Karjalanpiirakoita ja särkyneitä sydämiä

Viime perjantaina vietimme hollantilaispoika Rutgerin synttäreitä. Yhdistimme siihen samaan kokkailut. Vieraiden piti kokata jotain perinteistä omasta kotimaastaan. Päädyimme lopulta karjalanpiirakoihin, vaikka kukaan meistä kolmesta ei ollut tehnyt niitä mahdollisen 7.luokan köksäntuntien jälkeen. Keitin puuron, siinä ei ollut ongelmaa. Taikinan suhteen piti vähän soveltaa, kun kaupasta ei löytynyt ruisjauhoja, tai mitään vitivalkoista tummempaa. Vaaleitahan niistä sitten tuli. Emilia oli päävastuussa itse piirakoiden väsäämisestä. Viinipullo sai toimia kaulimena. Ja ihan söpöjähän niistä tuli! Ensimmäinen satsi uuniin ja maistettiin. Hmm, ei maistu miltään. :D Taikina olisi kaivannut vähän enemmän suolaa. Mutta uitimme kaikki piirakat voissa paiston jälkeen. Ja Filip teki meille munavoin, joka pelasti kaiken. Sen jälkeen piirakat maistuivatkin Suomelta! Ja kyllä kelpasi muillekin, jes!

Kaikki oli aivan mahtavan makuista. En hirveesti kuvia muistanut ottaa, kun olin niin nälkäinen ja innoissani kaikesta. Success! Muutenkin kivat bileet. Porukkaa hyvän verran, koristeltiin kattoterassi, tehtiin tanssilattia ja kaikkea. Mitä sitä baarilla tekee, kun on seuraa, musiikkia ja juotavaa kämpilläkin.

Niin ja tietenkin toisetkin suomalaiset erikoisuutemme: Fisherman's Friends + vodka ja Turkin pippureita + Vodkaa. Pulloon muhimaan. Vihdoin valmista, pakastimeen kylmenemään. Sitten joku avasi suht täyden pakastimen, ja poks! Pullo tippui lattialle ja särkyi. Äkkiä tarkistamaan mitä oli hajonnut ja meidän salmarihan se oli. Melkein meinasi päästä itku kun olin niin odottanut sitä. Sain yhden turkin pippurin syödä ennen valmistusta ja sekin oli jo taivas! (Omat varastot siis loppuneet kauan sitten, vink vink! Saa lähettää!) No, Fisu onneksi jäi henkiin, ja sitä tarjottiin myös. Ja kyllähän sekin maistui niin meille kuin ulkomaan elävillekin. Onneksi Filipillä on vielä yksi pussi turkkareita. Odotamme vappuun ja sitten räjäytämme ihmisten tajunnan herkkujuomalla. ;)

                                      RIP my love.

Eilen kävimme Placebon keikalla, oli hauskaa. Ja ilman Iinan kämmäilyjä kuka ties meillä olisi saattanut olla mahdollisuus päästä myös backstagelle bändin kanssa. ..mutta ei kuitenkaan. Ranskalaispoika tosin onnistui jo vahingossa maanantaina törmäämään osaan bändin jäsenistä. Ihmetteli suurta ihmislaumaa, yritti päästä läpi ja kysyi sitten että mitä kaikki pörrää täällä. "Meitä vissiin tulivat katsomaan, ollaan Placebosta". Haaa! Vain Joseph onnistuu tällaisessa. Totesi vaan että "selvä, olen tulossa huomenna teidän keikalle, joten nähdään".

Mitäs muuta tapahtunut viime kirjoittelun jälkeen. No, vajaa pari viikkoa sitten sain melko pahan allergisen reaktion yhdestä lääkkeestä ja siitä tuli pikainen sairaalakäynti. Kroppa vaan reagoi, kädet ja huulet turposi hullun kokoiseksi (uusi lempinimeni botoxbitch), ja koko kroppaan tuli suuria patteja. Mutta kunhan sain piikin (jotain punaista) ja kaksi adrenaliinipiikkiä, niin kaikki lähti pois suht nopeasti. Mitään muita oireita ei ollut, ja ihan hyvä olo heti lääkkeiden jälkeen, joten säikähdyksellä selvittiin.

Huomenna suuntana Iquitos, mikä on tuolla sademetsässä Amazonjoen varrella. Neljän päivän reissu yhden kurssin kanssa. Kertoilen siitä enemmän reissun jälkeen. Kivaa päästä taas pois Limasta.

Viikonloppuja!