Marsu - lemmikki vai ruoka?

Hei taas.
Ei sitä viikoilla kai oikein kummempaa tapahdu, sillä kun aina kun näin jälkeen päin yritän jotain kirjottaa, niin ei muistu mieleen kuin viikonlopun menot.

Viime lauantaina ranskalaispoikamme järjestivät kämpillämme bileet kolmen kuukauden täälläolon kunniaksi. Pukeutumiskoodikin löytyi, teemana oli joko G.I. Joe tai Ken ja tytöille (tai tytönmielisille) G.I. Jane tai Barbie.  Itse hommasin vähän maastokuvioista vaatetta, muovipyssyn ja hieman maalia naamaan. Hottia kamaa. Ihmisiä oli meidän kattoterassilla enemmän kuin koskaan, jopa liikaa, puoliakaan en tuntenut. Yksi yllättävä tuttu oli kuitenkin. Tulin ylös huoneestani ja näin yhden tytön samalta luokalta lukiosta. Ensimmäiset sanat taisi olla "Mitä helvettiä sä täällä teet?!" Elli on myös vaihdossa Limassa, ja asuu Mirafloresissa. Ei olla nähty lukion jälkeen, joten ei mitään tietoa toisen liikkeistä. Jonkun kaverin kaverin kautta oli eksynyt meidän bileisiin. Ja asuu yhden yhdysvaltailaisen pojan kanssa, joka oli aiemmin samassa espanjanryhmässä kuin minä. Pieni maailma!

Kuvasta kiitokset Guillaumelle. Tässä ei ole kaikki (esim minä, turha etsiä), kuvasta puuttuu osa ja osa tuli vasta myöhemmin. Mutta täyttä oli!

Vaihdoin lökähousut hameeseen ja pyssyn jätin kotiin, mutta muuten lähdin samoissa kuteissa klubille tämän jälkeen. Täällä klubeilla pyörii tyyppejä kameroiden kanssa kysymässä voiko ihmiset poseerata. "Jooo, shiis toki!" Enpä olisi uskonut, että musta löytyy nyt kuva mm. Top de Moda -nimiseltä sivustolta liian pienessä maastokuvioisessa paidassa ja sotamaalit naamassa. Hemaisevaa!


Tänä viikonloppuna keskityttiin taas ruokaan. Viikoilla tulee syötyä toisinaan liikaa chifaa. Chifa on siis kiinalaisten kehittämään perus kiinalaisen ja perulaisen ruuan sekoitusta. Ravintoloita löytyy aivan joka kadunkulmasta, ilmeisesti rakastavat sitä täällä. Meillä lähin chifa on noin 30m päässä, joten sieltä tulee haettua ruokaa enemmän kuin olisi tarve. 8 solella saa ison annoksen ruokaa ja keiton, näistä usein riittää jopa kahteen ateriaan (8sol = n. 2€, paitsi kun tällä hetkellä eurolla saa jo paljon vähemmän, ei hyvä meille!). Tämän lisäksi väsäilen kotona ruokaa kun jaksan/ehdin ja joinain päivinä lounasta joko koululla tai jossain monesta lounaspaikasta lähistöllä. Viikonloppuisin yritetään sitten käydä porukalla ulkona syömässä.

Tänä perjantaina meillä oli burgeri-bileet, ja hollantilaisvahvistuksemme näytti meille oikean hampurilaisen. En tiedä miten, mutta täytyy myöntää, että oli varmasti paras ikinä syömäni hampurilainen! Ahh, täydellistä! Lauantaina päätimme toteuttaa yhden asian taas listaltamme asioista, joita pitää kokea Perussa: lähdimme syömään marsua. (Suurimmat marsujen ystävät ei välttämättä tahdo nähdä seuraavia kuvia.) Marsua syödään enemmän perinteisesti Andeilla, ei niinkään rannikkoseudulla.  

Wikipedia:
- Because guinea pigs require much less room than traditional livestock and reproduce extremely quickly, they are a more profitable source of food and income than many traditional stock animals, such as pigs and cows; moreover, they can be raised in an urban environment. 
- Guinea pig meat is high in protein and low in fat and cholesterol, and is described as being similar to rabbit and the dark meat of chicken. 
- The animal may be served fried (chactado or frito), broiled (asado), or roasted (al horno), and in urban restaurants may also be served in a casserole or a fricassee.
- Peruvians consume an estimated 65 million guinea pigs each year.

Olimme kuulleet, että Surcon kaupunginosassa on ravintola, joka myy marsua. Taksikuski vei meidät alueelle, jossa ravintolan pitäisi olla, mutta ei tiennyt sen enempää. Tietämättämme päädyimmekin peruna-festivaaleille, Festival de Papa, jotka oli järjestetty Surcon vanhan alueen aukiolle. Keskellä oli musiikkia, bändi ja tanssijoita. Aukion reunoilla löytyi kojuja, jossa myytiin mm. käsitöitä, koruja ja suklaata. Toinen sivu aukiosta oli täynnä ruokakojuja, kaikkea perinteistä perulaista ruokaa. Sieltä löysimme myös marsua, ja vatsanväänteiden uhalla päätimme ottaa riskin, ja syödä illan kojuista. Marsua naamaan siis! Eläimet oli grillattu ja/tai upporasvassa paistettu, ja saimme yhden jaettuna meille neljälle (kera perunoiden, maissin ja salaatin 3,70€). Näin ollen kaikille sattui vähän erilainen palanen, joillain oli jalkaa ja muuta. Päätä ei kukaan saanut. Lihaa ei tästä eläimestä pahemmin kyllä löytynyt, ainoastaan yhden henkilön palasta, mikä kohta eläimestä lie olikaan. Kyllä sitä sieltä yritti kaivaa, jotain mussutettavaa, mutta suurin osa oli nahkaa ja rasvaa. Noo, tulipahan kuitenkin kokeiltua!

Huomaa törröttävä jalka annoksessa.

Nälkä ei ihan lähtenyt, joten täytyi ostaa samasta kojusta myös varras aiemmin mainitsemaani naudan sydäntä, anticucho de corazón (yksi varras perunoiden kera 0,85€). Se on kyllä oikeesti herkkua! Ei sisäelimen tapaista, sydän kun on kuitenkin lihas. Mitä Suomessa tapahtuu kaikille naudan sydämille? ... Tarkennettuna sydän on lihasseinäinen ontto elin. Mutta melko lailla lihalta se maistuu.

Varmuuden vuoksi ajattelimme, että tilkka viinaa auttaisi puhdistamaan vatsaa, joten täytyi ostaa Pisco Souria, joka oli paras tähänastisista (0,57€). Valmistivat siinä tuoreeltaan, ja kyllä maistui! Jälkiruoaksi halusin vielä kokeilla vielä yhtä perulaista perinteistä, mitä en ollut ennen maistanut: arroz con leche, eli melko lailla riisipuuroa. Se tarjoiltiin jonkunlaisen punaisen hedelmäkiisselin kanssa, joten suomalaiselle melko tuttua tavaraa. Suussa oli jouluinen räjähdys vielä tunninkin jälkeen (0,57€). Googletin vähän ja se kiisseli olikin ilmeisesti Mazamorro morada, eli tummasta maissista valmistettua kiisseliä hedelmänpalasilla. Näitä kahta jälkiruokaa syödään myös erillään.


Ruuasta ihan sitten muuhun asiaan, nimittäin viisumiin. Sen kanssa oli alusta asti ongelmia. Vastaanottavan koulun oli tarkoitus hankkia mulle opiskelijaviisumi. Lähtö läheni, eikä koululta kuulunut mitään. Yritin mailia pistää, mutta vastaaminen aina kesti. Paljon lisähämmennystä aiheutti se, kun jouduin ostamaan uudet lennot, joten he tarvitsivat kopiot uusista lentolipuistani jne. Helsingissä olevan Perun suurlähetystön kanssa olin myös yhteydessä, mutta he eivät voineet tehdä muuta kuin odottaa vahvistusta Perusta. Ja kyllähän tämä vahvistus tulikin, sinä päivänä kun lähdin, joten liian myöhäistä. Kun saavuin Limaan olin hyvin väsynyt ja vielä hämmentyneempi. En ollut edes varma missä vaiheessa saan viisumini. Jos osaa kysyä, niin voi saada 183 päivän turistiviisumin. Noh, minähän en tietenkään osannut, joten 90 päivän leima tuli passiin. Shit.

Ennen kuin huomasinkaan alkoi 90 päivää olla ummessa. Olin käsittänyt maileista, että vaihtotoimisto voi uusia viisumini sitten Perussa. Ei. He pysytvät uusimaan vain niitä opiskelijaviisumeita. Muutamalla muulla täällä oli sama tilanne. Sitten alkoi kuulemaan huhuja ja erilaisia tarinoita siitä mitä voi tehdä. Joku sanoi, että viisumiin voi ostaa lisäaikaa, toinen ääripää oli että et saa palata enää maahan kun poistut. Hetki oli jo mielessä että nyt pikaisesti lento lähimpään maahan, ennen kuin viisumi umpeutuu. No, lopulta saimme aikaiseksi mennä maahanmuuttovirastoon varmistamaan asia lopullisesti. Kun pääsimme virastoon, se näytti juuri sellaiselta paikalta, että ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle, ja olimme jo valmistautuneet viettämään siellä koko iltapäivän. Vartija kuitenkin ohjasi meidän oikealle luukulle, ei juurikaan jonoa, mukava nainen ja homma tuli selvitettyä muutamassa minuutissa! Ei olisi uskonut. Asia on siis niin, että kun poistuu maasta, joutuu maksamaan sakon 1 US$/päivä viisumin umpeutumisesta. Ja maahan saa palata ilman ongelmia. Hyvä hyvä. Turha maksuhan toi periaatteessa on, kun se olisi ollut vältettävissä, mutta pahempikin lopputulos olisi voinut olla. Olin matkassa kanadalaispojan kanssa, jonka espanja on heikko, joten olin ylpeä kuinka sain itse hoidettua kaikki asiat espanjaksi!

Ennen eilistä kämpässämme asui 21 henkilöä. Eilen tänne saapui Yhdysvalloista 24 (!) kokkiopiskelijaa seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Ei hyvä, tätä kämppää ei ole tarkoitettu niin monelle. Ilmeisesti kokkaavat koululla, ja muutenkin tiukka aikataulu, että eivät toivon mukaan valtaa pientä keittiötämme. Mutta pesukoneesta ja muusta voi tulla taistelua. Hirveesti ei olla vielä vietetty aikaa, mutta heikot alkuasetelmat. Muutama ihan mukavanoloinen, mutta iso osa henkilöistä vaikuttaa kovin töykeiltä. Olivat myös käyttäneet meidän ruokiamme, ja lihavat tytöt (anteeksi, mutta iso osa on ylipainoisia! :D) kurkkineet jääkaappeihin jo ennen kuin he olivat edes käyneet kertaakaan kaupassa jne. Ei näin! Tämä on kuitenkin ollut meidän koti yli 3kk ajan, ja nyt tuntuu että täällä on 24 huonostikäyttäytyvää vierasta. Täytyy nyt kattoa miten tää lähtee tästä käyntiin.

 Sellaista elämää täällä tällä hetkellä. Salmiakkiaddiktiosta pääsen toivottavasti pian kirjoittamaan suuren hymyn kera.

-10 päivää

Siitä on pian jo vuosi kun sain tietää, että pääsen viettämään kevätlukukauteni opiskellen Limassa. Kouluni on Universidad San Ignacio de Loyola. Se oli ensimmäinen hakutoiveeni, kakkosena tuli Meksiko (jokukaupunkienmuistanimeä), ja kolmantena Valencia, Espanja. Ilmeisesti osasin hakemuksessani valehdella espanjankielentaitoni tason sen verran taidokkaasti, että uskoivat että pystyn myös opiskelemaan sillä kielellä. Itse tajusin sen vasta tulosten jälkeen, että voi olla että olisi aika hieman kerrata. Kyllähän sitä tuli luettua melko ahkeraankin lukioaikoina '03 - '06, mutta siitä onkin jo muutama vuosi. Koulustamme toiselta linjalta piti lähteä myös yksi opiskelija, mutta jostain syystä hän joutui perumaan koko jutun.

Tulosten jälkeen ensimmäiseen puoleen vuoteen vaihtoa ei tullut pahemmin edes ajateltua, se oli kuitenkin tapahtumassa "vasta sitten joskus ". Syksyllä alkoi sitten paperirumba. Piti lähettää vastaanottavaan kouluun iso läjä papereita heille, sekä myös viisumia varten. Oli hakemuksia, CV, motivation letter, lentoliput, sairasvakuutus, opiskelijatodistus, kopio passista, valokuvia, suosituskirje, kurssien valintaa jne. Tietenkin viime tingassa hoidin kaikki asiat alle viikossa, mutta sen jälkeen oli helpottunut olo, kun noin iso osa hoidettavista asioista oli jo takana - ja oli vasta syyskuu!

Arvattavasti iloitsin liian ajoissa. Viisumia varten minun tuli hommata meno-paluu lentoliput jo silloin syksyllä. Suunnittelin, että lennän Limaan ja takaisin Madridista. Kaverini on tällä hetkellä vaihdossa Madridissa, ja ajattelin, että menen sinne muutamaksi päiväksi ennen lähtöä. Vuodenvaihteen aikaan kuitenkin kämppikseni Aino kysyi millä lentoyhtiöllä minun olikaan tarkoitus lentää. "Air Comet:lla.", "Eikö se mennytkään konkurssiin?". SHIT! Äkkiä nettiin ja näin oli käynyt. Heidän verkkosivuillaan näkyi ainoastaan sähköpostiosoite, jonne voi laittaa reklamaatiota. Parin viikon päästä nettisivuja ei ollut olemassa ollenkaan. Koska olin ostanut liput suoraan yhtiön omilta verkkosivuilta, ei tietenkään ollut mitään konkurssi- tms. turvaa. Tässä vaiheessa toivoni lepäsi vielä jatkuvassa matkavakuutuksessani, mutta ei. Hekään eivät korvaa konkurssitapauksissa penniäkään. Korvaus on mahdollinen, jos asiakkaalle tulee ylitsepääsemätön este lennolle pääsyyn, esim. läheisen kuolema. Eipä lohduttanut. Sinne meni iso määrä rahaa. Lennot Limaan eivät ole mitenkään erityisen halpoja. Sitä tuli kiroiltua monet päivät, mutta eipä se tilannetta muuta, joten se oli ostettava uudet liput. Jotenkin oli mennyt maku koko hommaan, joten päätin että lennän suoraan Helsingistä Limaan. Tai siis, niin suoraan kun se on mahdollista. Nyt lennän KLM:llä, ja siinä on välilasku Amsterdamissa, ja olen tyytyväinen pelkkään yhteen välilaskuun.

Sitten: asunto. Olimme muuttaneet Ainon kanssa Kaivokselaan huhtikuussa '09 (?). Pidimme asunnosta paljon, se oli lähellä koulua, huoneet olivat isot, mulla työpaikka kivenheiton päässä jne. Olimme jo aiemmin miettineet, että kun lähden vaihtoon, niin hommaamme vuokralaisen siksi aikaa. Kämppään olisi ollut mahdollista hommata myös kolmas asukas hyvän pohjaratkaisun ansiosta. Loppuvuodesta kuitenkin vuokranantajamme (yksityinen hlö) ilmoitti, että taloudellisista syistä hän aikoo myydä asunnon. Sepä kiva. Tietenkin meillä olisi ollut pidempi irtisanomisaika, mutta eipä se oikein hyödyttänyt, mun lähtö kun oli helmikuussa joka tapauksessa. Päädyin sitten muuttamaan tavaroineni takaisin äidin luo. Tammikuun loppupuolella päädyin siis elämään pahvilaatikkoelämää kuukaudeksi Kirkkonummelle. Toisaalta helppo ratkaisu kun ei tarvitse miettiä vuokralaisia jne, mutta mielellään olisimme pitäneet Kaivokselan kämpän. Ja syksyllä on taas asunnonmetsästys edessä.

Tämän vuoden puolella olen jatkanut käytännön asioiden järkkäämistä. Rokotusten ottaminen kesti, koska Vantaalla terveyskeskuksissa sikainfluenssan takia ollut matkailijan rokotusvastaanottoa. Onneksi ne alkoivat taas 2010, ja nyt on piikitetty jäykkäkouristus, joka oli mennyt juuri vanhaksi, keltakuume sekä A- ja B-hepatiitista ensimmäinen piikki. Toinen pitäisi ottaa ensi viikon aikana ja kolmas puolen vuoden aikana.

Asunnon (tai siis huoneen) sain hommattua koulun opiskelija-asuntolasta La Casa de Don Ignaciosta. Parit ensimmäiset kuukaudet on nyt maksettu. Kuvien perusteella paikka näyttää ihan kivalta, mutta sen näkee sitten. Tiedossa pitäisi olla yhden hengen huone jaetulla wc:llä.

Kommunikaatio sähköpostitse koulun sekä asuntolan kanssa ei aina ole niin helppoa. Kovin ystävällisiä ovat aina olleet ja toisinaan vastanneetkin nopeasti, mutta toisinaan taas on mennyt pitkiäkin aikoja ilman vastausta. Sitä on pitänyt vaan olla kärsivällinen ja lähettää aina vaan uutta sähköpostia perään. Viisumikin on vielä hieman vaiheessa, mutta siitä enemmän myöhemmin. Toivotaan parasta.

Tällä hetkellä lähtöön on 10 päivää. Tässä oli hieman taustatietoa sekä infoa käytännön järjestelyistä. Palaan asiaan vielä ennen lähtöä, nyt jään odottamaan alkaako se paniikki pian iskeä. Vielä ei ole näkynyt. Sitä tuskin vielä käsittää että se on niin lähellä. Asiasta on puhunut jo niin pitkään, kertonut saman tarinan monille ja monille, se tulee jo automaattisesti. Päätin kirjoittaa blogia oman itseni ja mahdollisesti  myös muiden iloksi. Helpompi sitten katsoa jälkeenpäin miten asiat on edennyt, sekä kertoa kuulumisia muille. Sekä vaan siksi, että kirjoitteleminen on hauskaa.

P.s. Jos huomasit ettei oikeastaan kiinnostakaan, voit silti ruokkia kalojani.