla takaisin siis La Paziin, aamulla perillä ja äkkiä kuumaan suihkuun. Kyllä, olemme ällöjä ja olimme olleet jo neljä vuorokautta ilman suihkua tässä vaiheessa. Jälleen kerran se sisäinen vilukissa voitti kun oli vaihtoehtona jääkylmä suihku. Ei vaan kyennyt.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivä oleilua välissä ja kävimme ostamassa seuraavan päivän reissun, eli polkupyörillä Death Roadin alas ajaminen. Yhdeksi maailman vaarallisimmista teistä sanottu Death Road on kovaa kamaa turistien keskuudessa, monet toimistot tarjoavat samantyylistä pakettia. Meillä siihen kuului aamiainen, snacksit, lounas, suihku- ja uima-allasmahdollisuus hotellilla, opas, death road -t-paita, cd oppaan päivän aikana ottamista kuvista, varusteet jne. Pyörät oli todella hyvät, kunnon jousitukset jne. Varusteisiin kuului myös kunnon housut ja liivit, kyyner- ja polvisuojat, hanskat, lasit ja kokopään kunnon kypärät.
Ensin ajoimme noin tunnin korkeimmalle kohdalle, 4700m (uusi ennätys), totuttelimme hetken pyöriin ja lähdimme ajamaan. Ensimmäinen osuus oli asfalttia, lujaa mentiin, ja missä maisemissa! Sitä ajoimme (istuimme?) jonkun pätkän, jonka jälkeen menimme autolla 8km ylämäkeä (jes!). Automatkan aikana aamun aurinko meni pilveen ja alkoi satamaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus aloittaa itse Death Road -osuus, joka on epätasaista kivisoratietä. Mutkia on vaikka kuinka, ja todella syvät rotkot (toisinaan) melko kapeiden teiden varrella. Eikun ajamaan. Lasit oli aivan märät (niinkuin tietenkin koko tyypit), sumua vaikka kuinka, varmaan pilvissä kun ajettiin, ja näkyvyyttä valehtelematta ehkä 5m. Siinä piti vähän arvailla, koska en voi sanoa että hiljaa oltaisiin menty. Nopeat refleksit käyttöön.. Ehkä puolessa välissä pilvet hälvenivät ja aurinko tuli osin esiin. Tässä tapauksessa tie oli melkein vähän pelottavampi, koska nyt loputtomat jyrkät rotkot näkyivät paljon selvemmin. Ennen tiellä on ollut paljon enemmmän liikennettä, nyt meitä vastaan tuli vain kaksi autoa. "Ajakaa sitten sillä reunan puolella!" ..kiva.
Sinä päivänä ei sattunut olemaan ketään muita, joten olimme kolmin ("Normaalisti tämä on ihan täynnä!" Just.), eli opas meni edellä, sitten me ja auto tuli perässä. Stoppeja pidettiin hyvin aikavälein että kaikki on mukana ja opas kertoi seuraavasta etapista. Ristejä näkyi tien varrella vanhojen uhrien muistoksi. Kun pääsimme loppuun oli melko voittaja olo. Hyvää adrenaliinia, jee. Sen jälkeen meidän ajettiin yhdelle hotellille, jossa saimme rauhassa ottaa suihkun ja syödä ym. Loppupisteemme oli 1200m korkeudessa, joten hyvä matka tultiin alaspäin! Yhteensä 60km pyörän selässä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana aamuna aloitimme taas pitkän reissun Peruun takaisin. Ensin pari tuntia pikkubussissa rajalle. Meidän seuraavan bussin piti lähteä 40min päästä, mutta kun lopulta löysimme immigration officen, niin näimme sen piiiiiiiiiitkän jonon. Joku sanoi, että se kestää noin 5-6h. Pitkään pähkäilimme mitä teemme, meitä oli enemmänkin porukkaa samassa tilanteessa, lahjontaa yritti joku (ollaanhan Perussa), ja tarjottiin meille myös rahalla jonon ohi pääsemistä, mutta vähän turhan hämärissä oloissa, joten päätettiin vaan mennä jonon perälle (melkein ainakin, uusien tuttujen viereen). Lopulta selvisimme jonosta vissiin parissa tunnissa, saimme vaihdettua bussiliput seuraaviin, joten pääsimme jatkamaan matkaa. Oli Perun itsenäisyyspäivä, joten porukkaa normaalia enemmän. Hölmösti myös samaan toimistoon jonottivat ne, jotka haluavat sekä Perun että Bolivian puolella.
Siitä sitten 8½h bussi Arequipaan, joka ei kuitenkaan ollut päämäärämme. Meillä ei ollut mitään lippuja vielä Icaan, koska ajattelimme että olemme perillä hyvissä ajoin ja saamme johonkin iltabussiin paikat. Kiireessä kävimme terminaalin kaikkia yhtiöitä läpi "Icaan, tänään?" ja eitä tuli vastaukseksi. Lopulta kuitenkin yksi sanoi, että joo, lähtee 10min päästä. Äkkiä kaikkien tiedot koneelle, bussiterminaaliveron (jep..) maksaminen ja bussiin. Lähemmäs 11h päästä aamulla löysimme itsemme Icasta. Sellanen vuorokausi matkustamista..
Aamupalaa, ravintolan vessassa siistiytymistä ja taksi Huacachinaan. Huacachina on ikään kuin keidas keskellä hiekka-aavikkoa. Pieni lammikko, jonka ympärillä on rafloja, pari hostellia ja paljon matkanjärjestäjiä. Ympärillä pelkkiä hiekkadyynejä. Taksikuski suositteli kaveriaan, ja olimme helppoja ja suostuimme diiliin. Dune buggy - ajelua aavikolla (kunnon vuoristoratameinikiä), vähän sandboardingia, ja saimme samalla hinnalla käyttää hotellin uima-allasta ja suihkua. Oli kerrankin aurinkoinen päivä! Shortsit ja topit kaivettiin esiin, ah unelmaa. Kävimme ostamassa vähän viiniä ja fantaa ja menimme nurtsille päivää paistattelemaan. Ei huonoa.
Busseilusta kun niin tykkäämme, niin illaksi takaisin Icaan ja bussi vielä illlalla Limaan. Tällä kertaa ei mennyt kuin 5h. Päivä täällä, ollaan pesty pyykkiä ja jumitettu aika hyvin. On niin kummallista kun täällä kämpillä on uutta porukkaa (joka tietenkin vaikuttaa paljon huonommalta kuin ne omat kaverit ;) ja ihan siivottomiakin olivat, pöh), ei ole enää mun koti.
Huomenna jälleen pitkä bussireissu edessä, 17h Lima - Máncora, ja AURINKOA. Ah, vapaus. Pitää vielä rinkan sisältö vaihtaa vähän kevyempään ja menoksi.
Kahtellaan taas mistä jaksan kirjotella.. 15 päivää jäljellä.
torstai 22. heinäkuuta 2010
La Paz, Bolivia
Tultiin Punosta tanne La Paziin (melkein) suoraan, ei jaatykaan yoksi Copacabanaan. Kaytiin siella kuitenkin, kun bussia vaihdettiin niin nahtiin pikaisesti kaupunkia vahan. Se on siis Titikaka-jarven rannalla Bolivian puolella. Ihan mageeta kylla, biitsia. Kesalla vois olla tosi kiva!
Perun ja Bolivian rajalla oli pienta selkkausta viisumin kanssa. Mun opiskelijaviisumi kun saapui Suomeen lahtopaivana, joten en ehtinyt saada sita. Kentalla kammasin kun en saanut pyydettya 183 paivan viisumia, vaan loivat 90 paivan leiman. Liman immigration officessa sanoivat, etta se on dollari/paiva sakkoa. Rajaseta vaan ei tahtonut uskoa, etta olen ollut opiskelemassa, silla se on kuulemma mahdotonta ilman opiskelijaviisumia. Juupa juu. Kyseli sitten kovasti etta missa opiskelen, kuinka paljon se maksaa jne. ("En mina tieda! En maksa mitaan, joten ei mitaan hajua!"). Sakot maksoin ja paastiin jatkamaan matkaa.
Taalla paastiin taas vihdoin lampimaan suihkuun (ahh!), hostelli on ihan jees. Ilmainen pannukakku-aamiainen, oma pienpanimo (!), jonka baarista saa joka paiva yhden ilmaisen kaljan. Ei huono.
Ollaan nyt oltu taalla kaksi yota, kierrelty kaupunkia lahinna. Pitkasta aikaa taas vahan isommassa kaupungissa, joten liikennetta ja ihmisia riittaa. Tama on ilmeisesti myos katukojujen luvattu kaupunki. Niita on ihan jumalattomasti, ja myyvat ihan kaikkea. Ollaan vielakin korkealla, nyt melkein 4000m korkeudessa (korkein paakaupunki). Taa on hauskasti jossain kuopassa taa kaupunki, joten joka puolella nakyy vaan vuoria.
Kaytiin eilen kyselemassa suolatasankojen (Salar de Uyuni) reissujen hintoja. Paadyttiin yhteen luotettavan nakoiseen firmaan, hintaa kaiken kaikkiaan tuli joku 120e. Mieluummin maksaa vahan enemman, niin pitaisi saada vahan laadukkaampaa/luotettavampaa palvelua. Lahdetaan tanaan illalla ensin yobussilla Uyuniin, sielta aamulla lahtee reissu. 3 paivaa, 2 yota siella jossain. Suolatasankoja, kuumia lahteita, kaktuksia ja muita kummallisia juttuja. Sen nakee sitten. Mutta hyvalta kuulostaa!
Kunhan vaan paastaan sinne asti. Eilen sanoivat siella matkatoimistossa, etta eivat ole viela varmoja pystytaanko tekemaan kolmen paivan reissua, koska siella on niin kova tuuli. Etta saattaa olla etta se jaa yhteen paivaan. Toisaalta taas tanaan kuulimme huhua, etta ei se mikaan tuuli ole, vaan siella paikalliset osoittavat mieltaan ja sulkevat teita. Noh.. saapi nahda. Taytyy toivoa parasta.
Huhhuu.. taytyy toivoa, etta yobussi ei olis talla kertaa aivan jaassa. Kaikki vaatteet paalle. Samoin reissu on kuulemma aivan pirun kylma, katotaan miten tytot parjaa. Ecuadorin rannoista haaveillen..
Perun ja Bolivian rajalla oli pienta selkkausta viisumin kanssa. Mun opiskelijaviisumi kun saapui Suomeen lahtopaivana, joten en ehtinyt saada sita. Kentalla kammasin kun en saanut pyydettya 183 paivan viisumia, vaan loivat 90 paivan leiman. Liman immigration officessa sanoivat, etta se on dollari/paiva sakkoa. Rajaseta vaan ei tahtonut uskoa, etta olen ollut opiskelemassa, silla se on kuulemma mahdotonta ilman opiskelijaviisumia. Juupa juu. Kyseli sitten kovasti etta missa opiskelen, kuinka paljon se maksaa jne. ("En mina tieda! En maksa mitaan, joten ei mitaan hajua!"). Sakot maksoin ja paastiin jatkamaan matkaa.
Taalla paastiin taas vihdoin lampimaan suihkuun (ahh!), hostelli on ihan jees. Ilmainen pannukakku-aamiainen, oma pienpanimo (!), jonka baarista saa joka paiva yhden ilmaisen kaljan. Ei huono.
Ollaan nyt oltu taalla kaksi yota, kierrelty kaupunkia lahinna. Pitkasta aikaa taas vahan isommassa kaupungissa, joten liikennetta ja ihmisia riittaa. Tama on ilmeisesti myos katukojujen luvattu kaupunki. Niita on ihan jumalattomasti, ja myyvat ihan kaikkea. Ollaan vielakin korkealla, nyt melkein 4000m korkeudessa (korkein paakaupunki). Taa on hauskasti jossain kuopassa taa kaupunki, joten joka puolella nakyy vaan vuoria.
Kaytiin eilen kyselemassa suolatasankojen (Salar de Uyuni) reissujen hintoja. Paadyttiin yhteen luotettavan nakoiseen firmaan, hintaa kaiken kaikkiaan tuli joku 120e. Mieluummin maksaa vahan enemman, niin pitaisi saada vahan laadukkaampaa/luotettavampaa palvelua. Lahdetaan tanaan illalla ensin yobussilla Uyuniin, sielta aamulla lahtee reissu. 3 paivaa, 2 yota siella jossain. Suolatasankoja, kuumia lahteita, kaktuksia ja muita kummallisia juttuja. Sen nakee sitten. Mutta hyvalta kuulostaa!
Kunhan vaan paastaan sinne asti. Eilen sanoivat siella matkatoimistossa, etta eivat ole viela varmoja pystytaanko tekemaan kolmen paivan reissua, koska siella on niin kova tuuli. Etta saattaa olla etta se jaa yhteen paivaan. Toisaalta taas tanaan kuulimme huhua, etta ei se mikaan tuuli ole, vaan siella paikalliset osoittavat mieltaan ja sulkevat teita. Noh.. saapi nahda. Taytyy toivoa parasta.
Huhhuu.. taytyy toivoa, etta yobussi ei olis talla kertaa aivan jaassa. Kaikki vaatteet paalle. Samoin reissu on kuulemma aivan pirun kylma, katotaan miten tytot parjaa. Ecuadorin rannoista haaveillen..
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Puno osa 2.
Tytot loytyivat, lahtivat aamiaselle ulos, ajattelivat etta tahdon nukkua.
Kierreltiin vahan ja mentiin satamaan. Otettiin paatti kelluville kaislasaarille. Siella asustelevat, aika lailla turismin varassa tana paivana. Ihan kiva. Kaikki on tehty kaislasta ja asuvat kylla melko vaatimattomasti, paitsi yhden saaren "presidentilla" tms oli kylla aurinkovoimalla toimiva tv. Eika mitaan huonekaluja tai muuta. Taalla on saatanan kylma, kaikki vaatteet ja pipot paalla, kunnes paasee aurinkoon, jossa onkin teko-lammin. Arskat ja pipo on uusi lemppariyhdistelmani.
Paatettiin etta jatketaan huomenna matkaa, ja paatetiin myos skipata Copacabana Boliviassa ja menna suoraan La Paziin aamubussilla. Toivotaan etta olis taas kiva hostelli lampimalla vedella ja hyvalla seuralla.
Terkkuja!
Kierreltiin vahan ja mentiin satamaan. Otettiin paatti kelluville kaislasaarille. Siella asustelevat, aika lailla turismin varassa tana paivana. Ihan kiva. Kaikki on tehty kaislasta ja asuvat kylla melko vaatimattomasti, paitsi yhden saaren "presidentilla" tms oli kylla aurinkovoimalla toimiva tv. Eika mitaan huonekaluja tai muuta. Taalla on saatanan kylma, kaikki vaatteet ja pipot paalla, kunnes paasee aurinkoon, jossa onkin teko-lammin. Arskat ja pipo on uusi lemppariyhdistelmani.
Paatettiin etta jatketaan huomenna matkaa, ja paatetiin myos skipata Copacabana Boliviassa ja menna suoraan La Paziin aamubussilla. Toivotaan etta olis taas kiva hostelli lampimalla vedella ja hyvalla seuralla.
Terkkuja!
Puno-hammennysta
Otettiin eilen illalla Cuscosta yobussi Punoon, porukan koko pieneni nyt kolmeen. Bussin oli tarkoitus olla perilla aamukuuden paikkeilla. Suunitelma oli nukkua bussissa, heittaa tavarat hostellille ja menna jonnekin kuolemaan hetkeksi huonetta odotellessa. Bussi oli kylla melko hyva, puoli-sangyn sai tehtya tuolista, kun kaansi selkanojan taakse ja jalkatukikin loytyi. Vaikka vaatetta oli paljon, niin olin silti melko jaassa, ettei uni tullutkaan vasyneelle.
Bussi olikin perilla 4:30, olimme aivan poikki ja jaassa, joten taksi hostellille. Onneksi loytyi tilaa myos sille yolle. Aamulla tytot meni aamiaiselle, itse paatin jatkaa unia. Herasin sitten tossa 12 aikoihin tyhjassa huoneessa. Menin etsimaan tyttoja, ei nay missaan. Ainon puhelin latauksessa sangylla. Onnistuin myos laittamaan huoneen oven kiinni, ja paikka on tyhja, joten edes hlokunnalta ei voi kysya. :D Shit! Tassa sita sitten dataillaan oikein olan takaa ja odotellaan etta jotain tapahtuisi. Saisivat luvan ilmestya takaisin pian!
Taman hetken arsytys: viisaudenhammasta sarkee. Alkoi noin viikko sitten ja tuntuu pahenevan koko ajan. Ihan hirveesti ei innostais ajatus hammaslaakarista taalla. Pakko se on jos tasta viela pahenee tai ei helpota. Hieno ajoitus.
P.s. Puno on noin 3800m korkeudessa, Titicaca-jarven rannalla, joka on maailman korkein veneiltava jarvi.
Bussi olikin perilla 4:30, olimme aivan poikki ja jaassa, joten taksi hostellille. Onneksi loytyi tilaa myos sille yolle. Aamulla tytot meni aamiaiselle, itse paatin jatkaa unia. Herasin sitten tossa 12 aikoihin tyhjassa huoneessa. Menin etsimaan tyttoja, ei nay missaan. Ainon puhelin latauksessa sangylla. Onnistuin myos laittamaan huoneen oven kiinni, ja paikka on tyhja, joten edes hlokunnalta ei voi kysya. :D Shit! Tassa sita sitten dataillaan oikein olan takaa ja odotellaan etta jotain tapahtuisi. Saisivat luvan ilmestya takaisin pian!
Taman hetken arsytys: viisaudenhammasta sarkee. Alkoi noin viikko sitten ja tuntuu pahenevan koko ajan. Ihan hirveesti ei innostais ajatus hammaslaakarista taalla. Pakko se on jos tasta viela pahenee tai ei helpota. Hieno ajoitus.
P.s. Puno on noin 3800m korkeudessa, Titicaca-jarven rannalla, joka on maailman korkein veneiltava jarvi.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Cusco, Aguas Calientes, Machu Picchu, Ollantaytambo, Cusco
Terve mieheen. Ja naiseen.
Ei taida tastakaan nyt pitkaa tekstia tulla, ulkona paistaa vihdoin aurinko, ollutkin jo ikava.
Tiistaiaamuna lennettiin Iiriksen ja Ainon kanssa Limasta Cuscoon (3400m). Kovasti kauhutarinoita kuultu korkeuteen tottumisesta, mutta ei se niin pahalta tuntunut. Vasymyskin meni yhden tunnin younien piikkiin. Koka-lehdista tehdyn teen seka kokakarkkien pitaisi auttaa myos korkeanpaikan pahoinvointiin. Tee oli ihan juotavaa, karkit jotain aivan jarkyttavaa.
Cusco on natti kaupunki, pidan kovasti. Paivisin saattaa olla todella kuuma, iltaisin lampotila saattaa taas laskea kylmiin lukemiin, joten painava rinkka takkeineen on pakko kantaa mukana. Keskiviikkona kaveltiin Sacsawaymanin raunioille, jotka on viela 300m ylempana. Ihana ilma ja rauhallista nousua, niin mukavaa oli. Upeat maisemat myos ylhaalta. Ylhaalla joku aija tuli tarjoamaan meille hevosratsastus-kierrosta, ja siitahan nuo kaksi hevostuyttoa innostui. Mulle ihan sama, mennaan vaan, 10dollaria. Heposten selkaan ja kukkuloita kiipeamaan. Uskomattmat maisemat, ja oli hauskaa kylla!
Illalla saapui loppuseurueemme, joiden kanssa teimme loput Cusco-reissusta. Filip (vaihtarikaveri), sen tyttoystava, yksi kaveri Suomesta, yksi Meksikosta, Joseph (ranskalainen vaihtari) ja hanen kaverinsa Ranskasta. Sekalainen joukko suomiylivoimalla.
Seuraavana aamuna juna Poroysta (kaupunki Cuscon lahella) Aguas Calientesiin. Aguas Calientes on pieni turisteja varten kyhatty kyla Machu Picchun juurella. Ravintoloita, hotelleja ja matkamuistomyymaloita. That's it. On siella ilmeisesti viela nimen mukaisesti jonkunnakoiset kuumat lahteet, mutta olimme kuulleet sen verran negatiivista, etta jatimme valiin. Iisi ilta seuraavan paivan koitosta varten.
Aguas Calientesista (n. 2000m) voi ottaa bussin Machu Picchulle (2400m), mutta pienen pahkailyn jalkeen paatimme olla reippaita ja kavella. Kello soi 3:20 ja huomasimme etta sataa. Onneksi ei kovin paljon, joten emme antaneet sen haitata. Taskulamput kateen ja menoksi. Matka on pelkkaa jyrkkaa ja epatasaista rappusta. Oi mahtavuus. Kunto ei tuntunut kestavan, en pysynyt porukan perassa, joten paatin ottaa oman aikani ja tulla omalla vauhdillani. Se toimi ihan hyvin. Muilla meni noin 1,5h, mulla lahemmas kaksi tuntia. Olin perilla joskus kuuden aikaan vahan ensimmaisten bussien jalkeen. Olo oli kuin kuolleella, mutta oli se sen arvoista. Pointti menna aikaisin on, etta paasee kavelemaan myos Wayna Picchulle (2684m). Wayna Picchulle paastakseen tarvii lippuun saada leima, ja sinne paasee paivittain vain 400 ihmista. 200 kello seitseman ja toiset 200 kello kymmenen. Kello kymmenen meni nopeasti tayteen ja pienen jonosahlayksen jalkeen sain itselleni leiman nro 398! :D Huh, se oli lahella!
Kaverit oli saaneet kello kymmenen leiman, joten paiva tuli ihmeteltya yksin, mutta ei se menoa haitannut. Maisemat kuitenkin se tarkein. Nain vuoren kaukaisuudessa ja se oli KORKEA. Ai tonne pitaisi kiiveta, hyva kun viela edellisestakaan toipunut! Talla kertaa kavely oli hieman jyrkempaa ja paikoin vaikeakulkuista, mutta siitakin selvisin. Wayna Picchulle kiipeamista suositellaan ainoastaan terveille ihmisille, enka ihmettele. .... ne maisemat.. sanoja ei vaan loydy, eika kuvat anna oikeutta. Se oli jotain niin upeaa, etten ikina ole nahnyt. Kun paasin huipulle oli fiilis sen arvoinen. Olin niin ylpea itsestani ja onnellinen, etta piiiitkan odotuksen jalkeen olin vihdoin siella. Tata oli odotettu!
Machu Picchulla ja Wayna picchulla on siis inkojen rakentemia rakennuksia. Jotain hyvin hamaraa. Miten, miksi, kuinka, ha joku pystyy sellasiin korkeuksiin rakentamaan jotain ilman nykypaivan helpotuksia. Ei pysty kasittamaan.Keskella ei mitaan, hyvin korkeilla vuorilla. Se rakennettiin joskus 1400-luvulla, mutta loydettiin uudestaan vasta sata vuotta sitten. Googlettakaa.:P
No, lyhyesta virsi kaunis: paiva oli ehka paras ikina!
Polvi sanoi tassa vaiheessa ei ei, joten bussilla alas. Juna Ollantaytamboon, jossa oltiin yksi yo. Pienehko kyla Sacred Valleyssa, raunioita myos siella. Eilen tultiin takaisin Cuscoon, ja nautittiin hieman Cuscon halvoista juomista, ja vietettiin vikaa iltaa talla porukalla. Illalla mina, Aino ja Iiris otamme yobussin Punoon, Titicaca-jarven rannalle.
Kaikki hyvin, matka jatkuu!
Loppuun viela kuva Machu Picchusta. Wayna Picchu on toi isoin vuori tossa takana. Siella huipulla kavin ihan omin pienin ja vammasin jaloin!
Ei taida tastakaan nyt pitkaa tekstia tulla, ulkona paistaa vihdoin aurinko, ollutkin jo ikava.
Tiistaiaamuna lennettiin Iiriksen ja Ainon kanssa Limasta Cuscoon (3400m). Kovasti kauhutarinoita kuultu korkeuteen tottumisesta, mutta ei se niin pahalta tuntunut. Vasymyskin meni yhden tunnin younien piikkiin. Koka-lehdista tehdyn teen seka kokakarkkien pitaisi auttaa myos korkeanpaikan pahoinvointiin. Tee oli ihan juotavaa, karkit jotain aivan jarkyttavaa.
Cusco on natti kaupunki, pidan kovasti. Paivisin saattaa olla todella kuuma, iltaisin lampotila saattaa taas laskea kylmiin lukemiin, joten painava rinkka takkeineen on pakko kantaa mukana. Keskiviikkona kaveltiin Sacsawaymanin raunioille, jotka on viela 300m ylempana. Ihana ilma ja rauhallista nousua, niin mukavaa oli. Upeat maisemat myos ylhaalta. Ylhaalla joku aija tuli tarjoamaan meille hevosratsastus-kierrosta, ja siitahan nuo kaksi hevostuyttoa innostui. Mulle ihan sama, mennaan vaan, 10dollaria. Heposten selkaan ja kukkuloita kiipeamaan. Uskomattmat maisemat, ja oli hauskaa kylla!
Illalla saapui loppuseurueemme, joiden kanssa teimme loput Cusco-reissusta. Filip (vaihtarikaveri), sen tyttoystava, yksi kaveri Suomesta, yksi Meksikosta, Joseph (ranskalainen vaihtari) ja hanen kaverinsa Ranskasta. Sekalainen joukko suomiylivoimalla.
Seuraavana aamuna juna Poroysta (kaupunki Cuscon lahella) Aguas Calientesiin. Aguas Calientes on pieni turisteja varten kyhatty kyla Machu Picchun juurella. Ravintoloita, hotelleja ja matkamuistomyymaloita. That's it. On siella ilmeisesti viela nimen mukaisesti jonkunnakoiset kuumat lahteet, mutta olimme kuulleet sen verran negatiivista, etta jatimme valiin. Iisi ilta seuraavan paivan koitosta varten.
Aguas Calientesista (n. 2000m) voi ottaa bussin Machu Picchulle (2400m), mutta pienen pahkailyn jalkeen paatimme olla reippaita ja kavella. Kello soi 3:20 ja huomasimme etta sataa. Onneksi ei kovin paljon, joten emme antaneet sen haitata. Taskulamput kateen ja menoksi. Matka on pelkkaa jyrkkaa ja epatasaista rappusta. Oi mahtavuus. Kunto ei tuntunut kestavan, en pysynyt porukan perassa, joten paatin ottaa oman aikani ja tulla omalla vauhdillani. Se toimi ihan hyvin. Muilla meni noin 1,5h, mulla lahemmas kaksi tuntia. Olin perilla joskus kuuden aikaan vahan ensimmaisten bussien jalkeen. Olo oli kuin kuolleella, mutta oli se sen arvoista. Pointti menna aikaisin on, etta paasee kavelemaan myos Wayna Picchulle (2684m). Wayna Picchulle paastakseen tarvii lippuun saada leima, ja sinne paasee paivittain vain 400 ihmista. 200 kello seitseman ja toiset 200 kello kymmenen. Kello kymmenen meni nopeasti tayteen ja pienen jonosahlayksen jalkeen sain itselleni leiman nro 398! :D Huh, se oli lahella!
Kaverit oli saaneet kello kymmenen leiman, joten paiva tuli ihmeteltya yksin, mutta ei se menoa haitannut. Maisemat kuitenkin se tarkein. Nain vuoren kaukaisuudessa ja se oli KORKEA. Ai tonne pitaisi kiiveta, hyva kun viela edellisestakaan toipunut! Talla kertaa kavely oli hieman jyrkempaa ja paikoin vaikeakulkuista, mutta siitakin selvisin. Wayna Picchulle kiipeamista suositellaan ainoastaan terveille ihmisille, enka ihmettele. .... ne maisemat.. sanoja ei vaan loydy, eika kuvat anna oikeutta. Se oli jotain niin upeaa, etten ikina ole nahnyt. Kun paasin huipulle oli fiilis sen arvoinen. Olin niin ylpea itsestani ja onnellinen, etta piiiitkan odotuksen jalkeen olin vihdoin siella. Tata oli odotettu!
Machu Picchulla ja Wayna picchulla on siis inkojen rakentemia rakennuksia. Jotain hyvin hamaraa. Miten, miksi, kuinka, ha joku pystyy sellasiin korkeuksiin rakentamaan jotain ilman nykypaivan helpotuksia. Ei pysty kasittamaan.Keskella ei mitaan, hyvin korkeilla vuorilla. Se rakennettiin joskus 1400-luvulla, mutta loydettiin uudestaan vasta sata vuotta sitten. Googlettakaa.:P
No, lyhyesta virsi kaunis: paiva oli ehka paras ikina!
Polvi sanoi tassa vaiheessa ei ei, joten bussilla alas. Juna Ollantaytamboon, jossa oltiin yksi yo. Pienehko kyla Sacred Valleyssa, raunioita myos siella. Eilen tultiin takaisin Cuscoon, ja nautittiin hieman Cuscon halvoista juomista, ja vietettiin vikaa iltaa talla porukalla. Illalla mina, Aino ja Iiris otamme yobussin Punoon, Titicaca-jarven rannalle.
Kaikki hyvin, matka jatkuu!
Loppuun viela kuva Machu Picchusta. Wayna Picchu on toi isoin vuori tossa takana. Siella huipulla kavin ihan omin pienin ja vammasin jaloin!
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Machu Picchu
Machu Picchulle ja Wayna Pichulle KAVELLEN. Repikaa siita. Tamakin laski. Oli ehka upeinta ikina.
Kertoilen lisaa kunhan on aikaa istua koneella.
Elossa ollaan! :)
Kertoilen lisaa kunhan on aikaa istua koneella.
Elossa ollaan! :)
Tilaa:
Kommentit (Atom)