Marsu - lemmikki vai ruoka?

Hei taas.
Ei sitä viikoilla kai oikein kummempaa tapahdu, sillä kun aina kun näin jälkeen päin yritän jotain kirjottaa, niin ei muistu mieleen kuin viikonlopun menot.

Viime lauantaina ranskalaispoikamme järjestivät kämpillämme bileet kolmen kuukauden täälläolon kunniaksi. Pukeutumiskoodikin löytyi, teemana oli joko G.I. Joe tai Ken ja tytöille (tai tytönmielisille) G.I. Jane tai Barbie.  Itse hommasin vähän maastokuvioista vaatetta, muovipyssyn ja hieman maalia naamaan. Hottia kamaa. Ihmisiä oli meidän kattoterassilla enemmän kuin koskaan, jopa liikaa, puoliakaan en tuntenut. Yksi yllättävä tuttu oli kuitenkin. Tulin ylös huoneestani ja näin yhden tytön samalta luokalta lukiosta. Ensimmäiset sanat taisi olla "Mitä helvettiä sä täällä teet?!" Elli on myös vaihdossa Limassa, ja asuu Mirafloresissa. Ei olla nähty lukion jälkeen, joten ei mitään tietoa toisen liikkeistä. Jonkun kaverin kaverin kautta oli eksynyt meidän bileisiin. Ja asuu yhden yhdysvaltailaisen pojan kanssa, joka oli aiemmin samassa espanjanryhmässä kuin minä. Pieni maailma!

Kuvasta kiitokset Guillaumelle. Tässä ei ole kaikki (esim minä, turha etsiä), kuvasta puuttuu osa ja osa tuli vasta myöhemmin. Mutta täyttä oli!

Vaihdoin lökähousut hameeseen ja pyssyn jätin kotiin, mutta muuten lähdin samoissa kuteissa klubille tämän jälkeen. Täällä klubeilla pyörii tyyppejä kameroiden kanssa kysymässä voiko ihmiset poseerata. "Jooo, shiis toki!" Enpä olisi uskonut, että musta löytyy nyt kuva mm. Top de Moda -nimiseltä sivustolta liian pienessä maastokuvioisessa paidassa ja sotamaalit naamassa. Hemaisevaa!


Tänä viikonloppuna keskityttiin taas ruokaan. Viikoilla tulee syötyä toisinaan liikaa chifaa. Chifa on siis kiinalaisten kehittämään perus kiinalaisen ja perulaisen ruuan sekoitusta. Ravintoloita löytyy aivan joka kadunkulmasta, ilmeisesti rakastavat sitä täällä. Meillä lähin chifa on noin 30m päässä, joten sieltä tulee haettua ruokaa enemmän kuin olisi tarve. 8 solella saa ison annoksen ruokaa ja keiton, näistä usein riittää jopa kahteen ateriaan (8sol = n. 2€, paitsi kun tällä hetkellä eurolla saa jo paljon vähemmän, ei hyvä meille!). Tämän lisäksi väsäilen kotona ruokaa kun jaksan/ehdin ja joinain päivinä lounasta joko koululla tai jossain monesta lounaspaikasta lähistöllä. Viikonloppuisin yritetään sitten käydä porukalla ulkona syömässä.

Tänä perjantaina meillä oli burgeri-bileet, ja hollantilaisvahvistuksemme näytti meille oikean hampurilaisen. En tiedä miten, mutta täytyy myöntää, että oli varmasti paras ikinä syömäni hampurilainen! Ahh, täydellistä! Lauantaina päätimme toteuttaa yhden asian taas listaltamme asioista, joita pitää kokea Perussa: lähdimme syömään marsua. (Suurimmat marsujen ystävät ei välttämättä tahdo nähdä seuraavia kuvia.) Marsua syödään enemmän perinteisesti Andeilla, ei niinkään rannikkoseudulla.  

Wikipedia:
- Because guinea pigs require much less room than traditional livestock and reproduce extremely quickly, they are a more profitable source of food and income than many traditional stock animals, such as pigs and cows; moreover, they can be raised in an urban environment. 
- Guinea pig meat is high in protein and low in fat and cholesterol, and is described as being similar to rabbit and the dark meat of chicken. 
- The animal may be served fried (chactado or frito), broiled (asado), or roasted (al horno), and in urban restaurants may also be served in a casserole or a fricassee.
- Peruvians consume an estimated 65 million guinea pigs each year.

Olimme kuulleet, että Surcon kaupunginosassa on ravintola, joka myy marsua. Taksikuski vei meidät alueelle, jossa ravintolan pitäisi olla, mutta ei tiennyt sen enempää. Tietämättämme päädyimmekin peruna-festivaaleille, Festival de Papa, jotka oli järjestetty Surcon vanhan alueen aukiolle. Keskellä oli musiikkia, bändi ja tanssijoita. Aukion reunoilla löytyi kojuja, jossa myytiin mm. käsitöitä, koruja ja suklaata. Toinen sivu aukiosta oli täynnä ruokakojuja, kaikkea perinteistä perulaista ruokaa. Sieltä löysimme myös marsua, ja vatsanväänteiden uhalla päätimme ottaa riskin, ja syödä illan kojuista. Marsua naamaan siis! Eläimet oli grillattu ja/tai upporasvassa paistettu, ja saimme yhden jaettuna meille neljälle (kera perunoiden, maissin ja salaatin 3,70€). Näin ollen kaikille sattui vähän erilainen palanen, joillain oli jalkaa ja muuta. Päätä ei kukaan saanut. Lihaa ei tästä eläimestä pahemmin kyllä löytynyt, ainoastaan yhden henkilön palasta, mikä kohta eläimestä lie olikaan. Kyllä sitä sieltä yritti kaivaa, jotain mussutettavaa, mutta suurin osa oli nahkaa ja rasvaa. Noo, tulipahan kuitenkin kokeiltua!

Huomaa törröttävä jalka annoksessa.

Nälkä ei ihan lähtenyt, joten täytyi ostaa samasta kojusta myös varras aiemmin mainitsemaani naudan sydäntä, anticucho de corazón (yksi varras perunoiden kera 0,85€). Se on kyllä oikeesti herkkua! Ei sisäelimen tapaista, sydän kun on kuitenkin lihas. Mitä Suomessa tapahtuu kaikille naudan sydämille? ... Tarkennettuna sydän on lihasseinäinen ontto elin. Mutta melko lailla lihalta se maistuu.

Varmuuden vuoksi ajattelimme, että tilkka viinaa auttaisi puhdistamaan vatsaa, joten täytyi ostaa Pisco Souria, joka oli paras tähänastisista (0,57€). Valmistivat siinä tuoreeltaan, ja kyllä maistui! Jälkiruoaksi halusin vielä kokeilla vielä yhtä perulaista perinteistä, mitä en ollut ennen maistanut: arroz con leche, eli melko lailla riisipuuroa. Se tarjoiltiin jonkunlaisen punaisen hedelmäkiisselin kanssa, joten suomalaiselle melko tuttua tavaraa. Suussa oli jouluinen räjähdys vielä tunninkin jälkeen (0,57€). Googletin vähän ja se kiisseli olikin ilmeisesti Mazamorro morada, eli tummasta maissista valmistettua kiisseliä hedelmänpalasilla. Näitä kahta jälkiruokaa syödään myös erillään.


Ruuasta ihan sitten muuhun asiaan, nimittäin viisumiin. Sen kanssa oli alusta asti ongelmia. Vastaanottavan koulun oli tarkoitus hankkia mulle opiskelijaviisumi. Lähtö läheni, eikä koululta kuulunut mitään. Yritin mailia pistää, mutta vastaaminen aina kesti. Paljon lisähämmennystä aiheutti se, kun jouduin ostamaan uudet lennot, joten he tarvitsivat kopiot uusista lentolipuistani jne. Helsingissä olevan Perun suurlähetystön kanssa olin myös yhteydessä, mutta he eivät voineet tehdä muuta kuin odottaa vahvistusta Perusta. Ja kyllähän tämä vahvistus tulikin, sinä päivänä kun lähdin, joten liian myöhäistä. Kun saavuin Limaan olin hyvin väsynyt ja vielä hämmentyneempi. En ollut edes varma missä vaiheessa saan viisumini. Jos osaa kysyä, niin voi saada 183 päivän turistiviisumin. Noh, minähän en tietenkään osannut, joten 90 päivän leima tuli passiin. Shit.

Ennen kuin huomasinkaan alkoi 90 päivää olla ummessa. Olin käsittänyt maileista, että vaihtotoimisto voi uusia viisumini sitten Perussa. Ei. He pysytvät uusimaan vain niitä opiskelijaviisumeita. Muutamalla muulla täällä oli sama tilanne. Sitten alkoi kuulemaan huhuja ja erilaisia tarinoita siitä mitä voi tehdä. Joku sanoi, että viisumiin voi ostaa lisäaikaa, toinen ääripää oli että et saa palata enää maahan kun poistut. Hetki oli jo mielessä että nyt pikaisesti lento lähimpään maahan, ennen kuin viisumi umpeutuu. No, lopulta saimme aikaiseksi mennä maahanmuuttovirastoon varmistamaan asia lopullisesti. Kun pääsimme virastoon, se näytti juuri sellaiselta paikalta, että ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle, ja olimme jo valmistautuneet viettämään siellä koko iltapäivän. Vartija kuitenkin ohjasi meidän oikealle luukulle, ei juurikaan jonoa, mukava nainen ja homma tuli selvitettyä muutamassa minuutissa! Ei olisi uskonut. Asia on siis niin, että kun poistuu maasta, joutuu maksamaan sakon 1 US$/päivä viisumin umpeutumisesta. Ja maahan saa palata ilman ongelmia. Hyvä hyvä. Turha maksuhan toi periaatteessa on, kun se olisi ollut vältettävissä, mutta pahempikin lopputulos olisi voinut olla. Olin matkassa kanadalaispojan kanssa, jonka espanja on heikko, joten olin ylpeä kuinka sain itse hoidettua kaikki asiat espanjaksi!

Ennen eilistä kämpässämme asui 21 henkilöä. Eilen tänne saapui Yhdysvalloista 24 (!) kokkiopiskelijaa seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Ei hyvä, tätä kämppää ei ole tarkoitettu niin monelle. Ilmeisesti kokkaavat koululla, ja muutenkin tiukka aikataulu, että eivät toivon mukaan valtaa pientä keittiötämme. Mutta pesukoneesta ja muusta voi tulla taistelua. Hirveesti ei olla vielä vietetty aikaa, mutta heikot alkuasetelmat. Muutama ihan mukavanoloinen, mutta iso osa henkilöistä vaikuttaa kovin töykeiltä. Olivat myös käyttäneet meidän ruokiamme, ja lihavat tytöt (anteeksi, mutta iso osa on ylipainoisia! :D) kurkkineet jääkaappeihin jo ennen kuin he olivat edes käyneet kertaakaan kaupassa jne. Ei näin! Tämä on kuitenkin ollut meidän koti yli 3kk ajan, ja nyt tuntuu että täällä on 24 huonostikäyttäytyvää vierasta. Täytyy nyt kattoa miten tää lähtee tästä käyntiin.

 Sellaista elämää täällä tällä hetkellä. Salmiakkiaddiktiosta pääsen toivottavasti pian kirjoittamaan suuren hymyn kera.

Viime viikkoja, taidetta ja ruokaa

Ei nyt menneenä, vaan sitä edellisenä viikonloppuna kävimme Conversen Art Is For All -tapahtumassa Barrancossa (yksin Liman kaupunginosista). Oli ihan kiva tapahtuma, menimme ensin 6 hengen voimin, ja myöhemmin osa lähti ja uusia tuttuja tuli. Siellä pääsi jokainen päästämään sisäisen taiteilijansa vapaaksi, varsinkin jos tuli ajoissa. Saimme t-paidat, kassit pinsseineen ja tarroinee. T-paitoihin saimme valita kuudesta kuvasta ja painattaa sen siihen. Itse olen nyt c-kasetin kuvalla koristetun paidan omistaja. Seinille oli laitettu erilaisia juttuja, jonne sai piirtää / värittää / maalata / tehdä taidetta tarroilla ym. Myös kenkälaatikko-kameran tekeminen oli mahdollista.

Rutger näyttää taitonsa Super Soakerin avulla.

Esillä oli myös "oikeiden" taiteilijoiden töitä, tai oikeastaan he tekivät niitä päivän aikana. Maalasivat tauluja, tekivät hiilityötä seinälle jne. Kellariin oli myös rakennettu erilaisia teoksia, joissa pystyi leikkimään valon ja varjon avulla. Suurimman huomion sai luultavasti kuitenkin graffititeokset, joita he tekivät pitkin päivää. Menimme tapahtumaan melko aikaisin, kävimme välillä syömässä ja tulimme uudestaan, joten ehdimme nähdä kuinka teokset etenee. Upeita lopputuloksia muodostui jostain, mikä aluksi näytti vain läjältä värejä.

Rutger, minä ja Brandon + keskeneräinen teos.

Yksi lemppareistani; superkissa Converset jalassa!

Vähän heikko kuva valitettavasti salaman kanssa. En jaksanut jäädä säätämään, kun edessä juoksi koko ajan ihmisiä. Päivällä sisältä löytyi dj, ja illalla luvassa oli tietääkseni kaksi bändiäkin. Myynnissä oli koko päivän ruokaa ja olutta kohtuuhintaan. Varsin piristävä ja rento tapahtuma! Mitä nyt illemmalla oli hieman täyttä.

Viime perjantaina sivistimme itseämme hieman lisää taiteen parissa. Menin kahden kaverin kanssa Liman taidemuseoon katsomaan Mario Testinon valokuvanäyttelyä. Mario Testino on perulainen muotivalokuvaaja, joka on valokuvannut monia kuuluisuuksia Prinsessa Dianasta Madonnaan ja muihin suuriin nimiin. Pidän yleensä ehkä hieman toisenlaisista valokuvista, mutta upeita otoksiahan ne oli, muutama helmikin löytyi. Museosta löytyi myös pieni näyttely vanhaa keramiikkaa, sekä vanhoja taideteoksia. Niistä suurin osa kuitenkin löytyy muista Liman ja Perun museoista (jotka vielä ovat valloittamatta).

Vietimme päivää myös hieman puistossa hengaillen, kojuilta koruja, pähkinöitä ja salamia ostellen ja uusia Piscon makuja maistellen. Kävimme puistossa myös järkyttävässä 3D-koneessa, -laatikossa, en edes tiedä miksi sitä kutsua! Maksoi neljä solea (euron verran), joten ajankuluksi päätimme kokeilla. Istuimme sisään, 3D-lasit päähän ja kone heilui sen mukaan mitä näimme; mm. dinosauruksia, vuoristorataa. Oli melko kamalaa ja ankeeta. Epäilimme, että kone on varmasti joku 80-luvun jäänne ja kuuluisi museoon. Ei tuollaisia vaan voida enää valmistaa!

Perjantaina oli vain tunti koulua (eli pidin vapaapäivän), joten hyvät yöunet ja jostain kummasta ilmestynyt aurinko pisti hymyilemään, joten olihan se omakuvan paikka.

Illalla päätimme myös etsiä uuden ravintolan, joka oli osa meidän uutta suunnitelmaa "joka perjantai ulos syömään johonkin uuteen paikkaan". Sanoimme taksikuskille San Isidroon (taas yksi kaupunginosa) jonnekin kadulle, jossa on ravintoloita. Ja sinnehän päästiin. Kurkimme muutamaan sisälle ja päädyimme varsin mukavan näköiseen italialaiseen. Erinäisistä syistä olin syönyt hetkeä ennen lähtöä, joten en saanut tungettua kurkusta niin paljon alas. Herkullista joka tapauksessa; pitsaa, bruchettaa, viiniä, olutta. Illan missioksi otimme vielä löytää Mojito-baarin, jonka näimme taksimatkan aikana. Se ei ollutkaan niin helppoa. Taksikuskit ei tienneet, ja jopa yhden hotellin ovimies sanoi, että San Isidrossa ei ole baareja ollenkaan. Jahas. (Kysyimme tätä rennosti sen jälkeen kun olimme käyneet kurkkimassa maisemia siistin hotellin kymmenennestä kerroksesta baaria etsiessä. Ikään kuin "Mehän olemme hotellin asiakkaita".) Lopulta löytyi fiksu taksikuski ja hyppäsimme kyytiin, mikä olikin ihan hyvä ratkaisu, sillä olimme ilmeisesti kävelleet aivan väärään suuntaan, emmekä olleet lähelläkään.

Kuva on järkyttävä, mutta kuvitelkaa valkoisten naamojen tilalle suuret hymyt. Loppuen lopuksi kävi niin, että mojitot eivät edes olleet parhaat juomamme mojitot, mutta sillä ei ollut enää mitään väliä.

Olipa tarkoitus tehdä kirjoitella vielä lista erilaisista yleisistä huomioista ja asioista täällä Limassa/Perussa, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. Nyt yrityskäyttäytymisen pariin!