Liman jalkeen:
Máncorassa vissiin kolme vai nelja yota. Rantaa ja aurinkoa.
Ecuadoriin, Guayaquil, siella kaks yota.
Montañita: rantakaupunki ja kiva, mut sataa vaan, yks yo ja pois.
Guayaquilin kautta Tumbesiin. Taalla nyt.
Huomenna takas Máncoraan yoksi, kahdeksi. Sitten pikavisiitti Trujillossa, josta Limaan ja sielta Suomeen!
Nyt on tiistai ja sunnuntaina lento Suomeen.
Sitten on tama puolivuotinen ohi.
Janna juttu.
tiistai 10. elokuuta 2010
lauantai 31. heinäkuuta 2010
Salar de Uyuni - La Paz - Ica - Lima
Holatsut sinne.
Ollaan taas Limassa, päivä tosin vaan täällä vietetään. Vaikka nyt olis taas aikaa kirjottaa, niin ihan on kirjotusinto mennyt, kadonnut ties minne.. No päivitetään nyt hieman kuitenkin.
Ostettiin kolmen päivän, kahden yön reissu. Reissuun sisältyi hienoja maisemia ja likaisia tyttöjä. Ensin yöbussilla Uyunin kaupunkiin (näytti ihan sellaisesta jostain leffasta tai kirjasta hyyvin pieni kaupunki, yksi päätie, kylässä yksi pubi, kaikki tuntevat toisensa ja mitään ei koskaan tapahdu jne), aamupalaa, odottelua. Reissu tehdään siis jeepillä ajaen. Kuski, kokki, me + kolme ranskalaista oli retkiseurueena. Kolmen päivän aikana käytiin tietenkin siellä suola-aavikoilla, nähtiin kuinka miehet työssä louhivat suolaa ja täyttivät kuorma-autoja. Tie näytti vähän samalta kuin (kummallisessa?) Miehet jäällä -tv-sarjassa. Pelkkää valkoista joka suuntaan. Valkoisuuden keskellä oli myös kivi"saari", jossa kasvoi paljon ja järkyttävän isoja kaktuksia. Kummallista. Keskellä ei-mitään, mikä olikin teema seuraavien päivien ajan. Näimme myös paljon laguuneja, "kivipuita", upeita maisemia, ei-mitään ja vaikka mitä.
Viimeisenä aamuna nousimme aamuvarhaisella ja auringonnousun aikaan oli mahdollisuus mennä uimaan kuumiin lähteisiin. Vaikka kuinka yritän aina tehdä asioita, joita ei yleensä pysty, niin nyt ei vaan kyennyt. Edellisenä yönä oli ulkona ollut noin -10 - -20c, meidän majapaikassa sisällä +3c. Talvivaatteita ei tietenkään ole, joten päällä oli kaikki omistamamme. Aamusta oltiin vielä aivan syväkohmeessa, että vaatteiden poisottaminen ja varsinkin vedestä nouseminen takaisin kylmyyteen (vaatteiden vaihtaminen siinä ulkona myös) ei houkuttanut ollenkaan. Vain käsien peseminen kuumassa joessa sai mielen hymyilemään. Mutta muuten nyt vilukissa sisälläni voitti sen kokeilunhaluisen puolen. Ehkä jonain toisena päivänä hieman eri olosuhteissa.
Kävimme myös Chilen rajalla heittämässä reissukaverimme sinne jatkamaan matkaa, ja itse takaisin Uyuniin. Olimme ostaneet paluubussiliput jo La Pazista, mutta nyt matkatoimiston täti sanoi ettei paikkoja olekaan. Tytöt hieman jo hermostui, ei innostusta jäädä jäätymään enään yhdeksikään yöksi, mutta (kuten vähän arvelinkin), kyllähän ne paikat jostain toisesta bussista meille revittiin. Yöbussilla takaisin siis La Paziin, aamulla perillä ja äkkiä kuumaan suihkuun. Kyllä, olemme ällöjä ja olimme olleet jo neljä vuorokautta ilman suihkua tässä vaiheessa. Jälleen kerran se sisäinen vilukissa voitti kun oli vaihtoehtona jääkylmä suihku. Ei vaan kyennyt.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivä oleilua välissä ja kävimme ostamassa seuraavan päivän reissun, eli polkupyörillä Death Roadin alas ajaminen. Yhdeksi maailman vaarallisimmista teistä sanottu Death Road on kovaa kamaa turistien keskuudessa, monet toimistot tarjoavat samantyylistä pakettia. Meillä siihen kuului aamiainen, snacksit, lounas, suihku- ja uima-allasmahdollisuus hotellilla, opas, death road -t-paita, cd oppaan päivän aikana ottamista kuvista, varusteet jne. Pyörät oli todella hyvät, kunnon jousitukset jne. Varusteisiin kuului myös kunnon housut ja liivit, kyyner- ja polvisuojat, hanskat, lasit ja kokopään kunnon kypärät.
Ensin ajoimme noin tunnin korkeimmalle kohdalle, 4700m (uusi ennätys), totuttelimme hetken pyöriin ja lähdimme ajamaan. Ensimmäinen osuus oli asfalttia, lujaa mentiin, ja missä maisemissa! Sitä ajoimme (istuimme?) jonkun pätkän, jonka jälkeen menimme autolla 8km ylämäkeä (jes!). Automatkan aikana aamun aurinko meni pilveen ja alkoi satamaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus aloittaa itse Death Road -osuus, joka on epätasaista kivisoratietä. Mutkia on vaikka kuinka, ja todella syvät rotkot (toisinaan) melko kapeiden teiden varrella. Eikun ajamaan. Lasit oli aivan märät (niinkuin tietenkin koko tyypit), sumua vaikka kuinka, varmaan pilvissä kun ajettiin, ja näkyvyyttä valehtelematta ehkä 5m. Siinä piti vähän arvailla, koska en voi sanoa että hiljaa oltaisiin menty. Nopeat refleksit käyttöön.. Ehkä puolessa välissä pilvet hälvenivät ja aurinko tuli osin esiin. Tässä tapauksessa tie oli melkein vähän pelottavampi, koska nyt loputtomat jyrkät rotkot näkyivät paljon selvemmin. Ennen tiellä on ollut paljon enemmmän liikennettä, nyt meitä vastaan tuli vain kaksi autoa. "Ajakaa sitten sillä reunan puolella!" ..kiva.
Sinä päivänä ei sattunut olemaan ketään muita, joten olimme kolmin ("Normaalisti tämä on ihan täynnä!" Just.), eli opas meni edellä, sitten me ja auto tuli perässä. Stoppeja pidettiin hyvin aikavälein että kaikki on mukana ja opas kertoi seuraavasta etapista. Ristejä näkyi tien varrella vanhojen uhrien muistoksi. Kun pääsimme loppuun oli melko voittaja olo. Hyvää adrenaliinia, jee. Sen jälkeen meidän ajettiin yhdelle hotellille, jossa saimme rauhassa ottaa suihkun ja syödä ym. Loppupisteemme oli 1200m korkeudessa, joten hyvä matka tultiin alaspäin! Yhteensä 60km pyörän selässä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana aamuna aloitimme taas pitkän reissun Peruun takaisin. Ensin pari tuntia pikkubussissa rajalle. Meidän seuraavan bussin piti lähteä 40min päästä, mutta kun lopulta löysimme immigration officen, niin näimme sen piiiiiiiiiitkän jonon. Joku sanoi, että se kestää noin 5-6h. Pitkään pähkäilimme mitä teemme, meitä oli enemmänkin porukkaa samassa tilanteessa, lahjontaa yritti joku (ollaanhan Perussa), ja tarjottiin meille myös rahalla jonon ohi pääsemistä, mutta vähän turhan hämärissä oloissa, joten päätettiin vaan mennä jonon perälle (melkein ainakin, uusien tuttujen viereen). Lopulta selvisimme jonosta vissiin parissa tunnissa, saimme vaihdettua bussiliput seuraaviin, joten pääsimme jatkamaan matkaa. Oli Perun itsenäisyyspäivä, joten porukkaa normaalia enemmän. Hölmösti myös samaan toimistoon jonottivat ne, jotka haluavat sekä Perun että Bolivian puolella.
Siitä sitten 8½h bussi Arequipaan, joka ei kuitenkaan ollut päämäärämme. Meillä ei ollut mitään lippuja vielä Icaan, koska ajattelimme että olemme perillä hyvissä ajoin ja saamme johonkin iltabussiin paikat. Kiireessä kävimme terminaalin kaikkia yhtiöitä läpi "Icaan, tänään?" ja eitä tuli vastaukseksi. Lopulta kuitenkin yksi sanoi, että joo, lähtee 10min päästä. Äkkiä kaikkien tiedot koneelle, bussiterminaaliveron (jep..) maksaminen ja bussiin. Lähemmäs 11h päästä aamulla löysimme itsemme Icasta. Sellanen vuorokausi matkustamista..
Aamupalaa, ravintolan vessassa siistiytymistä ja taksi Huacachinaan. Huacachina on ikään kuin keidas keskellä hiekka-aavikkoa. Pieni lammikko, jonka ympärillä on rafloja, pari hostellia ja paljon matkanjärjestäjiä. Ympärillä pelkkiä hiekkadyynejä. Taksikuski suositteli kaveriaan, ja olimme helppoja ja suostuimme diiliin. Dune buggy - ajelua aavikolla (kunnon vuoristoratameinikiä), vähän sandboardingia, ja saimme samalla hinnalla käyttää hotellin uima-allasta ja suihkua. Oli kerrankin aurinkoinen päivä! Shortsit ja topit kaivettiin esiin, ah unelmaa. Kävimme ostamassa vähän viiniä ja fantaa ja menimme nurtsille päivää paistattelemaan. Ei huonoa.
Busseilusta kun niin tykkäämme, niin illaksi takaisin Icaan ja bussi vielä illlalla Limaan. Tällä kertaa ei mennyt kuin 5h. Päivä täällä, ollaan pesty pyykkiä ja jumitettu aika hyvin. On niin kummallista kun täällä kämpillä on uutta porukkaa (joka tietenkin vaikuttaa paljon huonommalta kuin ne omat kaverit ;) ja ihan siivottomiakin olivat, pöh), ei ole enää mun koti.
Huomenna jälleen pitkä bussireissu edessä, 17h Lima - Máncora, ja AURINKOA. Ah, vapaus. Pitää vielä rinkan sisältö vaihtaa vähän kevyempään ja menoksi.
Kahtellaan taas mistä jaksan kirjotella.. 15 päivää jäljellä.
Ollaan taas Limassa, päivä tosin vaan täällä vietetään. Vaikka nyt olis taas aikaa kirjottaa, niin ihan on kirjotusinto mennyt, kadonnut ties minne.. No päivitetään nyt hieman kuitenkin.
Ostettiin kolmen päivän, kahden yön reissu. Reissuun sisältyi hienoja maisemia ja likaisia tyttöjä. Ensin yöbussilla Uyunin kaupunkiin (näytti ihan sellaisesta jostain leffasta tai kirjasta hyyvin pieni kaupunki, yksi päätie, kylässä yksi pubi, kaikki tuntevat toisensa ja mitään ei koskaan tapahdu jne), aamupalaa, odottelua. Reissu tehdään siis jeepillä ajaen. Kuski, kokki, me + kolme ranskalaista oli retkiseurueena. Kolmen päivän aikana käytiin tietenkin siellä suola-aavikoilla, nähtiin kuinka miehet työssä louhivat suolaa ja täyttivät kuorma-autoja. Tie näytti vähän samalta kuin (kummallisessa?) Miehet jäällä -tv-sarjassa. Pelkkää valkoista joka suuntaan. Valkoisuuden keskellä oli myös kivi"saari", jossa kasvoi paljon ja järkyttävän isoja kaktuksia. Kummallista. Keskellä ei-mitään, mikä olikin teema seuraavien päivien ajan. Näimme myös paljon laguuneja, "kivipuita", upeita maisemia, ei-mitään ja vaikka mitä.
Viimeisenä aamuna nousimme aamuvarhaisella ja auringonnousun aikaan oli mahdollisuus mennä uimaan kuumiin lähteisiin. Vaikka kuinka yritän aina tehdä asioita, joita ei yleensä pysty, niin nyt ei vaan kyennyt. Edellisenä yönä oli ulkona ollut noin -10 - -20c, meidän majapaikassa sisällä +3c. Talvivaatteita ei tietenkään ole, joten päällä oli kaikki omistamamme. Aamusta oltiin vielä aivan syväkohmeessa, että vaatteiden poisottaminen ja varsinkin vedestä nouseminen takaisin kylmyyteen (vaatteiden vaihtaminen siinä ulkona myös) ei houkuttanut ollenkaan. Vain käsien peseminen kuumassa joessa sai mielen hymyilemään. Mutta muuten nyt vilukissa sisälläni voitti sen kokeilunhaluisen puolen. Ehkä jonain toisena päivänä hieman eri olosuhteissa.
Kävimme myös Chilen rajalla heittämässä reissukaverimme sinne jatkamaan matkaa, ja itse takaisin Uyuniin. Olimme ostaneet paluubussiliput jo La Pazista, mutta nyt matkatoimiston täti sanoi ettei paikkoja olekaan. Tytöt hieman jo hermostui, ei innostusta jäädä jäätymään enään yhdeksikään yöksi, mutta (kuten vähän arvelinkin), kyllähän ne paikat jostain toisesta bussista meille revittiin. Yöbussilla takaisin siis La Paziin, aamulla perillä ja äkkiä kuumaan suihkuun. Kyllä, olemme ällöjä ja olimme olleet jo neljä vuorokautta ilman suihkua tässä vaiheessa. Jälleen kerran se sisäinen vilukissa voitti kun oli vaihtoehtona jääkylmä suihku. Ei vaan kyennyt.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Päivä oleilua välissä ja kävimme ostamassa seuraavan päivän reissun, eli polkupyörillä Death Roadin alas ajaminen. Yhdeksi maailman vaarallisimmista teistä sanottu Death Road on kovaa kamaa turistien keskuudessa, monet toimistot tarjoavat samantyylistä pakettia. Meillä siihen kuului aamiainen, snacksit, lounas, suihku- ja uima-allasmahdollisuus hotellilla, opas, death road -t-paita, cd oppaan päivän aikana ottamista kuvista, varusteet jne. Pyörät oli todella hyvät, kunnon jousitukset jne. Varusteisiin kuului myös kunnon housut ja liivit, kyyner- ja polvisuojat, hanskat, lasit ja kokopään kunnon kypärät.
Ensin ajoimme noin tunnin korkeimmalle kohdalle, 4700m (uusi ennätys), totuttelimme hetken pyöriin ja lähdimme ajamaan. Ensimmäinen osuus oli asfalttia, lujaa mentiin, ja missä maisemissa! Sitä ajoimme (istuimme?) jonkun pätkän, jonka jälkeen menimme autolla 8km ylämäkeä (jes!). Automatkan aikana aamun aurinko meni pilveen ja alkoi satamaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus aloittaa itse Death Road -osuus, joka on epätasaista kivisoratietä. Mutkia on vaikka kuinka, ja todella syvät rotkot (toisinaan) melko kapeiden teiden varrella. Eikun ajamaan. Lasit oli aivan märät (niinkuin tietenkin koko tyypit), sumua vaikka kuinka, varmaan pilvissä kun ajettiin, ja näkyvyyttä valehtelematta ehkä 5m. Siinä piti vähän arvailla, koska en voi sanoa että hiljaa oltaisiin menty. Nopeat refleksit käyttöön.. Ehkä puolessa välissä pilvet hälvenivät ja aurinko tuli osin esiin. Tässä tapauksessa tie oli melkein vähän pelottavampi, koska nyt loputtomat jyrkät rotkot näkyivät paljon selvemmin. Ennen tiellä on ollut paljon enemmmän liikennettä, nyt meitä vastaan tuli vain kaksi autoa. "Ajakaa sitten sillä reunan puolella!" ..kiva.
Sinä päivänä ei sattunut olemaan ketään muita, joten olimme kolmin ("Normaalisti tämä on ihan täynnä!" Just.), eli opas meni edellä, sitten me ja auto tuli perässä. Stoppeja pidettiin hyvin aikavälein että kaikki on mukana ja opas kertoi seuraavasta etapista. Ristejä näkyi tien varrella vanhojen uhrien muistoksi. Kun pääsimme loppuun oli melko voittaja olo. Hyvää adrenaliinia, jee. Sen jälkeen meidän ajettiin yhdelle hotellille, jossa saimme rauhassa ottaa suihkun ja syödä ym. Loppupisteemme oli 1200m korkeudessa, joten hyvä matka tultiin alaspäin! Yhteensä 60km pyörän selässä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Seuraavana aamuna aloitimme taas pitkän reissun Peruun takaisin. Ensin pari tuntia pikkubussissa rajalle. Meidän seuraavan bussin piti lähteä 40min päästä, mutta kun lopulta löysimme immigration officen, niin näimme sen piiiiiiiiiitkän jonon. Joku sanoi, että se kestää noin 5-6h. Pitkään pähkäilimme mitä teemme, meitä oli enemmänkin porukkaa samassa tilanteessa, lahjontaa yritti joku (ollaanhan Perussa), ja tarjottiin meille myös rahalla jonon ohi pääsemistä, mutta vähän turhan hämärissä oloissa, joten päätettiin vaan mennä jonon perälle (melkein ainakin, uusien tuttujen viereen). Lopulta selvisimme jonosta vissiin parissa tunnissa, saimme vaihdettua bussiliput seuraaviin, joten pääsimme jatkamaan matkaa. Oli Perun itsenäisyyspäivä, joten porukkaa normaalia enemmän. Hölmösti myös samaan toimistoon jonottivat ne, jotka haluavat sekä Perun että Bolivian puolella.
Siitä sitten 8½h bussi Arequipaan, joka ei kuitenkaan ollut päämäärämme. Meillä ei ollut mitään lippuja vielä Icaan, koska ajattelimme että olemme perillä hyvissä ajoin ja saamme johonkin iltabussiin paikat. Kiireessä kävimme terminaalin kaikkia yhtiöitä läpi "Icaan, tänään?" ja eitä tuli vastaukseksi. Lopulta kuitenkin yksi sanoi, että joo, lähtee 10min päästä. Äkkiä kaikkien tiedot koneelle, bussiterminaaliveron (jep..) maksaminen ja bussiin. Lähemmäs 11h päästä aamulla löysimme itsemme Icasta. Sellanen vuorokausi matkustamista..
Aamupalaa, ravintolan vessassa siistiytymistä ja taksi Huacachinaan. Huacachina on ikään kuin keidas keskellä hiekka-aavikkoa. Pieni lammikko, jonka ympärillä on rafloja, pari hostellia ja paljon matkanjärjestäjiä. Ympärillä pelkkiä hiekkadyynejä. Taksikuski suositteli kaveriaan, ja olimme helppoja ja suostuimme diiliin. Dune buggy - ajelua aavikolla (kunnon vuoristoratameinikiä), vähän sandboardingia, ja saimme samalla hinnalla käyttää hotellin uima-allasta ja suihkua. Oli kerrankin aurinkoinen päivä! Shortsit ja topit kaivettiin esiin, ah unelmaa. Kävimme ostamassa vähän viiniä ja fantaa ja menimme nurtsille päivää paistattelemaan. Ei huonoa.
Busseilusta kun niin tykkäämme, niin illaksi takaisin Icaan ja bussi vielä illlalla Limaan. Tällä kertaa ei mennyt kuin 5h. Päivä täällä, ollaan pesty pyykkiä ja jumitettu aika hyvin. On niin kummallista kun täällä kämpillä on uutta porukkaa (joka tietenkin vaikuttaa paljon huonommalta kuin ne omat kaverit ;) ja ihan siivottomiakin olivat, pöh), ei ole enää mun koti.
Huomenna jälleen pitkä bussireissu edessä, 17h Lima - Máncora, ja AURINKOA. Ah, vapaus. Pitää vielä rinkan sisältö vaihtaa vähän kevyempään ja menoksi.
Kahtellaan taas mistä jaksan kirjotella.. 15 päivää jäljellä.
torstai 22. heinäkuuta 2010
La Paz, Bolivia
Tultiin Punosta tanne La Paziin (melkein) suoraan, ei jaatykaan yoksi Copacabanaan. Kaytiin siella kuitenkin, kun bussia vaihdettiin niin nahtiin pikaisesti kaupunkia vahan. Se on siis Titikaka-jarven rannalla Bolivian puolella. Ihan mageeta kylla, biitsia. Kesalla vois olla tosi kiva!
Perun ja Bolivian rajalla oli pienta selkkausta viisumin kanssa. Mun opiskelijaviisumi kun saapui Suomeen lahtopaivana, joten en ehtinyt saada sita. Kentalla kammasin kun en saanut pyydettya 183 paivan viisumia, vaan loivat 90 paivan leiman. Liman immigration officessa sanoivat, etta se on dollari/paiva sakkoa. Rajaseta vaan ei tahtonut uskoa, etta olen ollut opiskelemassa, silla se on kuulemma mahdotonta ilman opiskelijaviisumia. Juupa juu. Kyseli sitten kovasti etta missa opiskelen, kuinka paljon se maksaa jne. ("En mina tieda! En maksa mitaan, joten ei mitaan hajua!"). Sakot maksoin ja paastiin jatkamaan matkaa.
Taalla paastiin taas vihdoin lampimaan suihkuun (ahh!), hostelli on ihan jees. Ilmainen pannukakku-aamiainen, oma pienpanimo (!), jonka baarista saa joka paiva yhden ilmaisen kaljan. Ei huono.
Ollaan nyt oltu taalla kaksi yota, kierrelty kaupunkia lahinna. Pitkasta aikaa taas vahan isommassa kaupungissa, joten liikennetta ja ihmisia riittaa. Tama on ilmeisesti myos katukojujen luvattu kaupunki. Niita on ihan jumalattomasti, ja myyvat ihan kaikkea. Ollaan vielakin korkealla, nyt melkein 4000m korkeudessa (korkein paakaupunki). Taa on hauskasti jossain kuopassa taa kaupunki, joten joka puolella nakyy vaan vuoria.
Kaytiin eilen kyselemassa suolatasankojen (Salar de Uyuni) reissujen hintoja. Paadyttiin yhteen luotettavan nakoiseen firmaan, hintaa kaiken kaikkiaan tuli joku 120e. Mieluummin maksaa vahan enemman, niin pitaisi saada vahan laadukkaampaa/luotettavampaa palvelua. Lahdetaan tanaan illalla ensin yobussilla Uyuniin, sielta aamulla lahtee reissu. 3 paivaa, 2 yota siella jossain. Suolatasankoja, kuumia lahteita, kaktuksia ja muita kummallisia juttuja. Sen nakee sitten. Mutta hyvalta kuulostaa!
Kunhan vaan paastaan sinne asti. Eilen sanoivat siella matkatoimistossa, etta eivat ole viela varmoja pystytaanko tekemaan kolmen paivan reissua, koska siella on niin kova tuuli. Etta saattaa olla etta se jaa yhteen paivaan. Toisaalta taas tanaan kuulimme huhua, etta ei se mikaan tuuli ole, vaan siella paikalliset osoittavat mieltaan ja sulkevat teita. Noh.. saapi nahda. Taytyy toivoa parasta.
Huhhuu.. taytyy toivoa, etta yobussi ei olis talla kertaa aivan jaassa. Kaikki vaatteet paalle. Samoin reissu on kuulemma aivan pirun kylma, katotaan miten tytot parjaa. Ecuadorin rannoista haaveillen..
Perun ja Bolivian rajalla oli pienta selkkausta viisumin kanssa. Mun opiskelijaviisumi kun saapui Suomeen lahtopaivana, joten en ehtinyt saada sita. Kentalla kammasin kun en saanut pyydettya 183 paivan viisumia, vaan loivat 90 paivan leiman. Liman immigration officessa sanoivat, etta se on dollari/paiva sakkoa. Rajaseta vaan ei tahtonut uskoa, etta olen ollut opiskelemassa, silla se on kuulemma mahdotonta ilman opiskelijaviisumia. Juupa juu. Kyseli sitten kovasti etta missa opiskelen, kuinka paljon se maksaa jne. ("En mina tieda! En maksa mitaan, joten ei mitaan hajua!"). Sakot maksoin ja paastiin jatkamaan matkaa.
Taalla paastiin taas vihdoin lampimaan suihkuun (ahh!), hostelli on ihan jees. Ilmainen pannukakku-aamiainen, oma pienpanimo (!), jonka baarista saa joka paiva yhden ilmaisen kaljan. Ei huono.
Ollaan nyt oltu taalla kaksi yota, kierrelty kaupunkia lahinna. Pitkasta aikaa taas vahan isommassa kaupungissa, joten liikennetta ja ihmisia riittaa. Tama on ilmeisesti myos katukojujen luvattu kaupunki. Niita on ihan jumalattomasti, ja myyvat ihan kaikkea. Ollaan vielakin korkealla, nyt melkein 4000m korkeudessa (korkein paakaupunki). Taa on hauskasti jossain kuopassa taa kaupunki, joten joka puolella nakyy vaan vuoria.
Kaytiin eilen kyselemassa suolatasankojen (Salar de Uyuni) reissujen hintoja. Paadyttiin yhteen luotettavan nakoiseen firmaan, hintaa kaiken kaikkiaan tuli joku 120e. Mieluummin maksaa vahan enemman, niin pitaisi saada vahan laadukkaampaa/luotettavampaa palvelua. Lahdetaan tanaan illalla ensin yobussilla Uyuniin, sielta aamulla lahtee reissu. 3 paivaa, 2 yota siella jossain. Suolatasankoja, kuumia lahteita, kaktuksia ja muita kummallisia juttuja. Sen nakee sitten. Mutta hyvalta kuulostaa!
Kunhan vaan paastaan sinne asti. Eilen sanoivat siella matkatoimistossa, etta eivat ole viela varmoja pystytaanko tekemaan kolmen paivan reissua, koska siella on niin kova tuuli. Etta saattaa olla etta se jaa yhteen paivaan. Toisaalta taas tanaan kuulimme huhua, etta ei se mikaan tuuli ole, vaan siella paikalliset osoittavat mieltaan ja sulkevat teita. Noh.. saapi nahda. Taytyy toivoa parasta.
Huhhuu.. taytyy toivoa, etta yobussi ei olis talla kertaa aivan jaassa. Kaikki vaatteet paalle. Samoin reissu on kuulemma aivan pirun kylma, katotaan miten tytot parjaa. Ecuadorin rannoista haaveillen..
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Puno osa 2.
Tytot loytyivat, lahtivat aamiaselle ulos, ajattelivat etta tahdon nukkua.
Kierreltiin vahan ja mentiin satamaan. Otettiin paatti kelluville kaislasaarille. Siella asustelevat, aika lailla turismin varassa tana paivana. Ihan kiva. Kaikki on tehty kaislasta ja asuvat kylla melko vaatimattomasti, paitsi yhden saaren "presidentilla" tms oli kylla aurinkovoimalla toimiva tv. Eika mitaan huonekaluja tai muuta. Taalla on saatanan kylma, kaikki vaatteet ja pipot paalla, kunnes paasee aurinkoon, jossa onkin teko-lammin. Arskat ja pipo on uusi lemppariyhdistelmani.
Paatettiin etta jatketaan huomenna matkaa, ja paatetiin myos skipata Copacabana Boliviassa ja menna suoraan La Paziin aamubussilla. Toivotaan etta olis taas kiva hostelli lampimalla vedella ja hyvalla seuralla.
Terkkuja!
Kierreltiin vahan ja mentiin satamaan. Otettiin paatti kelluville kaislasaarille. Siella asustelevat, aika lailla turismin varassa tana paivana. Ihan kiva. Kaikki on tehty kaislasta ja asuvat kylla melko vaatimattomasti, paitsi yhden saaren "presidentilla" tms oli kylla aurinkovoimalla toimiva tv. Eika mitaan huonekaluja tai muuta. Taalla on saatanan kylma, kaikki vaatteet ja pipot paalla, kunnes paasee aurinkoon, jossa onkin teko-lammin. Arskat ja pipo on uusi lemppariyhdistelmani.
Paatettiin etta jatketaan huomenna matkaa, ja paatetiin myos skipata Copacabana Boliviassa ja menna suoraan La Paziin aamubussilla. Toivotaan etta olis taas kiva hostelli lampimalla vedella ja hyvalla seuralla.
Terkkuja!
Puno-hammennysta
Otettiin eilen illalla Cuscosta yobussi Punoon, porukan koko pieneni nyt kolmeen. Bussin oli tarkoitus olla perilla aamukuuden paikkeilla. Suunitelma oli nukkua bussissa, heittaa tavarat hostellille ja menna jonnekin kuolemaan hetkeksi huonetta odotellessa. Bussi oli kylla melko hyva, puoli-sangyn sai tehtya tuolista, kun kaansi selkanojan taakse ja jalkatukikin loytyi. Vaikka vaatetta oli paljon, niin olin silti melko jaassa, ettei uni tullutkaan vasyneelle.
Bussi olikin perilla 4:30, olimme aivan poikki ja jaassa, joten taksi hostellille. Onneksi loytyi tilaa myos sille yolle. Aamulla tytot meni aamiaiselle, itse paatin jatkaa unia. Herasin sitten tossa 12 aikoihin tyhjassa huoneessa. Menin etsimaan tyttoja, ei nay missaan. Ainon puhelin latauksessa sangylla. Onnistuin myos laittamaan huoneen oven kiinni, ja paikka on tyhja, joten edes hlokunnalta ei voi kysya. :D Shit! Tassa sita sitten dataillaan oikein olan takaa ja odotellaan etta jotain tapahtuisi. Saisivat luvan ilmestya takaisin pian!
Taman hetken arsytys: viisaudenhammasta sarkee. Alkoi noin viikko sitten ja tuntuu pahenevan koko ajan. Ihan hirveesti ei innostais ajatus hammaslaakarista taalla. Pakko se on jos tasta viela pahenee tai ei helpota. Hieno ajoitus.
P.s. Puno on noin 3800m korkeudessa, Titicaca-jarven rannalla, joka on maailman korkein veneiltava jarvi.
Bussi olikin perilla 4:30, olimme aivan poikki ja jaassa, joten taksi hostellille. Onneksi loytyi tilaa myos sille yolle. Aamulla tytot meni aamiaiselle, itse paatin jatkaa unia. Herasin sitten tossa 12 aikoihin tyhjassa huoneessa. Menin etsimaan tyttoja, ei nay missaan. Ainon puhelin latauksessa sangylla. Onnistuin myos laittamaan huoneen oven kiinni, ja paikka on tyhja, joten edes hlokunnalta ei voi kysya. :D Shit! Tassa sita sitten dataillaan oikein olan takaa ja odotellaan etta jotain tapahtuisi. Saisivat luvan ilmestya takaisin pian!
Taman hetken arsytys: viisaudenhammasta sarkee. Alkoi noin viikko sitten ja tuntuu pahenevan koko ajan. Ihan hirveesti ei innostais ajatus hammaslaakarista taalla. Pakko se on jos tasta viela pahenee tai ei helpota. Hieno ajoitus.
P.s. Puno on noin 3800m korkeudessa, Titicaca-jarven rannalla, joka on maailman korkein veneiltava jarvi.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Cusco, Aguas Calientes, Machu Picchu, Ollantaytambo, Cusco
Terve mieheen. Ja naiseen.
Ei taida tastakaan nyt pitkaa tekstia tulla, ulkona paistaa vihdoin aurinko, ollutkin jo ikava.
Tiistaiaamuna lennettiin Iiriksen ja Ainon kanssa Limasta Cuscoon (3400m). Kovasti kauhutarinoita kuultu korkeuteen tottumisesta, mutta ei se niin pahalta tuntunut. Vasymyskin meni yhden tunnin younien piikkiin. Koka-lehdista tehdyn teen seka kokakarkkien pitaisi auttaa myos korkeanpaikan pahoinvointiin. Tee oli ihan juotavaa, karkit jotain aivan jarkyttavaa.
Cusco on natti kaupunki, pidan kovasti. Paivisin saattaa olla todella kuuma, iltaisin lampotila saattaa taas laskea kylmiin lukemiin, joten painava rinkka takkeineen on pakko kantaa mukana. Keskiviikkona kaveltiin Sacsawaymanin raunioille, jotka on viela 300m ylempana. Ihana ilma ja rauhallista nousua, niin mukavaa oli. Upeat maisemat myos ylhaalta. Ylhaalla joku aija tuli tarjoamaan meille hevosratsastus-kierrosta, ja siitahan nuo kaksi hevostuyttoa innostui. Mulle ihan sama, mennaan vaan, 10dollaria. Heposten selkaan ja kukkuloita kiipeamaan. Uskomattmat maisemat, ja oli hauskaa kylla!
Illalla saapui loppuseurueemme, joiden kanssa teimme loput Cusco-reissusta. Filip (vaihtarikaveri), sen tyttoystava, yksi kaveri Suomesta, yksi Meksikosta, Joseph (ranskalainen vaihtari) ja hanen kaverinsa Ranskasta. Sekalainen joukko suomiylivoimalla.
Seuraavana aamuna juna Poroysta (kaupunki Cuscon lahella) Aguas Calientesiin. Aguas Calientes on pieni turisteja varten kyhatty kyla Machu Picchun juurella. Ravintoloita, hotelleja ja matkamuistomyymaloita. That's it. On siella ilmeisesti viela nimen mukaisesti jonkunnakoiset kuumat lahteet, mutta olimme kuulleet sen verran negatiivista, etta jatimme valiin. Iisi ilta seuraavan paivan koitosta varten.
Aguas Calientesista (n. 2000m) voi ottaa bussin Machu Picchulle (2400m), mutta pienen pahkailyn jalkeen paatimme olla reippaita ja kavella. Kello soi 3:20 ja huomasimme etta sataa. Onneksi ei kovin paljon, joten emme antaneet sen haitata. Taskulamput kateen ja menoksi. Matka on pelkkaa jyrkkaa ja epatasaista rappusta. Oi mahtavuus. Kunto ei tuntunut kestavan, en pysynyt porukan perassa, joten paatin ottaa oman aikani ja tulla omalla vauhdillani. Se toimi ihan hyvin. Muilla meni noin 1,5h, mulla lahemmas kaksi tuntia. Olin perilla joskus kuuden aikaan vahan ensimmaisten bussien jalkeen. Olo oli kuin kuolleella, mutta oli se sen arvoista. Pointti menna aikaisin on, etta paasee kavelemaan myos Wayna Picchulle (2684m). Wayna Picchulle paastakseen tarvii lippuun saada leima, ja sinne paasee paivittain vain 400 ihmista. 200 kello seitseman ja toiset 200 kello kymmenen. Kello kymmenen meni nopeasti tayteen ja pienen jonosahlayksen jalkeen sain itselleni leiman nro 398! :D Huh, se oli lahella!
Kaverit oli saaneet kello kymmenen leiman, joten paiva tuli ihmeteltya yksin, mutta ei se menoa haitannut. Maisemat kuitenkin se tarkein. Nain vuoren kaukaisuudessa ja se oli KORKEA. Ai tonne pitaisi kiiveta, hyva kun viela edellisestakaan toipunut! Talla kertaa kavely oli hieman jyrkempaa ja paikoin vaikeakulkuista, mutta siitakin selvisin. Wayna Picchulle kiipeamista suositellaan ainoastaan terveille ihmisille, enka ihmettele. .... ne maisemat.. sanoja ei vaan loydy, eika kuvat anna oikeutta. Se oli jotain niin upeaa, etten ikina ole nahnyt. Kun paasin huipulle oli fiilis sen arvoinen. Olin niin ylpea itsestani ja onnellinen, etta piiiitkan odotuksen jalkeen olin vihdoin siella. Tata oli odotettu!
Machu Picchulla ja Wayna picchulla on siis inkojen rakentemia rakennuksia. Jotain hyvin hamaraa. Miten, miksi, kuinka, ha joku pystyy sellasiin korkeuksiin rakentamaan jotain ilman nykypaivan helpotuksia. Ei pysty kasittamaan.Keskella ei mitaan, hyvin korkeilla vuorilla. Se rakennettiin joskus 1400-luvulla, mutta loydettiin uudestaan vasta sata vuotta sitten. Googlettakaa.:P
No, lyhyesta virsi kaunis: paiva oli ehka paras ikina!
Polvi sanoi tassa vaiheessa ei ei, joten bussilla alas. Juna Ollantaytamboon, jossa oltiin yksi yo. Pienehko kyla Sacred Valleyssa, raunioita myos siella. Eilen tultiin takaisin Cuscoon, ja nautittiin hieman Cuscon halvoista juomista, ja vietettiin vikaa iltaa talla porukalla. Illalla mina, Aino ja Iiris otamme yobussin Punoon, Titicaca-jarven rannalle.
Kaikki hyvin, matka jatkuu!
Loppuun viela kuva Machu Picchusta. Wayna Picchu on toi isoin vuori tossa takana. Siella huipulla kavin ihan omin pienin ja vammasin jaloin!
Ei taida tastakaan nyt pitkaa tekstia tulla, ulkona paistaa vihdoin aurinko, ollutkin jo ikava.
Tiistaiaamuna lennettiin Iiriksen ja Ainon kanssa Limasta Cuscoon (3400m). Kovasti kauhutarinoita kuultu korkeuteen tottumisesta, mutta ei se niin pahalta tuntunut. Vasymyskin meni yhden tunnin younien piikkiin. Koka-lehdista tehdyn teen seka kokakarkkien pitaisi auttaa myos korkeanpaikan pahoinvointiin. Tee oli ihan juotavaa, karkit jotain aivan jarkyttavaa.
Cusco on natti kaupunki, pidan kovasti. Paivisin saattaa olla todella kuuma, iltaisin lampotila saattaa taas laskea kylmiin lukemiin, joten painava rinkka takkeineen on pakko kantaa mukana. Keskiviikkona kaveltiin Sacsawaymanin raunioille, jotka on viela 300m ylempana. Ihana ilma ja rauhallista nousua, niin mukavaa oli. Upeat maisemat myos ylhaalta. Ylhaalla joku aija tuli tarjoamaan meille hevosratsastus-kierrosta, ja siitahan nuo kaksi hevostuyttoa innostui. Mulle ihan sama, mennaan vaan, 10dollaria. Heposten selkaan ja kukkuloita kiipeamaan. Uskomattmat maisemat, ja oli hauskaa kylla!
Illalla saapui loppuseurueemme, joiden kanssa teimme loput Cusco-reissusta. Filip (vaihtarikaveri), sen tyttoystava, yksi kaveri Suomesta, yksi Meksikosta, Joseph (ranskalainen vaihtari) ja hanen kaverinsa Ranskasta. Sekalainen joukko suomiylivoimalla.
Seuraavana aamuna juna Poroysta (kaupunki Cuscon lahella) Aguas Calientesiin. Aguas Calientes on pieni turisteja varten kyhatty kyla Machu Picchun juurella. Ravintoloita, hotelleja ja matkamuistomyymaloita. That's it. On siella ilmeisesti viela nimen mukaisesti jonkunnakoiset kuumat lahteet, mutta olimme kuulleet sen verran negatiivista, etta jatimme valiin. Iisi ilta seuraavan paivan koitosta varten.
Aguas Calientesista (n. 2000m) voi ottaa bussin Machu Picchulle (2400m), mutta pienen pahkailyn jalkeen paatimme olla reippaita ja kavella. Kello soi 3:20 ja huomasimme etta sataa. Onneksi ei kovin paljon, joten emme antaneet sen haitata. Taskulamput kateen ja menoksi. Matka on pelkkaa jyrkkaa ja epatasaista rappusta. Oi mahtavuus. Kunto ei tuntunut kestavan, en pysynyt porukan perassa, joten paatin ottaa oman aikani ja tulla omalla vauhdillani. Se toimi ihan hyvin. Muilla meni noin 1,5h, mulla lahemmas kaksi tuntia. Olin perilla joskus kuuden aikaan vahan ensimmaisten bussien jalkeen. Olo oli kuin kuolleella, mutta oli se sen arvoista. Pointti menna aikaisin on, etta paasee kavelemaan myos Wayna Picchulle (2684m). Wayna Picchulle paastakseen tarvii lippuun saada leima, ja sinne paasee paivittain vain 400 ihmista. 200 kello seitseman ja toiset 200 kello kymmenen. Kello kymmenen meni nopeasti tayteen ja pienen jonosahlayksen jalkeen sain itselleni leiman nro 398! :D Huh, se oli lahella!
Kaverit oli saaneet kello kymmenen leiman, joten paiva tuli ihmeteltya yksin, mutta ei se menoa haitannut. Maisemat kuitenkin se tarkein. Nain vuoren kaukaisuudessa ja se oli KORKEA. Ai tonne pitaisi kiiveta, hyva kun viela edellisestakaan toipunut! Talla kertaa kavely oli hieman jyrkempaa ja paikoin vaikeakulkuista, mutta siitakin selvisin. Wayna Picchulle kiipeamista suositellaan ainoastaan terveille ihmisille, enka ihmettele. .... ne maisemat.. sanoja ei vaan loydy, eika kuvat anna oikeutta. Se oli jotain niin upeaa, etten ikina ole nahnyt. Kun paasin huipulle oli fiilis sen arvoinen. Olin niin ylpea itsestani ja onnellinen, etta piiiitkan odotuksen jalkeen olin vihdoin siella. Tata oli odotettu!
Machu Picchulla ja Wayna picchulla on siis inkojen rakentemia rakennuksia. Jotain hyvin hamaraa. Miten, miksi, kuinka, ha joku pystyy sellasiin korkeuksiin rakentamaan jotain ilman nykypaivan helpotuksia. Ei pysty kasittamaan.Keskella ei mitaan, hyvin korkeilla vuorilla. Se rakennettiin joskus 1400-luvulla, mutta loydettiin uudestaan vasta sata vuotta sitten. Googlettakaa.:P
No, lyhyesta virsi kaunis: paiva oli ehka paras ikina!
Polvi sanoi tassa vaiheessa ei ei, joten bussilla alas. Juna Ollantaytamboon, jossa oltiin yksi yo. Pienehko kyla Sacred Valleyssa, raunioita myos siella. Eilen tultiin takaisin Cuscoon, ja nautittiin hieman Cuscon halvoista juomista, ja vietettiin vikaa iltaa talla porukalla. Illalla mina, Aino ja Iiris otamme yobussin Punoon, Titicaca-jarven rannalle.
Kaikki hyvin, matka jatkuu!
Loppuun viela kuva Machu Picchusta. Wayna Picchu on toi isoin vuori tossa takana. Siella huipulla kavin ihan omin pienin ja vammasin jaloin!
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Machu Picchu
Machu Picchulle ja Wayna Pichulle KAVELLEN. Repikaa siita. Tamakin laski. Oli ehka upeinta ikina.
Kertoilen lisaa kunhan on aikaa istua koneella.
Elossa ollaan! :)
Kertoilen lisaa kunhan on aikaa istua koneella.
Elossa ollaan! :)
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Viimeiset päivät Limassa
No jopa on, yli kuukausi edellisestä postauksesta. Jos saa seli-selitellä, niin oli loppuprojektit, sitten kuolema hetkeksi, sitten lopputentit ja kuolema. Tartti hetken oikeesti vaan nukkua ja olla tekemättä mitään noiden välillä, aika hyvin veivät meinaa voimat.
Mitäs sitten kk:n aikana tapahtui muuta? Eipä paljon mainitsemisen arvoista, hausoka iltoja toki, mielenkiintoisia lukupiirejä, yleistä oleilua. Juhannusta hieman kaipaltiin suomipojan kanssa, ja kun tajuttiin että se on melko vaikea täällä toteuttaa, niin vitsillä heitin että "Half-Christmas", 6kk jouluun ja joulusta. Ja näinhän me tehtiin! Oli melko hauskaa. Suht pienellä porukalla tehtiin iso määrä ruokaa ja istuttiin rauhassa syömään - ja paljon! Tarkoitus oli tehdä myös lanttulaatikkoa, mutta koska lanttua ei marketissa näkynyt, niin tehtiin se bataatin tyyppisestä juureksesta, ja ei se joululaatikosta kaukana ollut! Hyvä me! Ja paaljon muitakin herkkuja. :) Melko söpöä, eikös? Kyllä mekin joskus osataan ja jaksetaan. Pöydässä tuolla hetkellä edustettuna Suomi, Hollanti, Yhdysvallat, Ranska ja Saksa.
Tällä hetkellä peukkuja pidellen pitäisi olla kaikki kurssit läpi, ihan ei ole varma, mutta se jää nähtäväksi. Yksi kurssi, missä on vähän tiukilla oli lähinä ekonomiaa, politiikkaa ja kansantaloutta (onko se edes sana tänä päivänä?) tällä vammaisella kielellä, joten ei ihan helpointa, varsinkin samalla kun yritti opetella kuinka ne asiat toimii tässä maassa.
Joten nyt se on kaikki ohi. Se on ohi. Kaikki se mitä on kiroiltu muutamat (monet?) kerrat, mutta samalla osin kaikki se hyvä. Muutamalle tyypille on jo tullut sanottua hyvästit, läksiäiset oli keskiviikkona, mutta läheisimpiä olen vielä ehtinyt nähdä. Huomenna pitää sanoa mun saksalaistytölleni heiheit, mutta vain tilapäiset, koska saksa on lähellä (and that's a promise!). Mutta myös muutamalle muulle, joten pieni itku saattaa tulla. Väistämätöntä se toki on, mutta surullista silti. Kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa on viettänyt aikaa joka pirun päivän viimeisen 4½ kk:n ajan. Ei sitä hyvien ystävienkään kanssa usein noin paljon aikaa tule aikaa vietettyä. Ohi on.
Aino ja Iiris tuli eilen! Lento oli Limassa (+kenttäsekoilut) myöhään illalla, joten tehtiin tänään treffit meidän luona porukalla mukavalla brunssilla herkutellen. Tehtiin sitten tyttöjen kanssa Miraflores-tour, Inca-market, puisto, merenranta jne, siinähän se oli. Illalla käytiin tyyppien kanssa juomassa muutamat perulaiset juomat. Tytöt menivät potemaan jet lagin univelat hostellille ja me loput huijattiin meidän kanadalaispoika sen yllätys-läksiäisbilesiin.
Tässä on pari päivää mun aikaa hoitaa asiani kuntoon täällä, pakata, ja sitten tiistai-aamuna lähtö Cuscoon, Machu Picchu jne! :) Kirjoittelen kuulumisiamme aina jostain kämäseltä hostellin koneelta.
Pian saa sanoa ainakin vielä hetkeksi hyvästit Limalle, eikä haittaa yhtään. Riittää tämä kaupunki hetkeksi. Tänään sentään paistoi aurinko (siis mitä?!), kiitos ilmeisesti tytöille, jotka sen Madridista tänne toi edes päiväksi. Pientä järkytystä heillä silti oli Liman ilmastoon, KYLMÄ verrattuna Madridin helteisiin.
Mutta nyt, palaamisiin, pitää huomenna jaksaa aamupäivästä jo kannustamaan Hollantia (!) jalkapallikilpailun voittoon! :)
Mitäs sitten kk:n aikana tapahtui muuta? Eipä paljon mainitsemisen arvoista, hausoka iltoja toki, mielenkiintoisia lukupiirejä, yleistä oleilua. Juhannusta hieman kaipaltiin suomipojan kanssa, ja kun tajuttiin että se on melko vaikea täällä toteuttaa, niin vitsillä heitin että "Half-Christmas", 6kk jouluun ja joulusta. Ja näinhän me tehtiin! Oli melko hauskaa. Suht pienellä porukalla tehtiin iso määrä ruokaa ja istuttiin rauhassa syömään - ja paljon! Tarkoitus oli tehdä myös lanttulaatikkoa, mutta koska lanttua ei marketissa näkynyt, niin tehtiin se bataatin tyyppisestä juureksesta, ja ei se joululaatikosta kaukana ollut! Hyvä me! Ja paaljon muitakin herkkuja. :) Melko söpöä, eikös? Kyllä mekin joskus osataan ja jaksetaan. Pöydässä tuolla hetkellä edustettuna Suomi, Hollanti, Yhdysvallat, Ranska ja Saksa.
Tällä hetkellä peukkuja pidellen pitäisi olla kaikki kurssit läpi, ihan ei ole varma, mutta se jää nähtäväksi. Yksi kurssi, missä on vähän tiukilla oli lähinä ekonomiaa, politiikkaa ja kansantaloutta (onko se edes sana tänä päivänä?) tällä vammaisella kielellä, joten ei ihan helpointa, varsinkin samalla kun yritti opetella kuinka ne asiat toimii tässä maassa.
Joten nyt se on kaikki ohi. Se on ohi. Kaikki se mitä on kiroiltu muutamat (monet?) kerrat, mutta samalla osin kaikki se hyvä. Muutamalle tyypille on jo tullut sanottua hyvästit, läksiäiset oli keskiviikkona, mutta läheisimpiä olen vielä ehtinyt nähdä. Huomenna pitää sanoa mun saksalaistytölleni heiheit, mutta vain tilapäiset, koska saksa on lähellä (and that's a promise!). Mutta myös muutamalle muulle, joten pieni itku saattaa tulla. Väistämätöntä se toki on, mutta surullista silti. Kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa on viettänyt aikaa joka pirun päivän viimeisen 4½ kk:n ajan. Ei sitä hyvien ystävienkään kanssa usein noin paljon aikaa tule aikaa vietettyä. Ohi on.
Aino ja Iiris tuli eilen! Lento oli Limassa (+kenttäsekoilut) myöhään illalla, joten tehtiin tänään treffit meidän luona porukalla mukavalla brunssilla herkutellen. Tehtiin sitten tyttöjen kanssa Miraflores-tour, Inca-market, puisto, merenranta jne, siinähän se oli. Illalla käytiin tyyppien kanssa juomassa muutamat perulaiset juomat. Tytöt menivät potemaan jet lagin univelat hostellille ja me loput huijattiin meidän kanadalaispoika sen yllätys-läksiäisbilesiin.
Tässä on pari päivää mun aikaa hoitaa asiani kuntoon täällä, pakata, ja sitten tiistai-aamuna lähtö Cuscoon, Machu Picchu jne! :) Kirjoittelen kuulumisiamme aina jostain kämäseltä hostellin koneelta.
Pian saa sanoa ainakin vielä hetkeksi hyvästit Limalle, eikä haittaa yhtään. Riittää tämä kaupunki hetkeksi. Tänään sentään paistoi aurinko (siis mitä?!), kiitos ilmeisesti tytöille, jotka sen Madridista tänne toi edes päiväksi. Pientä järkytystä heillä silti oli Liman ilmastoon, KYLMÄ verrattuna Madridin helteisiin.
Mutta nyt, palaamisiin, pitää huomenna jaksaa aamupäivästä jo kannustamaan Hollantia (!) jalkapallikilpailun voittoon! :)
torstai 3. kesäkuuta 2010
Money, money, money. Hintaesimerkkejä kauppareissulta.
Olenkin aiemmissa teksteissä pistänyt hintoja, jos jotain olen tehnyt tai ostanut.
En tiedä miten muita kiinnostaa, mutta itseä ainakin. ;) Tästä voisi tehdä laajemmankin postauksen laittaen esimerkkejä kaikennäköisestä, mutta koska pian kutsuu ruuanlaitto ja leffa, niin pidän tämän lyhyenä.
Hinnat muutettu tämän hetken valuuttakursseilla, jotka on meille täällä oleville eurooppalaisille tällä hetkellä hyvin huonot. Eli halvemmat olisivat hinnat jos olisin tämän tehnyt kolme kuukautta sitten. Mutta eipä auta itkeä. Kiroilla silti voi hieman aina kun joutuu rahaa nostamaan.
Hintaesimerkit ovat meitä lähimmästä supermarketista. Yksi suurimmista kauppaketjuista täällä. Niinku S. Tai K. Kenties PV, Plaza Vea kun on nimeltään. Joten hintoja esim lihoille ja hedelmille löytyisi varmasti monia erilaisia ihan paikasta riippuen (vrt. tori, pikkukauppa jne).
- Sika-nauta (?) -jauheliha: 3,44 €/kg
- Kanaleikkele 2,86 €/kg
- Punasipuli 0,56 €/kg
- Tomaatti 1,09 €/kg
- Tuoreet pavunvarret (?) 1,73 €/kg
- Omena 1,24 €/kg
- Peruna (joku perus? täällä kun on satoja eri lajikkeita) 0,43 €/kg
- Neutrogena naamanpesuaine 4,87 €
- Maissintähkä 0,40 €/kpl
- Croissant 0,35 €/kpl
- Jogurtti, 1,5dl 0,43 €
Samalla huomasinkin, että kassasetä jätti veloittamatta naudan paistisuikaleet, ei huono!
No ei nyt ehkä ollut kakkein kattavin ote ruokakaupan valikoimasta, lähinnä heviä vaan (ja näyttääpä mun elämäntavat terveellisiltä!). Saa nimittäin vaikuttamaan hyvinkin halvalta. Kaikki ei kuitenkaan ole samassa suhteessa halpaa. Kaikki maahantuodut tavarat ovat melko kalliita, tai samaa hintaluokkaa kuin suomessa. Jostain syystä myös esim. murot on suht hintavia. Ainakin näihin hintoihin verrattuna.
Jotenkin sitä on näihin jo tottunut, tullut pihiksi maksaa enempää. Voi tulla järkytystä taas kun kotiin pääsee. Vaikka halvempaahan täällä on, niin jotenkin rahat on onnistunut varsin hyvin hupenemaan. Luulen, etten käytä sitä juuri mihinkään (joojoo!), mutta silti tili alkaa näyttämään huolestuttavia lukemia. Huolestuttavia siinä suhteessa, että vielä pitäisi rahaa riittää reiluksi kuukaudeksi (vuokra) ja sitten tietenkin reissuun! Ei ole halpaa puuhaa, varsinkaan heinäkuussa. Enkä kuitenkaan voi Suomeen mennä tyhjällä tilillä kuitekaan.
Kysekälpääs jos mieleen tulee jotain hinnoista, Perusta, Limasta, yliopistosta, ihmisistä tai ihan mistä vaan! Vastailen mielelläni.
En tiedä miten muita kiinnostaa, mutta itseä ainakin. ;) Tästä voisi tehdä laajemmankin postauksen laittaen esimerkkejä kaikennäköisestä, mutta koska pian kutsuu ruuanlaitto ja leffa, niin pidän tämän lyhyenä.
Hinnat muutettu tämän hetken valuuttakursseilla, jotka on meille täällä oleville eurooppalaisille tällä hetkellä hyvin huonot. Eli halvemmat olisivat hinnat jos olisin tämän tehnyt kolme kuukautta sitten. Mutta eipä auta itkeä. Kiroilla silti voi hieman aina kun joutuu rahaa nostamaan.
Hintaesimerkit ovat meitä lähimmästä supermarketista. Yksi suurimmista kauppaketjuista täällä. Niinku S. Tai K. Kenties PV, Plaza Vea kun on nimeltään. Joten hintoja esim lihoille ja hedelmille löytyisi varmasti monia erilaisia ihan paikasta riippuen (vrt. tori, pikkukauppa jne).
- Sika-nauta (?) -jauheliha: 3,44 €/kg
- Kanaleikkele 2,86 €/kg
- Punasipuli 0,56 €/kg
- Tomaatti 1,09 €/kg
- Tuoreet pavunvarret (?) 1,73 €/kg
- Omena 1,24 €/kg
- Peruna (joku perus? täällä kun on satoja eri lajikkeita) 0,43 €/kg
- Neutrogena naamanpesuaine 4,87 €
- Maissintähkä 0,40 €/kpl
- Croissant 0,35 €/kpl
- Jogurtti, 1,5dl 0,43 €
Samalla huomasinkin, että kassasetä jätti veloittamatta naudan paistisuikaleet, ei huono!
No ei nyt ehkä ollut kakkein kattavin ote ruokakaupan valikoimasta, lähinnä heviä vaan (ja näyttääpä mun elämäntavat terveellisiltä!). Saa nimittäin vaikuttamaan hyvinkin halvalta. Kaikki ei kuitenkaan ole samassa suhteessa halpaa. Kaikki maahantuodut tavarat ovat melko kalliita, tai samaa hintaluokkaa kuin suomessa. Jostain syystä myös esim. murot on suht hintavia. Ainakin näihin hintoihin verrattuna.
Jotenkin sitä on näihin jo tottunut, tullut pihiksi maksaa enempää. Voi tulla järkytystä taas kun kotiin pääsee. Vaikka halvempaahan täällä on, niin jotenkin rahat on onnistunut varsin hyvin hupenemaan. Luulen, etten käytä sitä juuri mihinkään (joojoo!), mutta silti tili alkaa näyttämään huolestuttavia lukemia. Huolestuttavia siinä suhteessa, että vielä pitäisi rahaa riittää reiluksi kuukaudeksi (vuokra) ja sitten tietenkin reissuun! Ei ole halpaa puuhaa, varsinkaan heinäkuussa. Enkä kuitenkaan voi Suomeen mennä tyhjällä tilillä kuitekaan.
Kysekälpääs jos mieleen tulee jotain hinnoista, Perusta, Limasta, yliopistosta, ihmisistä tai ihan mistä vaan! Vastailen mielelläni.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Marsu - lemmikki vai ruoka?
Hei taas.
Ei sitä viikoilla kai oikein kummempaa tapahdu, sillä kun aina kun näin jälkeen päin yritän jotain kirjottaa, niin ei muistu mieleen kuin viikonlopun menot.
Viime lauantaina ranskalaispoikamme järjestivät kämpillämme bileet kolmen kuukauden täälläolon kunniaksi. Pukeutumiskoodikin löytyi, teemana oli joko G.I. Joe tai Ken ja tytöille (tai tytönmielisille) G.I. Jane tai Barbie. Itse hommasin vähän maastokuvioista vaatetta, muovipyssyn ja hieman maalia naamaan. Hottia kamaa. Ihmisiä oli meidän kattoterassilla enemmän kuin koskaan, jopa liikaa, puoliakaan en tuntenut. Yksi yllättävä tuttu oli kuitenkin. Tulin ylös huoneestani ja näin yhden tytön samalta luokalta lukiosta. Ensimmäiset sanat taisi olla "Mitä helvettiä sä täällä teet?!" Elli on myös vaihdossa Limassa, ja asuu Mirafloresissa. Ei olla nähty lukion jälkeen, joten ei mitään tietoa toisen liikkeistä. Jonkun kaverin kaverin kautta oli eksynyt meidän bileisiin. Ja asuu yhden yhdysvaltailaisen pojan kanssa, joka oli aiemmin samassa espanjanryhmässä kuin minä. Pieni maailma!
Kuvasta kiitokset Guillaumelle. Tässä ei ole kaikki (esim minä, turha etsiä), kuvasta puuttuu osa ja osa tuli vasta myöhemmin. Mutta täyttä oli!
Vaihdoin lökähousut hameeseen ja pyssyn jätin kotiin, mutta muuten lähdin samoissa kuteissa klubille tämän jälkeen. Täällä klubeilla pyörii tyyppejä kameroiden kanssa kysymässä voiko ihmiset poseerata. "Jooo, shiis toki!" Enpä olisi uskonut, että musta löytyy nyt kuva mm. Top de Moda -nimiseltä sivustolta liian pienessä maastokuvioisessa paidassa ja sotamaalit naamassa. Hemaisevaa!
Tänä viikonloppuna keskityttiin taas ruokaan. Viikoilla tulee syötyä toisinaan liikaa chifaa. Chifa on siis kiinalaisten kehittämään perus kiinalaisen ja perulaisen ruuan sekoitusta. Ravintoloita löytyy aivan joka kadunkulmasta, ilmeisesti rakastavat sitä täällä. Meillä lähin chifa on noin 30m päässä, joten sieltä tulee haettua ruokaa enemmän kuin olisi tarve. 8 solella saa ison annoksen ruokaa ja keiton, näistä usein riittää jopa kahteen ateriaan (8sol = n. 2€, paitsi kun tällä hetkellä eurolla saa jo paljon vähemmän, ei hyvä meille!). Tämän lisäksi väsäilen kotona ruokaa kun jaksan/ehdin ja joinain päivinä lounasta joko koululla tai jossain monesta lounaspaikasta lähistöllä. Viikonloppuisin yritetään sitten käydä porukalla ulkona syömässä.
Tänä perjantaina meillä oli burgeri-bileet, ja hollantilaisvahvistuksemme näytti meille oikean hampurilaisen. En tiedä miten, mutta täytyy myöntää, että oli varmasti paras ikinä syömäni hampurilainen! Ahh, täydellistä! Lauantaina päätimme toteuttaa yhden asian taas listaltamme asioista, joita pitää kokea Perussa: lähdimme syömään marsua. (Suurimmat marsujen ystävät ei välttämättä tahdo nähdä seuraavia kuvia.) Marsua syödään enemmän perinteisesti Andeilla, ei niinkään rannikkoseudulla.
Wikipedia:
- Because guinea pigs require much less room than traditional livestock and reproduce extremely quickly, they are a more profitable source of food and income than many traditional stock animals, such as pigs and cows; moreover, they can be raised in an urban environment.
- Guinea pig meat is high in protein and low in fat and cholesterol, and is described as being similar to rabbit and the dark meat of chicken.
- The animal may be served fried (chactado or frito), broiled (asado), or roasted (al horno), and in urban restaurants may also be served in a casserole or a fricassee.
- Peruvians consume an estimated 65 million guinea pigs each year.
Olimme kuulleet, että Surcon kaupunginosassa on ravintola, joka myy marsua. Taksikuski vei meidät alueelle, jossa ravintolan pitäisi olla, mutta ei tiennyt sen enempää. Tietämättämme päädyimmekin peruna-festivaaleille, Festival de Papa, jotka oli järjestetty Surcon vanhan alueen aukiolle. Keskellä oli musiikkia, bändi ja tanssijoita. Aukion reunoilla löytyi kojuja, jossa myytiin mm. käsitöitä, koruja ja suklaata. Toinen sivu aukiosta oli täynnä ruokakojuja, kaikkea perinteistä perulaista ruokaa. Sieltä löysimme myös marsua, ja vatsanväänteiden uhalla päätimme ottaa riskin, ja syödä illan kojuista. Marsua naamaan siis! Eläimet oli grillattu ja/tai upporasvassa paistettu, ja saimme yhden jaettuna meille neljälle (kera perunoiden, maissin ja salaatin 3,70€). Näin ollen kaikille sattui vähän erilainen palanen, joillain oli jalkaa ja muuta. Päätä ei kukaan saanut. Lihaa ei tästä eläimestä pahemmin kyllä löytynyt, ainoastaan yhden henkilön palasta, mikä kohta eläimestä lie olikaan. Kyllä sitä sieltä yritti kaivaa, jotain mussutettavaa, mutta suurin osa oli nahkaa ja rasvaa. Noo, tulipahan kuitenkin kokeiltua!
Huomaa törröttävä jalka annoksessa.
Nälkä ei ihan lähtenyt, joten täytyi ostaa samasta kojusta myös varras aiemmin mainitsemaani naudan sydäntä, anticucho de corazón (yksi varras perunoiden kera 0,85€). Se on kyllä oikeesti herkkua! Ei sisäelimen tapaista, sydän kun on kuitenkin lihas. Mitä Suomessa tapahtuu kaikille naudan sydämille? ... Tarkennettuna sydän on lihasseinäinen ontto elin. Mutta melko lailla lihalta se maistuu.
Varmuuden vuoksi ajattelimme, että tilkka viinaa auttaisi puhdistamaan vatsaa, joten täytyi ostaa Pisco Souria, joka oli paras tähänastisista (0,57€). Valmistivat siinä tuoreeltaan, ja kyllä maistui! Jälkiruoaksi halusin vielä kokeilla vielä yhtä perulaista perinteistä, mitä en ollut ennen maistanut: arroz con leche, eli melko lailla riisipuuroa. Se tarjoiltiin jonkunlaisen punaisen hedelmäkiisselin kanssa, joten suomalaiselle melko tuttua tavaraa. Suussa oli jouluinen räjähdys vielä tunninkin jälkeen (0,57€). Googletin vähän ja se kiisseli olikin ilmeisesti Mazamorro morada, eli tummasta maissista valmistettua kiisseliä hedelmänpalasilla. Näitä kahta jälkiruokaa syödään myös erillään.
Ruuasta ihan sitten muuhun asiaan, nimittäin viisumiin. Sen kanssa oli alusta asti ongelmia. Vastaanottavan koulun oli tarkoitus hankkia mulle opiskelijaviisumi. Lähtö läheni, eikä koululta kuulunut mitään. Yritin mailia pistää, mutta vastaaminen aina kesti. Paljon lisähämmennystä aiheutti se, kun jouduin ostamaan uudet lennot, joten he tarvitsivat kopiot uusista lentolipuistani jne. Helsingissä olevan Perun suurlähetystön kanssa olin myös yhteydessä, mutta he eivät voineet tehdä muuta kuin odottaa vahvistusta Perusta. Ja kyllähän tämä vahvistus tulikin, sinä päivänä kun lähdin, joten liian myöhäistä. Kun saavuin Limaan olin hyvin väsynyt ja vielä hämmentyneempi. En ollut edes varma missä vaiheessa saan viisumini. Jos osaa kysyä, niin voi saada 183 päivän turistiviisumin. Noh, minähän en tietenkään osannut, joten 90 päivän leima tuli passiin. Shit.
Ennen kuin huomasinkaan alkoi 90 päivää olla ummessa. Olin käsittänyt maileista, että vaihtotoimisto voi uusia viisumini sitten Perussa. Ei. He pysytvät uusimaan vain niitä opiskelijaviisumeita. Muutamalla muulla täällä oli sama tilanne. Sitten alkoi kuulemaan huhuja ja erilaisia tarinoita siitä mitä voi tehdä. Joku sanoi, että viisumiin voi ostaa lisäaikaa, toinen ääripää oli että et saa palata enää maahan kun poistut. Hetki oli jo mielessä että nyt pikaisesti lento lähimpään maahan, ennen kuin viisumi umpeutuu. No, lopulta saimme aikaiseksi mennä maahanmuuttovirastoon varmistamaan asia lopullisesti. Kun pääsimme virastoon, se näytti juuri sellaiselta paikalta, että ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle, ja olimme jo valmistautuneet viettämään siellä koko iltapäivän. Vartija kuitenkin ohjasi meidän oikealle luukulle, ei juurikaan jonoa, mukava nainen ja homma tuli selvitettyä muutamassa minuutissa! Ei olisi uskonut. Asia on siis niin, että kun poistuu maasta, joutuu maksamaan sakon 1 US$/päivä viisumin umpeutumisesta. Ja maahan saa palata ilman ongelmia. Hyvä hyvä. Turha maksuhan toi periaatteessa on, kun se olisi ollut vältettävissä, mutta pahempikin lopputulos olisi voinut olla. Olin matkassa kanadalaispojan kanssa, jonka espanja on heikko, joten olin ylpeä kuinka sain itse hoidettua kaikki asiat espanjaksi!
Ennen eilistä kämpässämme asui 21 henkilöä. Eilen tänne saapui Yhdysvalloista 24 (!) kokkiopiskelijaa seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Ei hyvä, tätä kämppää ei ole tarkoitettu niin monelle. Ilmeisesti kokkaavat koululla, ja muutenkin tiukka aikataulu, että eivät toivon mukaan valtaa pientä keittiötämme. Mutta pesukoneesta ja muusta voi tulla taistelua. Hirveesti ei olla vielä vietetty aikaa, mutta heikot alkuasetelmat. Muutama ihan mukavanoloinen, mutta iso osa henkilöistä vaikuttaa kovin töykeiltä. Olivat myös käyttäneet meidän ruokiamme, ja lihavat tytöt (anteeksi, mutta iso osa on ylipainoisia! :D) kurkkineet jääkaappeihin jo ennen kuin he olivat edes käyneet kertaakaan kaupassa jne. Ei näin! Tämä on kuitenkin ollut meidän koti yli 3kk ajan, ja nyt tuntuu että täällä on 24 huonostikäyttäytyvää vierasta. Täytyy nyt kattoa miten tää lähtee tästä käyntiin.
Sellaista elämää täällä tällä hetkellä. Salmiakkiaddiktiosta pääsen toivottavasti pian kirjoittamaan suuren hymyn kera.
Ei sitä viikoilla kai oikein kummempaa tapahdu, sillä kun aina kun näin jälkeen päin yritän jotain kirjottaa, niin ei muistu mieleen kuin viikonlopun menot.
Viime lauantaina ranskalaispoikamme järjestivät kämpillämme bileet kolmen kuukauden täälläolon kunniaksi. Pukeutumiskoodikin löytyi, teemana oli joko G.I. Joe tai Ken ja tytöille (tai tytönmielisille) G.I. Jane tai Barbie. Itse hommasin vähän maastokuvioista vaatetta, muovipyssyn ja hieman maalia naamaan. Hottia kamaa. Ihmisiä oli meidän kattoterassilla enemmän kuin koskaan, jopa liikaa, puoliakaan en tuntenut. Yksi yllättävä tuttu oli kuitenkin. Tulin ylös huoneestani ja näin yhden tytön samalta luokalta lukiosta. Ensimmäiset sanat taisi olla "Mitä helvettiä sä täällä teet?!" Elli on myös vaihdossa Limassa, ja asuu Mirafloresissa. Ei olla nähty lukion jälkeen, joten ei mitään tietoa toisen liikkeistä. Jonkun kaverin kaverin kautta oli eksynyt meidän bileisiin. Ja asuu yhden yhdysvaltailaisen pojan kanssa, joka oli aiemmin samassa espanjanryhmässä kuin minä. Pieni maailma!
Kuvasta kiitokset Guillaumelle. Tässä ei ole kaikki (esim minä, turha etsiä), kuvasta puuttuu osa ja osa tuli vasta myöhemmin. Mutta täyttä oli!
Vaihdoin lökähousut hameeseen ja pyssyn jätin kotiin, mutta muuten lähdin samoissa kuteissa klubille tämän jälkeen. Täällä klubeilla pyörii tyyppejä kameroiden kanssa kysymässä voiko ihmiset poseerata. "Jooo, shiis toki!" Enpä olisi uskonut, että musta löytyy nyt kuva mm. Top de Moda -nimiseltä sivustolta liian pienessä maastokuvioisessa paidassa ja sotamaalit naamassa. Hemaisevaa!
Tänä viikonloppuna keskityttiin taas ruokaan. Viikoilla tulee syötyä toisinaan liikaa chifaa. Chifa on siis kiinalaisten kehittämään perus kiinalaisen ja perulaisen ruuan sekoitusta. Ravintoloita löytyy aivan joka kadunkulmasta, ilmeisesti rakastavat sitä täällä. Meillä lähin chifa on noin 30m päässä, joten sieltä tulee haettua ruokaa enemmän kuin olisi tarve. 8 solella saa ison annoksen ruokaa ja keiton, näistä usein riittää jopa kahteen ateriaan (8sol = n. 2€, paitsi kun tällä hetkellä eurolla saa jo paljon vähemmän, ei hyvä meille!). Tämän lisäksi väsäilen kotona ruokaa kun jaksan/ehdin ja joinain päivinä lounasta joko koululla tai jossain monesta lounaspaikasta lähistöllä. Viikonloppuisin yritetään sitten käydä porukalla ulkona syömässä.
Tänä perjantaina meillä oli burgeri-bileet, ja hollantilaisvahvistuksemme näytti meille oikean hampurilaisen. En tiedä miten, mutta täytyy myöntää, että oli varmasti paras ikinä syömäni hampurilainen! Ahh, täydellistä! Lauantaina päätimme toteuttaa yhden asian taas listaltamme asioista, joita pitää kokea Perussa: lähdimme syömään marsua. (Suurimmat marsujen ystävät ei välttämättä tahdo nähdä seuraavia kuvia.) Marsua syödään enemmän perinteisesti Andeilla, ei niinkään rannikkoseudulla.
Wikipedia:
- Because guinea pigs require much less room than traditional livestock and reproduce extremely quickly, they are a more profitable source of food and income than many traditional stock animals, such as pigs and cows; moreover, they can be raised in an urban environment.
- Guinea pig meat is high in protein and low in fat and cholesterol, and is described as being similar to rabbit and the dark meat of chicken.
- The animal may be served fried (chactado or frito), broiled (asado), or roasted (al horno), and in urban restaurants may also be served in a casserole or a fricassee.
- Peruvians consume an estimated 65 million guinea pigs each year.
Olimme kuulleet, että Surcon kaupunginosassa on ravintola, joka myy marsua. Taksikuski vei meidät alueelle, jossa ravintolan pitäisi olla, mutta ei tiennyt sen enempää. Tietämättämme päädyimmekin peruna-festivaaleille, Festival de Papa, jotka oli järjestetty Surcon vanhan alueen aukiolle. Keskellä oli musiikkia, bändi ja tanssijoita. Aukion reunoilla löytyi kojuja, jossa myytiin mm. käsitöitä, koruja ja suklaata. Toinen sivu aukiosta oli täynnä ruokakojuja, kaikkea perinteistä perulaista ruokaa. Sieltä löysimme myös marsua, ja vatsanväänteiden uhalla päätimme ottaa riskin, ja syödä illan kojuista. Marsua naamaan siis! Eläimet oli grillattu ja/tai upporasvassa paistettu, ja saimme yhden jaettuna meille neljälle (kera perunoiden, maissin ja salaatin 3,70€). Näin ollen kaikille sattui vähän erilainen palanen, joillain oli jalkaa ja muuta. Päätä ei kukaan saanut. Lihaa ei tästä eläimestä pahemmin kyllä löytynyt, ainoastaan yhden henkilön palasta, mikä kohta eläimestä lie olikaan. Kyllä sitä sieltä yritti kaivaa, jotain mussutettavaa, mutta suurin osa oli nahkaa ja rasvaa. Noo, tulipahan kuitenkin kokeiltua!
Nälkä ei ihan lähtenyt, joten täytyi ostaa samasta kojusta myös varras aiemmin mainitsemaani naudan sydäntä, anticucho de corazón (yksi varras perunoiden kera 0,85€). Se on kyllä oikeesti herkkua! Ei sisäelimen tapaista, sydän kun on kuitenkin lihas. Mitä Suomessa tapahtuu kaikille naudan sydämille? ... Tarkennettuna sydän on lihasseinäinen ontto elin. Mutta melko lailla lihalta se maistuu.
Varmuuden vuoksi ajattelimme, että tilkka viinaa auttaisi puhdistamaan vatsaa, joten täytyi ostaa Pisco Souria, joka oli paras tähänastisista (0,57€). Valmistivat siinä tuoreeltaan, ja kyllä maistui! Jälkiruoaksi halusin vielä kokeilla vielä yhtä perulaista perinteistä, mitä en ollut ennen maistanut: arroz con leche, eli melko lailla riisipuuroa. Se tarjoiltiin jonkunlaisen punaisen hedelmäkiisselin kanssa, joten suomalaiselle melko tuttua tavaraa. Suussa oli jouluinen räjähdys vielä tunninkin jälkeen (0,57€). Googletin vähän ja se kiisseli olikin ilmeisesti Mazamorro morada, eli tummasta maissista valmistettua kiisseliä hedelmänpalasilla. Näitä kahta jälkiruokaa syödään myös erillään.
Ruuasta ihan sitten muuhun asiaan, nimittäin viisumiin. Sen kanssa oli alusta asti ongelmia. Vastaanottavan koulun oli tarkoitus hankkia mulle opiskelijaviisumi. Lähtö läheni, eikä koululta kuulunut mitään. Yritin mailia pistää, mutta vastaaminen aina kesti. Paljon lisähämmennystä aiheutti se, kun jouduin ostamaan uudet lennot, joten he tarvitsivat kopiot uusista lentolipuistani jne. Helsingissä olevan Perun suurlähetystön kanssa olin myös yhteydessä, mutta he eivät voineet tehdä muuta kuin odottaa vahvistusta Perusta. Ja kyllähän tämä vahvistus tulikin, sinä päivänä kun lähdin, joten liian myöhäistä. Kun saavuin Limaan olin hyvin väsynyt ja vielä hämmentyneempi. En ollut edes varma missä vaiheessa saan viisumini. Jos osaa kysyä, niin voi saada 183 päivän turistiviisumin. Noh, minähän en tietenkään osannut, joten 90 päivän leima tuli passiin. Shit.
Ennen kuin huomasinkaan alkoi 90 päivää olla ummessa. Olin käsittänyt maileista, että vaihtotoimisto voi uusia viisumini sitten Perussa. Ei. He pysytvät uusimaan vain niitä opiskelijaviisumeita. Muutamalla muulla täällä oli sama tilanne. Sitten alkoi kuulemaan huhuja ja erilaisia tarinoita siitä mitä voi tehdä. Joku sanoi, että viisumiin voi ostaa lisäaikaa, toinen ääripää oli että et saa palata enää maahan kun poistut. Hetki oli jo mielessä että nyt pikaisesti lento lähimpään maahan, ennen kuin viisumi umpeutuu. No, lopulta saimme aikaiseksi mennä maahanmuuttovirastoon varmistamaan asia lopullisesti. Kun pääsimme virastoon, se näytti juuri sellaiselta paikalta, että ihmisiä juoksutetaan luukulta toiselle, ja olimme jo valmistautuneet viettämään siellä koko iltapäivän. Vartija kuitenkin ohjasi meidän oikealle luukulle, ei juurikaan jonoa, mukava nainen ja homma tuli selvitettyä muutamassa minuutissa! Ei olisi uskonut. Asia on siis niin, että kun poistuu maasta, joutuu maksamaan sakon 1 US$/päivä viisumin umpeutumisesta. Ja maahan saa palata ilman ongelmia. Hyvä hyvä. Turha maksuhan toi periaatteessa on, kun se olisi ollut vältettävissä, mutta pahempikin lopputulos olisi voinut olla. Olin matkassa kanadalaispojan kanssa, jonka espanja on heikko, joten olin ylpeä kuinka sain itse hoidettua kaikki asiat espanjaksi!
Ennen eilistä kämpässämme asui 21 henkilöä. Eilen tänne saapui Yhdysvalloista 24 (!) kokkiopiskelijaa seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Ei hyvä, tätä kämppää ei ole tarkoitettu niin monelle. Ilmeisesti kokkaavat koululla, ja muutenkin tiukka aikataulu, että eivät toivon mukaan valtaa pientä keittiötämme. Mutta pesukoneesta ja muusta voi tulla taistelua. Hirveesti ei olla vielä vietetty aikaa, mutta heikot alkuasetelmat. Muutama ihan mukavanoloinen, mutta iso osa henkilöistä vaikuttaa kovin töykeiltä. Olivat myös käyttäneet meidän ruokiamme, ja lihavat tytöt (anteeksi, mutta iso osa on ylipainoisia! :D) kurkkineet jääkaappeihin jo ennen kuin he olivat edes käyneet kertaakaan kaupassa jne. Ei näin! Tämä on kuitenkin ollut meidän koti yli 3kk ajan, ja nyt tuntuu että täällä on 24 huonostikäyttäytyvää vierasta. Täytyy nyt kattoa miten tää lähtee tästä käyntiin.
Sellaista elämää täällä tällä hetkellä. Salmiakkiaddiktiosta pääsen toivottavasti pian kirjoittamaan suuren hymyn kera.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Viime viikkoja, taidetta ja ruokaa
Ei nyt menneenä, vaan sitä edellisenä viikonloppuna kävimme Conversen Art Is For All -tapahtumassa Barrancossa (yksin Liman kaupunginosista). Oli ihan kiva tapahtuma, menimme ensin 6 hengen voimin, ja myöhemmin osa lähti ja uusia tuttuja tuli. Siellä pääsi jokainen päästämään sisäisen taiteilijansa vapaaksi, varsinkin jos tuli ajoissa. Saimme t-paidat, kassit pinsseineen ja tarroinee. T-paitoihin saimme valita kuudesta kuvasta ja painattaa sen siihen. Itse olen nyt c-kasetin kuvalla koristetun paidan omistaja. Seinille oli laitettu erilaisia juttuja, jonne sai piirtää / värittää / maalata / tehdä taidetta tarroilla ym. Myös kenkälaatikko-kameran tekeminen oli mahdollista.
Rutger näyttää taitonsa Super Soakerin avulla.
Esillä oli myös "oikeiden" taiteilijoiden töitä, tai oikeastaan he tekivät niitä päivän aikana. Maalasivat tauluja, tekivät hiilityötä seinälle jne. Kellariin oli myös rakennettu erilaisia teoksia, joissa pystyi leikkimään valon ja varjon avulla. Suurimman huomion sai luultavasti kuitenkin graffititeokset, joita he tekivät pitkin päivää. Menimme tapahtumaan melko aikaisin, kävimme välillä syömässä ja tulimme uudestaan, joten ehdimme nähdä kuinka teokset etenee. Upeita lopputuloksia muodostui jostain, mikä aluksi näytti vain läjältä värejä.
Rutger, minä ja Brandon + keskeneräinen teos.
Yksi lemppareistani; superkissa Converset jalassa!
Vähän heikko kuva valitettavasti salaman kanssa. En jaksanut jäädä säätämään, kun edessä juoksi koko ajan ihmisiä. Päivällä sisältä löytyi dj, ja illalla luvassa oli tietääkseni kaksi bändiäkin. Myynnissä oli koko päivän ruokaa ja olutta kohtuuhintaan. Varsin piristävä ja rento tapahtuma! Mitä nyt illemmalla oli hieman täyttä.
Viime perjantaina sivistimme itseämme hieman lisää taiteen parissa. Menin kahden kaverin kanssa Liman taidemuseoon katsomaan Mario Testinon valokuvanäyttelyä. Mario Testino on perulainen muotivalokuvaaja, joka on valokuvannut monia kuuluisuuksia Prinsessa Dianasta Madonnaan ja muihin suuriin nimiin. Pidän yleensä ehkä hieman toisenlaisista valokuvista, mutta upeita otoksiahan ne oli, muutama helmikin löytyi. Museosta löytyi myös pieni näyttely vanhaa keramiikkaa, sekä vanhoja taideteoksia. Niistä suurin osa kuitenkin löytyy muista Liman ja Perun museoista (jotka vielä ovat valloittamatta).
Vietimme päivää myös hieman puistossa hengaillen, kojuilta koruja, pähkinöitä ja salamia ostellen ja uusia Piscon makuja maistellen. Kävimme puistossa myös järkyttävässä 3D-koneessa, -laatikossa, en edes tiedä miksi sitä kutsua! Maksoi neljä solea (euron verran), joten ajankuluksi päätimme kokeilla. Istuimme sisään, 3D-lasit päähän ja kone heilui sen mukaan mitä näimme; mm. dinosauruksia, vuoristorataa. Oli melko kamalaa ja ankeeta. Epäilimme, että kone on varmasti joku 80-luvun jäänne ja kuuluisi museoon. Ei tuollaisia vaan voida enää valmistaa!
Perjantaina oli vain tunti koulua (eli pidin vapaapäivän), joten hyvät yöunet ja jostain kummasta ilmestynyt aurinko pisti hymyilemään, joten olihan se omakuvan paikka.
Illalla päätimme myös etsiä uuden ravintolan, joka oli osa meidän uutta suunnitelmaa "joka perjantai ulos syömään johonkin uuteen paikkaan". Sanoimme taksikuskille San Isidroon (taas yksi kaupunginosa) jonnekin kadulle, jossa on ravintoloita. Ja sinnehän päästiin. Kurkimme muutamaan sisälle ja päädyimme varsin mukavan näköiseen italialaiseen. Erinäisistä syistä olin syönyt hetkeä ennen lähtöä, joten en saanut tungettua kurkusta niin paljon alas. Herkullista joka tapauksessa; pitsaa, bruchettaa, viiniä, olutta. Illan missioksi otimme vielä löytää Mojito-baarin, jonka näimme taksimatkan aikana. Se ei ollutkaan niin helppoa. Taksikuskit ei tienneet, ja jopa yhden hotellin ovimies sanoi, että San Isidrossa ei ole baareja ollenkaan. Jahas. (Kysyimme tätä rennosti sen jälkeen kun olimme käyneet kurkkimassa maisemia siistin hotellin kymmenennestä kerroksesta baaria etsiessä. Ikään kuin "Mehän olemme hotellin asiakkaita".) Lopulta löytyi fiksu taksikuski ja hyppäsimme kyytiin, mikä olikin ihan hyvä ratkaisu, sillä olimme ilmeisesti kävelleet aivan väärään suuntaan, emmekä olleet lähelläkään.
Kuva on järkyttävä, mutta kuvitelkaa valkoisten naamojen tilalle suuret hymyt. Loppuen lopuksi kävi niin, että mojitot eivät edes olleet parhaat juomamme mojitot, mutta sillä ei ollut enää mitään väliä.
Olipa tarkoitus tehdä kirjoitella vielä lista erilaisista yleisistä huomioista ja asioista täällä Limassa/Perussa, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. Nyt yrityskäyttäytymisen pariin!
Rutger näyttää taitonsa Super Soakerin avulla.
Esillä oli myös "oikeiden" taiteilijoiden töitä, tai oikeastaan he tekivät niitä päivän aikana. Maalasivat tauluja, tekivät hiilityötä seinälle jne. Kellariin oli myös rakennettu erilaisia teoksia, joissa pystyi leikkimään valon ja varjon avulla. Suurimman huomion sai luultavasti kuitenkin graffititeokset, joita he tekivät pitkin päivää. Menimme tapahtumaan melko aikaisin, kävimme välillä syömässä ja tulimme uudestaan, joten ehdimme nähdä kuinka teokset etenee. Upeita lopputuloksia muodostui jostain, mikä aluksi näytti vain läjältä värejä.
Vähän heikko kuva valitettavasti salaman kanssa. En jaksanut jäädä säätämään, kun edessä juoksi koko ajan ihmisiä. Päivällä sisältä löytyi dj, ja illalla luvassa oli tietääkseni kaksi bändiäkin. Myynnissä oli koko päivän ruokaa ja olutta kohtuuhintaan. Varsin piristävä ja rento tapahtuma! Mitä nyt illemmalla oli hieman täyttä.
Viime perjantaina sivistimme itseämme hieman lisää taiteen parissa. Menin kahden kaverin kanssa Liman taidemuseoon katsomaan Mario Testinon valokuvanäyttelyä. Mario Testino on perulainen muotivalokuvaaja, joka on valokuvannut monia kuuluisuuksia Prinsessa Dianasta Madonnaan ja muihin suuriin nimiin. Pidän yleensä ehkä hieman toisenlaisista valokuvista, mutta upeita otoksiahan ne oli, muutama helmikin löytyi. Museosta löytyi myös pieni näyttely vanhaa keramiikkaa, sekä vanhoja taideteoksia. Niistä suurin osa kuitenkin löytyy muista Liman ja Perun museoista (jotka vielä ovat valloittamatta).
Vietimme päivää myös hieman puistossa hengaillen, kojuilta koruja, pähkinöitä ja salamia ostellen ja uusia Piscon makuja maistellen. Kävimme puistossa myös järkyttävässä 3D-koneessa, -laatikossa, en edes tiedä miksi sitä kutsua! Maksoi neljä solea (euron verran), joten ajankuluksi päätimme kokeilla. Istuimme sisään, 3D-lasit päähän ja kone heilui sen mukaan mitä näimme; mm. dinosauruksia, vuoristorataa. Oli melko kamalaa ja ankeeta. Epäilimme, että kone on varmasti joku 80-luvun jäänne ja kuuluisi museoon. Ei tuollaisia vaan voida enää valmistaa!
Illalla päätimme myös etsiä uuden ravintolan, joka oli osa meidän uutta suunnitelmaa "joka perjantai ulos syömään johonkin uuteen paikkaan". Sanoimme taksikuskille San Isidroon (taas yksi kaupunginosa) jonnekin kadulle, jossa on ravintoloita. Ja sinnehän päästiin. Kurkimme muutamaan sisälle ja päädyimme varsin mukavan näköiseen italialaiseen. Erinäisistä syistä olin syönyt hetkeä ennen lähtöä, joten en saanut tungettua kurkusta niin paljon alas. Herkullista joka tapauksessa; pitsaa, bruchettaa, viiniä, olutta. Illan missioksi otimme vielä löytää Mojito-baarin, jonka näimme taksimatkan aikana. Se ei ollutkaan niin helppoa. Taksikuskit ei tienneet, ja jopa yhden hotellin ovimies sanoi, että San Isidrossa ei ole baareja ollenkaan. Jahas. (Kysyimme tätä rennosti sen jälkeen kun olimme käyneet kurkkimassa maisemia siistin hotellin kymmenennestä kerroksesta baaria etsiessä. Ikään kuin "Mehän olemme hotellin asiakkaita".) Lopulta löytyi fiksu taksikuski ja hyppäsimme kyytiin, mikä olikin ihan hyvä ratkaisu, sillä olimme ilmeisesti kävelleet aivan väärään suuntaan, emmekä olleet lähelläkään.
Kuva on järkyttävä, mutta kuvitelkaa valkoisten naamojen tilalle suuret hymyt. Loppuen lopuksi kävi niin, että mojitot eivät edes olleet parhaat juomamme mojitot, mutta sillä ei ollut enää mitään väliä. Olipa tarkoitus tehdä kirjoitella vielä lista erilaisista yleisistä huomioista ja asioista täällä Limassa/Perussa, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. Nyt yrityskäyttäytymisen pariin!
torstai 13. toukokuuta 2010
Iquitos 22.4. - 26.4.2010
En ole saanut aikaiseksi kirjoitettua päiväkirjaan koko reissun aikana kahta sivua enempää, sääli kyllä. Joten kirjoittelen näitä reissutarinoita joskus vähän pidemmällä kaavalla, muistaa sitten itsekin
myöhemmin mitä tuli tehtyä. Eli ei hermostuta siellä :)
Valittuani ärtyneenä kurssit parin päivän jälkeen huomasin, että kaikki ei ollutkaan mitä halusin. Menin matkailun koulutusohjelman opettajille juttelemaan ja etsimään sopivampia kursseja. Yksi opettajista kertoi, että hänen yhteen kurssiin kuuluisi matka. Sinne siis! Kurssin nimi on Turismo Temático y Servicios de Recreación. En edes tiedä miten kääntää se, mutta erityyppisiin matkailun lajeihin ja vapaa-ajan palveluihin liittyy.
Ennen matkaa:
Vaihtoehtoinamme oli kaksi kohdetta: Iquitos ja Tambopata. Itse en tiennyt juuri mitään kummastakaan, ja mikä tahansa kelpaisi mulle. Aluksi päädyimme Tambopataan enemmistön suosiosta, mutta yhdessä tapaamisessa, (jonne en päässyt), jostain syystä paikka vaihtui Iquitokseen.
Olin päättänyt lähteä tälle reissulle, vaikka se tietäisi rahanmenoa, ja pitäisi kuitenkin säästää sitä vielä heinä- elokuullekin. Hintaa reissulla oli noin 140€ (+lennot).
Hintaan sisältyi:
- Ruuat: aamiainen, lounas ja päivällinen (paitsi ensimmäisenä ja viimeisenä jouduimme illallisen ostamaan itse)
- Majoitus: 2 yötä Iquitoksen kaupungissa, Hostal Ambassador, perusho(s)telli,
2 yötä Amazonas Sinchicuy Lodgessa, upea ecolodge keskellä ei-mitään, 45 minuttia veneellä Iquitoksen keskustasta.
- Opastetut retket joka päivä. Matkanjärjestäjänä toimi Paseos Amazónicos.
- Kuljetukset: kentälle ja takaisin, lukemattomat venematkat.
Tähän päälle vielä lennot, joiden piti kustantaa menopaluuna noin 85€, mutta paikallinen lentoyhtiö LAN Airlines on keksinyt säännön, että ei-perulaiset maksavatkin huomattavasti enemmän. Hintaa lennoille tulikin noin sata euroa enemmän. Hetken sitä jouduin miettimään, mutta olihan se lopulta mentävä. Ajattelin, että jokapäiväisillä opastetuilla retkillä näen varmasti enemmän kuin omatoimimatkalla.
Iquitos:
(Wikipedian mukaan)
Päivä 1.
Ensin matkaseuran esittely. Kurssi on tarkoitettu toisen vuoden opiskelijoille (matkailun linja kestää 5vuotta), joka täällä tarkoitti sitä, että suurin osa opiskelijoista on 17-18 -vuotiaita. Joitain vanhempiakin opiskelijoita kurssille eksynyt, sekä jostain syystä matkassa oli myös muutama kurssille kuulumaton. 1 opettaja + 25 opiskelijaa.
Lähdimme matkaan torstai-iltapäivällä. Lento oli mukava, nopea, ja upeilla maisemilla. Taisimme lentää melko matalalla koko ajan, joten pääsin ikkunapaikallani ihailemaan maisemia hyvin. Kun astuimme ulos koneesta Iquitoksen lentokentällä, tuntui kuin saunaan olisi astunut. Ilmankosteus teki ensimmäisistä hetkistä sietämättömät, kun vaatetuksena oli farkut ja kaksi paitaa. Kyllä Limassakin on kuumia päiviä ollut, mutta siellä hiki virtasi koko ajan.
Meitä oltiin vastassa kentällä, otimme tavaramme ja hyppäsimme bussin kyytiin kohti hotellia. Matkan aikana koko ajan hymyilevä opas kertoi meille hieman matkakohteestamme. Hän kertoi (ja lähestyessä keskustaa huomasimme), että Iquitoksessa "jos sinulla ei ole moottoripyörää, et ole kukaan". Kaikki, siis kaikki kulkevat joko moottoripyörillä tai riksoilla. Muutaman bussin lisäksi ne olivat lähes ainoat kulkuvälineet mitä kaupungissa näkyi. Tavallisia henkilöautoja oli ehkä joka viideskymmenes kulkuväline. En pimeällä saanut hyvää kuvaa, mutta hauskan värikkään ja kaaoottisen näköistä se oli. Ihana opas oli myös varustautunut vesipulloin, joka oli helpotus kyseisessä tilanteessa.
Saavuimme hotellille ja rauhotuimme hetken. Suihku ja shortseihin vaihto teki varsin hyvää. Lähdimme syömään ja maistoinpa alligaattoriakin. Se oli tosin uppopaistettu rasvassa, joten lihan maku ei juuri erottunut. Kävelimme hieman kaupungilla, ja kävimme myös hieman tanssimassa ja juhlimassa yhden tytön synttäreitä. Suht pieni, mukavanoloinen kaupunki joen varrella.
Olen ainoa vaihto-oppilas tällä kurssilla, joten kielitaitoni laitettiin koitokseen. Muutamat puhuvat kyllä hyvää englantia, ja loputkin edes muutaman sanan, mutta opettajan yllytyksestä suurin osa puhui ainoastaan espanjaa mulle, ja vaihtoi englantiin vasta jos en ymmärtänyt. Tokihan se on hyväksi mulle. Keskusteluihin isossa porukassa oli yhä vaikea ottaa osaa, sillä ei ole niin helppo "vaatia puheenvuoroa", ja koska sanomisia joutuu kuitenkin vielä miettimään. Kahden tai kolmen henkilön kesken se on kuitenkin jo paljon helpompaa. Tuli sitä kuitenkin juteltua ja tutustuttua porukkaan, mutta mielelläni olin myös omissa oloissa, nautin maisemista ja lomasta. :)
Päivä 2.
Aamusta herätys ja kämäsen aamiaisen kautta lähtö. Rinkka selkään ja oppaan johdolla joelle. Siellä meitä odotti oppaiden lisäksi kaksi venettä, jonka tyyppisillä tekisimme kaikki matkat seuraavan muutaman päivän aikan. Matka kesti ainakin 45 minuuttia, ja minä nautin joka hetkestä. Poissa kaupungista, puhdasta ilmaa, upeita maisemia, joki, sininen taivas, lämmin ilma, ahh.. ei muuta tarvitse. Näimme myös muutamia delfiinejä matkalla. Amazonilta löytyy myös vaaleanpunaisia delfiinejä, jotain mistä en ollut edes kuullut ennen. Animal Planet - I need you!
Aloitimme Itaya-joelta, ja kuljettaja hidasti kun olimme lähestymässä Amazonas-jokea. Opas kertoi joesta, kaloista ja muusta. Näiden kahden (kuten monen muunkin) joen yhtymäkohta oli hienon näköinen. Toinen joki on lähes musta, toinen taas aivan ruskea. Ja ero vedessä oli kuin viivasuora. Nopeasti napattu kuva ei anna sille oikeutta, mutta hienon näköinen oli. Varastetaan siis muilta:
Lähde
Saavuimme seuraavaan majapaikkaamme, ja oih - se oli ihana. Hiljaisuuden, metsän ja joen takia oli vähän kuin olisi tullut jonnekin ihanalle suomalaiselle kesämökille. Mutta toisaalta taas ei lähelläkään. Hiljaisuus taisi olla se, mistä luonnon ohella nautin eniten. Tilaan kuului päärakennus, eli yksi suuri huone, jossa oli vastaanotto, baari ja ruokailutilat. Siltoja pitkin pääsi huoneille, me olimme jaettu kolmen hengen huoneisiin. Rakennukset oli kummulla, sekä rakennettu korkeille pylväille, ettei korkeankaan veden aikana kay vahinkoja. Pihalta löytyi hyttysverkolla suojattu tila riippumattoineen, sekä muutama katettu tila tuoleineen ja pöytineen, missä voi nauttia päivästä. Kaikkien rakennusten katot on katettu palmupuun lehdillä. Keittiön vieressä aikaa vietti aina kaksi suurta papukaijaa, ja metsän äärellä huoneiden jälkeen näkyi pikkuapinoita puissa.
Paikka tekee asiat ympäristöystävällisesti, ja ecolodgeksi kaikki paikkaa kutsuivat. En tiedä mitä kaikkea tämä tarkoittaa käytännössä, mutta ainakin siellä kierrätettiin, mikä on täällä suht harvinaista. Huoneissa ei ollut sähköä, iltaisin kun tuli pimeää (ja silloin myös oli pimeä) henkilökunta toi jokaiselle huoneelle kaksi öljylamppua, sekä ripustivat niitä ympäri tilaa. Pihat ja sillat olivat upean kauniita siinä valossa. Suihkun vesikin oli aika lailla kylmää, mutta se ei siinä ilmastossa haitannut. Aamulla ja illalla oli kaksi tuntia aikaa, jolloin oli mahdollisuus ladata kameroita ja puhelimia. Minun puhelimessani tosin ei ollut edes kenttää, joten samapa tuo.
Ennen lähtöä ensimmäiseen kohteeseen saimme huoneemme ja uitimme itsemme hyttyskarkoitteeseen. Siellä niitä riitti. Mitä syvemmälle metsään meni, sitä enemmän ja sitä kiukkuisempia ne oli. Menimme vierailemaan paikallisessa kylässä, Yaguas-heimon luona. Vierailu oli melko samanlainen kuin La Mercedissä, mutta parempi, aidompi. Ja tällä kertaa ei ollu muita kuin me (tai no.. meitäkin oli jo paljon). Opas kertoi heimosta, kuinka heidän oikea kylä on hetken matkan päässä, ja kuinka he pukeutuvat näin vain erikoistilanteissa, juhliin ja turisteja varten. Hieman heidän elintavoista, ennen ja nyt. Wikipedia kertoo, että heitä on noin 3000-4000, joista 75% naisista ja 25% miehistä puhuvat ainoastaa omaa kieltänsä. Halukkaat saivat kokeilla myös punacaa, paikallista puhallettavaa asetta. Ei siis mikään puhallettava muoviase, vaan putki, josta puhaltamalla ammutaan myrkkynuolia.. (kylläpä taas tämä suomen kieli hallussa). Vierailuun kuului myös siviilisäädyn mukaiset poskimaalit paikallisesta hedelmästä, sekä tanssimista. Tämän jälkeen saimme hieman kierrellä ja ostaa käsitöitä, lähinnä koruja ja erilasia puuesineitä ja soittimia.
Ja voi että muuten ne lapsukaiset olivat sööttejä!
Takaisin lodgelle lounaalle. Kaikki ruuat olivat hyviä, ja niitä oli tarpeeksi. Eikö se ole onnistuneen aterian salaisuus? Alueelle (sekä Perulle muutenkin) tyypillistä ruokaa tarjosivat buffet-tyyliin. Oli muun muassa paikallista kalaa, yucaa (eräänlainen juuri, kypsentämättömänä myrkyllinen, tarjoillaan esim. paistettuna ranskalaisten tyyliin), Tacacho con cecina (mössättyjä paistettuja banaanipalloja voin kanssa + kuivattua lihaa), Ají de gallina (hieman kanaviilokin tyyppinen kanamössö, tarjoillaan riisin ja perunoiden kanssa), Chonta (jonkun viidakon puun (palmun?) sisällöstä tehty salaatti) ja muita herkkuja. Nälässä ei siis tarvinnut elää, ja ruoka kyllä maistui kun koko ajan on menossa.
Seuraavaksi lähdimme shamaania tapaamaan. En ollut kovin vakuuttunut tästä, odotin jotain pukeutunutta hihhulia hyppimässä padan äärellä. Mutta se olikin melko tavallisen näköinen mies t-paidassaan. Kertoi meille viidakon parannusmenetelmistä, erilaisista juurista ja kasveista. Saimme myös haistaa/maistaa/tunnustella niitä. Maistoimme myös seitsemästä eri juuresta tehtyä juomaa, melko tujua tavaraa. Kaikilla näillä juurilla on eri tarkoituksensa, auttavat erilaisiin vaivoihin. Ei ollut sellainen mitä kuvittelin, paljon aidompi. Kertoi elämästään kylässä, kuinka elää kurinalaista elämää ja tuntee viidakon ja sen kasvit kuin taskunsa. Kertoi myös hyvin paljon Ayahuascasta, monille Madventuresista tutuksi tulleesta vahvasta juuresta, jolla on hallusinogeenisia vaikutuksia. Yksinkertaistettuna juuria kerätään suuri määrä ja laitetaan veteen likoomaan, kunnes saadaan valmista tummaa juomaa. Tarkoituksena puhdistautua, nähdä tulevaa ja mennyttä ja vaikka mitä. Vaaraton ei kuitenkaan. Madventuresissa muistelen, että Tunna varsinkin oksensi muutaman päivän ajan ja kertoi nähneensä ties mitä näkyjä.
Ostin myöhemmin Iquitoksesta korva- ja kaulakorun, jotka ovat tehty tästä juuresta.
Kävelimme läheisissä kylissä, metsillä, pelloilla ja opas kertoi ja vastaili kysymyksiin tarpeen mukaan. Menimme seuraavaksi pienelle katokselle, jossa meille valmistettiin / saimme valmistaa mehua sokeriruo'oista, sellaisia paksuista. Siihen oli oma koneensa, jolla käsivoimalla sai helposti murskattua ison määrän juomaa. Sen jälkeen sihdin läpi, jotta palat jää pois, hieman limeä sekaan, ja voi että oli hyvää! Reissu oli tarkoitus päättää kauniiseen auringonlaskuun joella, mutta oli hieman pilvistä, joten maisemat eivät olleet parhaimmillaan.
Illalla kokoonnuimme päärakennukseen, jonne paikalliset tulivat näyttelemään esityksen paikallisista parannustavoista. Tämän jälkeen nuoret tytöt tanssivat meille rumpujen ja muiden soittimien soidessa, ja tietenkin tämä kaikki taas päätyi siihen, että kaikki katselijat haettiin tanssimaan.
Myöhemmin meillä oli mahdollisuus eräänlaiseen puhdistautumiseen shamaanin avulla. Kaksi shamaania, molemmilla aina yksi henkilö kerrallaan. Ensin joivat jotain juomaa, ja laittoivat myös päähänsä / heittivät olan yli tms, kyselivät nimen, iän, ja jos on jotain mitä erityisesti haluaa kysyä. Siunasivat ja mitä lie tekivät, vihdan tyyppistä oksakimppua ravistelivat ympärillä, lauloivat/vihelsivät/hymisivät jotain. Tämä oli yllättävän rentouttavaa täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä. Lopuksi kertoivat jotain, auran värin jne. Mulla valitettavasti meni tämä osuus hieman ohi, kun en kaikkea ymmärtänyt, mies kun ei puhunut kaikkein selkeintä espanjaa. Jotkut puhuivat kauankin, ties mistä menneestä tai tulevasta. Jotkut kokivat tämän aikana jotain henkistä, itselle se oli lähinnä rentouttavaa.
Päivä 3.
Taas paljon venematkoja (jee!) ja kylien läpi käppäilyä. Näimme muun muassa yuca-, banaani- ja papaijaviljelmiä. Menimme toiselle lodgelle, josta vaihdoimme kumisaappaat jalkaan ja lähimme syvemmälle sademetsään. Tämä tarkoitti järkyttävää määrää hyttysiä. No, itseä ne ei haitannut ihan niin paljon, luulen, että jotkut tytöt eivät ole niin tottuneet luonnossa olemiseen. Hyvin mahdollista, että osalle ensimmäinen reissu kauemmas / ilman vanhempia. Suomessa 18-vuotias voi olla hyvinkin itsenäinen, täällä kun tapana on asua vanhempien luona ainakin opintojen loppuun, eivätkä muutenkaan tee niin paljon asioita itsenäisesti. Kovasti ihmettelivät, että olen asunut monta vuotta poissa kotoa, käyn töissä, jolla ansaitsen rahat elämiseen. Osaa kohtaan olinkin kai enemmän isosisko-tyyppinen, jolta kyselivät kaikkea elämästä. Hassua.
Ryhmän nuoruus näkyi myös joskus huonolla. Oppamme olivat hyvin täsmällisiä, aikataulu oli toki pidettävä, ja ryhmämme tuskin kertaakaan oli valmis silloin kun piti. Oppaan kuunteleminen teki ilmeiesti myös tiukkaa toisinaan (tiedän, hiljaa oleminen on järkyttävän vaikeaa), joten minä yritin olla reippaana, ihan vaan että edes joku kuuntelisi. :D Myös kameroitaan eivät pystyneet laskemaan käsistään. Nyt en siis väitä, etteikö oma kamerani täyttynyt kuvista, mutta toisinaan tuntui, että he katsoivat koko reissun sen kameran näytön läpi. Eikä välttämättä edes niitä maisemia, vaan "ota musta kuva, oon viidakossa", "kato, puu, ota meistä ryhmäkuva" jne (ja tämä kaikki siis huutaen ja kirkuen). Kukapa minä olen arvostelemaan, mutta toisinaan tämä vaan hidasti kaikkea tuplasti ja ryysisten määrä oli loputon.
Noo, en nyt liian ilkeäksi rupea, mukavia tyyppejä olivat, eikä kaikki samanlaisia kuitenkaan. Ja onpahan nyt edes yhdellä kurssilla 20 tyyppiä aina valmiina auttamaan.
Menimme siis syvemmälle viidakkoon, korkeampia ja isompia puita (ja että ne olikin suuria!), tuuheampaa kasvistoa ja mutaisampaa maastoa. Jakauduimme kahteen ryhmään (luojan kiitos), ja pysähdyimme usein kuuntelemaan kun opas kertoi erilaisista puista, hedelmistä ja eläimistä. Saimme kokeilla myös liaanilla Tarzanin tyyliin heilumista.
Palasimme vieraslodgelle ja ennen lounasta oli vielä aikaa käydä uimassa joessa tai veneilemässä pienillä paateilla. Lounaan jälkeen tuli yksi minun lempiosuuksistani: piranjojen kalastaminen! Ihan perinteisillä onkivavoilla ja lihanpaloilla kalastelimme pinanjoja. Monta syöttiä multa vietiin, mutta kalaa en saanut. Syytän yhä aivan liian tylsää koukkua, katkera kun olen. Muutamalle kala sieltä nousi. Siitä olikin jo aivan liian pitkä aika kun viimeksi ongella ollut! Kuka mut veisi taas?!
Kiertelimme jokia ja palasimme omalle lodgellemme käymään suihkussa ja rentoutumaan. Pimeän jälkeen lähdimme pienelle joelle kuuntelemaan sademetsän ääniä. Kaikenlaista kurnuttajaa, sirkkaa ja huhuilijaa siellä kuului. Ja perulaisetkin osasivat hetken olla hiljaa. Opas kertoi myös paikallisista legendoista; päättömistä hevosista ja insestin tai pettämisen paljastavista apinoista. Taas meni hieman ohi oppaan selitys, esimerkiksi kun en eläimiä niin espanjaksi tunne, mutta kysyin myöhemmin yhtä tyttöä selittämään englanniksi nämä. Muuten reissun aikana pysyin melko hyvin mukana oppaan tarinoissa. Kyselivät myös mistä olen, ymmärränkö hyvin ja niin edelleen. "The land of Kimi Räikkönen"- kuului myös. Illallisen jälkeen pelailimme korttia (opin mm. maat espanjaksi!) ja muuta mukavaa, mutta multa ainakin uni vei voiton melko aikasin.
Päivä 4.
Neljäs päivä sisälsi toisen lempijuttuni: eläimiä! Käsittääkseni se oli jonkun perheen omistama tila, jossa juoksenteli vapaana paljon erilaisia ja -kokoisia apinoita, yksi laiskiainen, tukaaneja, ja jotain muita eläimiä, joita en tunnistanut. Ja sitten ei-niin-vapaana oli myös käärmeitä. Osa apinoista oli hyvin hyvin ihmisystävällisiä, tulivat heti rantaan vastaan ihmettelemään, ottivat kädestä kiinni ja kiipesivät syliin/olkapäille/päähän. Aurinkolaseistaan oli hyvä pitää huoli, pirulaiset kun halusivat aina ne varastaan. Olin kyllä aivan rakastunut näihin! Ihania otuksia, välillä pikkuvauvoja ja toisinaan taas sellasia vintiöitä. Myös ne pienet marakatit (? tiedän apinalajeista liian vähän) olivat sellasia sydämensärkijöitä suurine silmineen ja kauniine turkkineen. Hieman ujompia, mutta kyllä sellanenkin uteliaisuudesta olkapäälle tuli. Ja sitten apinakuvapläjäys. En voinut vastustaa.
Mahdollisesti lempieläimeni oli kyllä laiskiainen. Ihan uskomaton. Syliin kun sen otti, niin se lähinnä vaan ihmetteli maailmaa, käänteli päätään hitaasti. Nappisilmät, ja näytti kuin olisi hymyillyt iloisena, aikamoinen vauva se oli sylissä. Kynnet sillä on pitkät kuin millä, niiden kanssa piti olla varovainen, mutta ei hätää, kun ei eläin tosiaan mitään äkkinäisiä liikkeitä tee. Maassa sen liikkuminen oli upeeta katseltavaa. Liikkui hitaasti, laiskasti, mutta silti näytti vähän kuin olisi jotain saalistanut.
Suuria käärmeitä saimme myös ottaa olkapäillemme, ja olla kunnon turisteja kameroineen! Toinen oli Anakonda, Amazonilla kun oltiin, toisesta en tiedä. Mulla ei ole suurta käärmekammoa (ehkä pitäisi?), joten ei tehnyt tiukkaa, eivätkä olleet mitenkään epämiellyttäviä.
Lounaan ja joessa uinnin (parasta!) jälkeen olikin aika hakea tavarat ja suunnata takaisin Iquitoksen kaupunkia. Siellä heitimme tavarat taas samaan hotelliin kuin aiemmin, ja lähdimme käymään eläintarhassa. Hieman oli surullista katsella apinoita pienissä häkeissään sen jälkeen kun oli niiden kanssa leikkinyt vapaana, mutta sellaista se on. Sieltä löytyi kaikennäköisiä paikallisiä otuksia, joillain oli enemmän tilaa, toisilla valitettavasti vähän vähemmän.
Kohteesta löytyi myös ranta uima- ja veneenvuokrausmahdollisuuksineen, jonka jätimme kuitenkin väliin, kun meidät yllätti sade. Eikä mikään pieni sade, vaan ikuisuuden kestävä rankkasade. Aluksi menimme katoksen alle hetkeksi suojaan, mutta totesimme ettei sade mihinkään lakkaa, joten eikun menoksi vaan. Osa perulaisista oli aivan innoissaan, taisi olla joillekin ensimmäinen kerta kun näkevät kunnolla vettä. Limassa kun ei neljää tippaa enempää sada koskaan. Arvotavarat pistimme suojaan muovipusseihin tai yhden sadeviitan alle, muuten olimme aivan läpimärkiä. Sama kuin olisi jokeen hypännyt.
Jostain syystä kaikki tulivat sateen aikana vuorollaan kysymään multa miten voin. Siinpä sitten selitellessä Suomen syksyä ja vaakatason vesisadetta viiden asteen lämpötilassa. Eli ei, sade ei ole mulle mitään uutta, ja tällainen lämmin sade ei varsinkaan itkemään pistä. Muutenkin sain reissun aikana varmaan lähes 20 kertaa kertoa mistä olen, miksi olen Limassa, kuinka kauan, mitä pidän Perusta, mitä pidän ruuasta (aina!) jne. Eipä siinä mitään, ihan ymmärrettäviä kysymyksiähän noi on, mutta siinä kymmenen jälkeen teki jo mieli kirjoittaa kaikki vastaukset käyntikortille ja jaella niitä sitten kyselijöille. Nooh, sellaista se on, onneksi nämä lauseet alkavat jo pian tulla helposti, ja jotain on oppinut Suomestakin kertomaan.
Sateesta nauttimista:
Kävimme syömässä ja illalla menimme rantaan markkinoille ostamaan tuliaisia ym. Lähinnä käsitöitä, koruja myynnissä. Paikalta löytyi myös ennustajia, eläviä patsaita, näytelmä/akrobatiaa, söpöjä hippejä, soittajia ja ilmapallon myyjiä. Varsin leppoista.
Illalla nautimme vähän ilojuomaa hotellilla, joka verotti kyllä aika lailla yöunista (0h), kentälle kun piti lähteä kuuden jälkeen aamulla. Pääsimme kentälle puolikuolleina vain saadaksemme selville, että lento on peruttu. Seuraavaa odotellessa. Osalla oli tarkoitus olla koe heti kun pääsemme Limaan, ja munkin piti tulla lukemaan illalla olevaan kokeeseen. No, näitä sattuu, ja muutaman tunnin päästä päästiin lähtemään.
Eipä kai tarttis enää loppuun sanoa, mutta hyvä reissu kokonaisuudessaan. Mahtavat maisemat, ihanat eläimet, upea luonto ja hiljaisuus, sekä parasta päästä Limasta hetkeksi pois. Suosittelen!
Tässä vielä ryhmäkuva koko porukasta (kuvasta kiitos Ana Gabriela):
myöhemmin mitä tuli tehtyä. Eli ei hermostuta siellä :)
Valittuani ärtyneenä kurssit parin päivän jälkeen huomasin, että kaikki ei ollutkaan mitä halusin. Menin matkailun koulutusohjelman opettajille juttelemaan ja etsimään sopivampia kursseja. Yksi opettajista kertoi, että hänen yhteen kurssiin kuuluisi matka. Sinne siis! Kurssin nimi on Turismo Temático y Servicios de Recreación. En edes tiedä miten kääntää se, mutta erityyppisiin matkailun lajeihin ja vapaa-ajan palveluihin liittyy.
Ennen matkaa:
Vaihtoehtoinamme oli kaksi kohdetta: Iquitos ja Tambopata. Itse en tiennyt juuri mitään kummastakaan, ja mikä tahansa kelpaisi mulle. Aluksi päädyimme Tambopataan enemmistön suosiosta, mutta yhdessä tapaamisessa, (jonne en päässyt), jostain syystä paikka vaihtui Iquitokseen.
Olin päättänyt lähteä tälle reissulle, vaikka se tietäisi rahanmenoa, ja pitäisi kuitenkin säästää sitä vielä heinä- elokuullekin. Hintaa reissulla oli noin 140€ (+lennot).
Hintaan sisältyi:
- Ruuat: aamiainen, lounas ja päivällinen (paitsi ensimmäisenä ja viimeisenä jouduimme illallisen ostamaan itse)
- Majoitus: 2 yötä Iquitoksen kaupungissa, Hostal Ambassador, perusho(s)telli,
2 yötä Amazonas Sinchicuy Lodgessa, upea ecolodge keskellä ei-mitään, 45 minuttia veneellä Iquitoksen keskustasta.
- Opastetut retket joka päivä. Matkanjärjestäjänä toimi Paseos Amazónicos.
- Kuljetukset: kentälle ja takaisin, lukemattomat venematkat.
Tähän päälle vielä lennot, joiden piti kustantaa menopaluuna noin 85€, mutta paikallinen lentoyhtiö LAN Airlines on keksinyt säännön, että ei-perulaiset maksavatkin huomattavasti enemmän. Hintaa lennoille tulikin noin sata euroa enemmän. Hetken sitä jouduin miettimään, mutta olihan se lopulta mentävä. Ajattelin, että jokapäiväisillä opastetuilla retkillä näen varmasti enemmän kuin omatoimimatkalla.
Iquitos:
(Wikipedian mukaan)
- Sijaitsee Perun Amazoniassa, Loreton maakunnassa, Amazon-joen varressa.
- Kaupungissa on noin 400 000 asukasta.
- Vain 106 m merenpinnan yläpuolella, kuuluu näin selva bajaan, eli matalaan sademetsään.
- Maailman suurin kaupunki jonne ei pääse maanteitse eikä rautateitse. (Lähin maantieyhteys Limaan sijaitsee n. 4-6 päivän jokilaivamatkan päässä.)
- Vedenpinnan korkeusero vuoden aikana on 10-12 metriä
- Vuoden keskiarvolämpötila 28c
- Ilmankosteus noin 85%
Päivä 1.
Ensin matkaseuran esittely. Kurssi on tarkoitettu toisen vuoden opiskelijoille (matkailun linja kestää 5vuotta), joka täällä tarkoitti sitä, että suurin osa opiskelijoista on 17-18 -vuotiaita. Joitain vanhempiakin opiskelijoita kurssille eksynyt, sekä jostain syystä matkassa oli myös muutama kurssille kuulumaton. 1 opettaja + 25 opiskelijaa.
Lähdimme matkaan torstai-iltapäivällä. Lento oli mukava, nopea, ja upeilla maisemilla. Taisimme lentää melko matalalla koko ajan, joten pääsin ikkunapaikallani ihailemaan maisemia hyvin. Kun astuimme ulos koneesta Iquitoksen lentokentällä, tuntui kuin saunaan olisi astunut. Ilmankosteus teki ensimmäisistä hetkistä sietämättömät, kun vaatetuksena oli farkut ja kaksi paitaa. Kyllä Limassakin on kuumia päiviä ollut, mutta siellä hiki virtasi koko ajan.
Meitä oltiin vastassa kentällä, otimme tavaramme ja hyppäsimme bussin kyytiin kohti hotellia. Matkan aikana koko ajan hymyilevä opas kertoi meille hieman matkakohteestamme. Hän kertoi (ja lähestyessä keskustaa huomasimme), että Iquitoksessa "jos sinulla ei ole moottoripyörää, et ole kukaan". Kaikki, siis kaikki kulkevat joko moottoripyörillä tai riksoilla. Muutaman bussin lisäksi ne olivat lähes ainoat kulkuvälineet mitä kaupungissa näkyi. Tavallisia henkilöautoja oli ehkä joka viideskymmenes kulkuväline. En pimeällä saanut hyvää kuvaa, mutta hauskan värikkään ja kaaoottisen näköistä se oli. Ihana opas oli myös varustautunut vesipulloin, joka oli helpotus kyseisessä tilanteessa.
Saavuimme hotellille ja rauhotuimme hetken. Suihku ja shortseihin vaihto teki varsin hyvää. Lähdimme syömään ja maistoinpa alligaattoriakin. Se oli tosin uppopaistettu rasvassa, joten lihan maku ei juuri erottunut. Kävelimme hieman kaupungilla, ja kävimme myös hieman tanssimassa ja juhlimassa yhden tytön synttäreitä. Suht pieni, mukavanoloinen kaupunki joen varrella.
Olen ainoa vaihto-oppilas tällä kurssilla, joten kielitaitoni laitettiin koitokseen. Muutamat puhuvat kyllä hyvää englantia, ja loputkin edes muutaman sanan, mutta opettajan yllytyksestä suurin osa puhui ainoastaan espanjaa mulle, ja vaihtoi englantiin vasta jos en ymmärtänyt. Tokihan se on hyväksi mulle. Keskusteluihin isossa porukassa oli yhä vaikea ottaa osaa, sillä ei ole niin helppo "vaatia puheenvuoroa", ja koska sanomisia joutuu kuitenkin vielä miettimään. Kahden tai kolmen henkilön kesken se on kuitenkin jo paljon helpompaa. Tuli sitä kuitenkin juteltua ja tutustuttua porukkaan, mutta mielelläni olin myös omissa oloissa, nautin maisemista ja lomasta. :)
Päivä 2.
Aamusta herätys ja kämäsen aamiaisen kautta lähtö. Rinkka selkään ja oppaan johdolla joelle. Siellä meitä odotti oppaiden lisäksi kaksi venettä, jonka tyyppisillä tekisimme kaikki matkat seuraavan muutaman päivän aikan. Matka kesti ainakin 45 minuuttia, ja minä nautin joka hetkestä. Poissa kaupungista, puhdasta ilmaa, upeita maisemia, joki, sininen taivas, lämmin ilma, ahh.. ei muuta tarvitse. Näimme myös muutamia delfiinejä matkalla. Amazonilta löytyy myös vaaleanpunaisia delfiinejä, jotain mistä en ollut edes kuullut ennen. Animal Planet - I need you!
Aloitimme Itaya-joelta, ja kuljettaja hidasti kun olimme lähestymässä Amazonas-jokea. Opas kertoi joesta, kaloista ja muusta. Näiden kahden (kuten monen muunkin) joen yhtymäkohta oli hienon näköinen. Toinen joki on lähes musta, toinen taas aivan ruskea. Ja ero vedessä oli kuin viivasuora. Nopeasti napattu kuva ei anna sille oikeutta, mutta hienon näköinen oli. Varastetaan siis muilta:
Saavuimme seuraavaan majapaikkaamme, ja oih - se oli ihana. Hiljaisuuden, metsän ja joen takia oli vähän kuin olisi tullut jonnekin ihanalle suomalaiselle kesämökille. Mutta toisaalta taas ei lähelläkään. Hiljaisuus taisi olla se, mistä luonnon ohella nautin eniten. Tilaan kuului päärakennus, eli yksi suuri huone, jossa oli vastaanotto, baari ja ruokailutilat. Siltoja pitkin pääsi huoneille, me olimme jaettu kolmen hengen huoneisiin. Rakennukset oli kummulla, sekä rakennettu korkeille pylväille, ettei korkeankaan veden aikana kay vahinkoja. Pihalta löytyi hyttysverkolla suojattu tila riippumattoineen, sekä muutama katettu tila tuoleineen ja pöytineen, missä voi nauttia päivästä. Kaikkien rakennusten katot on katettu palmupuun lehdillä. Keittiön vieressä aikaa vietti aina kaksi suurta papukaijaa, ja metsän äärellä huoneiden jälkeen näkyi pikkuapinoita puissa.
Paikka tekee asiat ympäristöystävällisesti, ja ecolodgeksi kaikki paikkaa kutsuivat. En tiedä mitä kaikkea tämä tarkoittaa käytännössä, mutta ainakin siellä kierrätettiin, mikä on täällä suht harvinaista. Huoneissa ei ollut sähköä, iltaisin kun tuli pimeää (ja silloin myös oli pimeä) henkilökunta toi jokaiselle huoneelle kaksi öljylamppua, sekä ripustivat niitä ympäri tilaa. Pihat ja sillat olivat upean kauniita siinä valossa. Suihkun vesikin oli aika lailla kylmää, mutta se ei siinä ilmastossa haitannut. Aamulla ja illalla oli kaksi tuntia aikaa, jolloin oli mahdollisuus ladata kameroita ja puhelimia. Minun puhelimessani tosin ei ollut edes kenttää, joten samapa tuo.
Ennen lähtöä ensimmäiseen kohteeseen saimme huoneemme ja uitimme itsemme hyttyskarkoitteeseen. Siellä niitä riitti. Mitä syvemmälle metsään meni, sitä enemmän ja sitä kiukkuisempia ne oli. Menimme vierailemaan paikallisessa kylässä, Yaguas-heimon luona. Vierailu oli melko samanlainen kuin La Mercedissä, mutta parempi, aidompi. Ja tällä kertaa ei ollu muita kuin me (tai no.. meitäkin oli jo paljon). Opas kertoi heimosta, kuinka heidän oikea kylä on hetken matkan päässä, ja kuinka he pukeutuvat näin vain erikoistilanteissa, juhliin ja turisteja varten. Hieman heidän elintavoista, ennen ja nyt. Wikipedia kertoo, että heitä on noin 3000-4000, joista 75% naisista ja 25% miehistä puhuvat ainoastaa omaa kieltänsä. Halukkaat saivat kokeilla myös punacaa, paikallista puhallettavaa asetta. Ei siis mikään puhallettava muoviase, vaan putki, josta puhaltamalla ammutaan myrkkynuolia.. (kylläpä taas tämä suomen kieli hallussa). Vierailuun kuului myös siviilisäädyn mukaiset poskimaalit paikallisesta hedelmästä, sekä tanssimista. Tämän jälkeen saimme hieman kierrellä ja ostaa käsitöitä, lähinnä koruja ja erilasia puuesineitä ja soittimia.
Ja voi että muuten ne lapsukaiset olivat sööttejä!
Takaisin lodgelle lounaalle. Kaikki ruuat olivat hyviä, ja niitä oli tarpeeksi. Eikö se ole onnistuneen aterian salaisuus? Alueelle (sekä Perulle muutenkin) tyypillistä ruokaa tarjosivat buffet-tyyliin. Oli muun muassa paikallista kalaa, yucaa (eräänlainen juuri, kypsentämättömänä myrkyllinen, tarjoillaan esim. paistettuna ranskalaisten tyyliin), Tacacho con cecina (mössättyjä paistettuja banaanipalloja voin kanssa + kuivattua lihaa), Ají de gallina (hieman kanaviilokin tyyppinen kanamössö, tarjoillaan riisin ja perunoiden kanssa), Chonta (jonkun viidakon puun (palmun?) sisällöstä tehty salaatti) ja muita herkkuja. Nälässä ei siis tarvinnut elää, ja ruoka kyllä maistui kun koko ajan on menossa.
Seuraavaksi lähdimme shamaania tapaamaan. En ollut kovin vakuuttunut tästä, odotin jotain pukeutunutta hihhulia hyppimässä padan äärellä. Mutta se olikin melko tavallisen näköinen mies t-paidassaan. Kertoi meille viidakon parannusmenetelmistä, erilaisista juurista ja kasveista. Saimme myös haistaa/maistaa/tunnustella niitä. Maistoimme myös seitsemästä eri juuresta tehtyä juomaa, melko tujua tavaraa. Kaikilla näillä juurilla on eri tarkoituksensa, auttavat erilaisiin vaivoihin. Ei ollut sellainen mitä kuvittelin, paljon aidompi. Kertoi elämästään kylässä, kuinka elää kurinalaista elämää ja tuntee viidakon ja sen kasvit kuin taskunsa. Kertoi myös hyvin paljon Ayahuascasta, monille Madventuresista tutuksi tulleesta vahvasta juuresta, jolla on hallusinogeenisia vaikutuksia. Yksinkertaistettuna juuria kerätään suuri määrä ja laitetaan veteen likoomaan, kunnes saadaan valmista tummaa juomaa. Tarkoituksena puhdistautua, nähdä tulevaa ja mennyttä ja vaikka mitä. Vaaraton ei kuitenkaan. Madventuresissa muistelen, että Tunna varsinkin oksensi muutaman päivän ajan ja kertoi nähneensä ties mitä näkyjä.
Ostin myöhemmin Iquitoksesta korva- ja kaulakorun, jotka ovat tehty tästä juuresta.
Kävelimme läheisissä kylissä, metsillä, pelloilla ja opas kertoi ja vastaili kysymyksiin tarpeen mukaan. Menimme seuraavaksi pienelle katokselle, jossa meille valmistettiin / saimme valmistaa mehua sokeriruo'oista, sellaisia paksuista. Siihen oli oma koneensa, jolla käsivoimalla sai helposti murskattua ison määrän juomaa. Sen jälkeen sihdin läpi, jotta palat jää pois, hieman limeä sekaan, ja voi että oli hyvää! Reissu oli tarkoitus päättää kauniiseen auringonlaskuun joella, mutta oli hieman pilvistä, joten maisemat eivät olleet parhaimmillaan.
Illalla kokoonnuimme päärakennukseen, jonne paikalliset tulivat näyttelemään esityksen paikallisista parannustavoista. Tämän jälkeen nuoret tytöt tanssivat meille rumpujen ja muiden soittimien soidessa, ja tietenkin tämä kaikki taas päätyi siihen, että kaikki katselijat haettiin tanssimaan.
Myöhemmin meillä oli mahdollisuus eräänlaiseen puhdistautumiseen shamaanin avulla. Kaksi shamaania, molemmilla aina yksi henkilö kerrallaan. Ensin joivat jotain juomaa, ja laittoivat myös päähänsä / heittivät olan yli tms, kyselivät nimen, iän, ja jos on jotain mitä erityisesti haluaa kysyä. Siunasivat ja mitä lie tekivät, vihdan tyyppistä oksakimppua ravistelivat ympärillä, lauloivat/vihelsivät/hymisivät jotain. Tämä oli yllättävän rentouttavaa täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä. Lopuksi kertoivat jotain, auran värin jne. Mulla valitettavasti meni tämä osuus hieman ohi, kun en kaikkea ymmärtänyt, mies kun ei puhunut kaikkein selkeintä espanjaa. Jotkut puhuivat kauankin, ties mistä menneestä tai tulevasta. Jotkut kokivat tämän aikana jotain henkistä, itselle se oli lähinnä rentouttavaa.
Päivä 3.
Taas paljon venematkoja (jee!) ja kylien läpi käppäilyä. Näimme muun muassa yuca-, banaani- ja papaijaviljelmiä. Menimme toiselle lodgelle, josta vaihdoimme kumisaappaat jalkaan ja lähimme syvemmälle sademetsään. Tämä tarkoitti järkyttävää määrää hyttysiä. No, itseä ne ei haitannut ihan niin paljon, luulen, että jotkut tytöt eivät ole niin tottuneet luonnossa olemiseen. Hyvin mahdollista, että osalle ensimmäinen reissu kauemmas / ilman vanhempia. Suomessa 18-vuotias voi olla hyvinkin itsenäinen, täällä kun tapana on asua vanhempien luona ainakin opintojen loppuun, eivätkä muutenkaan tee niin paljon asioita itsenäisesti. Kovasti ihmettelivät, että olen asunut monta vuotta poissa kotoa, käyn töissä, jolla ansaitsen rahat elämiseen. Osaa kohtaan olinkin kai enemmän isosisko-tyyppinen, jolta kyselivät kaikkea elämästä. Hassua.
Ryhmän nuoruus näkyi myös joskus huonolla. Oppamme olivat hyvin täsmällisiä, aikataulu oli toki pidettävä, ja ryhmämme tuskin kertaakaan oli valmis silloin kun piti. Oppaan kuunteleminen teki ilmeiesti myös tiukkaa toisinaan (tiedän, hiljaa oleminen on järkyttävän vaikeaa), joten minä yritin olla reippaana, ihan vaan että edes joku kuuntelisi. :D Myös kameroitaan eivät pystyneet laskemaan käsistään. Nyt en siis väitä, etteikö oma kamerani täyttynyt kuvista, mutta toisinaan tuntui, että he katsoivat koko reissun sen kameran näytön läpi. Eikä välttämättä edes niitä maisemia, vaan "ota musta kuva, oon viidakossa", "kato, puu, ota meistä ryhmäkuva" jne (ja tämä kaikki siis huutaen ja kirkuen). Kukapa minä olen arvostelemaan, mutta toisinaan tämä vaan hidasti kaikkea tuplasti ja ryysisten määrä oli loputon.
Noo, en nyt liian ilkeäksi rupea, mukavia tyyppejä olivat, eikä kaikki samanlaisia kuitenkaan. Ja onpahan nyt edes yhdellä kurssilla 20 tyyppiä aina valmiina auttamaan.
Menimme siis syvemmälle viidakkoon, korkeampia ja isompia puita (ja että ne olikin suuria!), tuuheampaa kasvistoa ja mutaisampaa maastoa. Jakauduimme kahteen ryhmään (luojan kiitos), ja pysähdyimme usein kuuntelemaan kun opas kertoi erilaisista puista, hedelmistä ja eläimistä. Saimme kokeilla myös liaanilla Tarzanin tyyliin heilumista.
Palasimme vieraslodgelle ja ennen lounasta oli vielä aikaa käydä uimassa joessa tai veneilemässä pienillä paateilla. Lounaan jälkeen tuli yksi minun lempiosuuksistani: piranjojen kalastaminen! Ihan perinteisillä onkivavoilla ja lihanpaloilla kalastelimme pinanjoja. Monta syöttiä multa vietiin, mutta kalaa en saanut. Syytän yhä aivan liian tylsää koukkua, katkera kun olen. Muutamalle kala sieltä nousi. Siitä olikin jo aivan liian pitkä aika kun viimeksi ongella ollut! Kuka mut veisi taas?!
Kiertelimme jokia ja palasimme omalle lodgellemme käymään suihkussa ja rentoutumaan. Pimeän jälkeen lähdimme pienelle joelle kuuntelemaan sademetsän ääniä. Kaikenlaista kurnuttajaa, sirkkaa ja huhuilijaa siellä kuului. Ja perulaisetkin osasivat hetken olla hiljaa. Opas kertoi myös paikallisista legendoista; päättömistä hevosista ja insestin tai pettämisen paljastavista apinoista. Taas meni hieman ohi oppaan selitys, esimerkiksi kun en eläimiä niin espanjaksi tunne, mutta kysyin myöhemmin yhtä tyttöä selittämään englanniksi nämä. Muuten reissun aikana pysyin melko hyvin mukana oppaan tarinoissa. Kyselivät myös mistä olen, ymmärränkö hyvin ja niin edelleen. "The land of Kimi Räikkönen"- kuului myös. Illallisen jälkeen pelailimme korttia (opin mm. maat espanjaksi!) ja muuta mukavaa, mutta multa ainakin uni vei voiton melko aikasin.
Päivä 4.
Neljäs päivä sisälsi toisen lempijuttuni: eläimiä! Käsittääkseni se oli jonkun perheen omistama tila, jossa juoksenteli vapaana paljon erilaisia ja -kokoisia apinoita, yksi laiskiainen, tukaaneja, ja jotain muita eläimiä, joita en tunnistanut. Ja sitten ei-niin-vapaana oli myös käärmeitä. Osa apinoista oli hyvin hyvin ihmisystävällisiä, tulivat heti rantaan vastaan ihmettelemään, ottivat kädestä kiinni ja kiipesivät syliin/olkapäille/päähän. Aurinkolaseistaan oli hyvä pitää huoli, pirulaiset kun halusivat aina ne varastaan. Olin kyllä aivan rakastunut näihin! Ihania otuksia, välillä pikkuvauvoja ja toisinaan taas sellasia vintiöitä. Myös ne pienet marakatit (? tiedän apinalajeista liian vähän) olivat sellasia sydämensärkijöitä suurine silmineen ja kauniine turkkineen. Hieman ujompia, mutta kyllä sellanenkin uteliaisuudesta olkapäälle tuli. Ja sitten apinakuvapläjäys. En voinut vastustaa.
Mahdollisesti lempieläimeni oli kyllä laiskiainen. Ihan uskomaton. Syliin kun sen otti, niin se lähinnä vaan ihmetteli maailmaa, käänteli päätään hitaasti. Nappisilmät, ja näytti kuin olisi hymyillyt iloisena, aikamoinen vauva se oli sylissä. Kynnet sillä on pitkät kuin millä, niiden kanssa piti olla varovainen, mutta ei hätää, kun ei eläin tosiaan mitään äkkinäisiä liikkeitä tee. Maassa sen liikkuminen oli upeeta katseltavaa. Liikkui hitaasti, laiskasti, mutta silti näytti vähän kuin olisi jotain saalistanut.
Suuria käärmeitä saimme myös ottaa olkapäillemme, ja olla kunnon turisteja kameroineen! Toinen oli Anakonda, Amazonilla kun oltiin, toisesta en tiedä. Mulla ei ole suurta käärmekammoa (ehkä pitäisi?), joten ei tehnyt tiukkaa, eivätkä olleet mitenkään epämiellyttäviä.
Kohteesta löytyi myös ranta uima- ja veneenvuokrausmahdollisuuksineen, jonka jätimme kuitenkin väliin, kun meidät yllätti sade. Eikä mikään pieni sade, vaan ikuisuuden kestävä rankkasade. Aluksi menimme katoksen alle hetkeksi suojaan, mutta totesimme ettei sade mihinkään lakkaa, joten eikun menoksi vaan. Osa perulaisista oli aivan innoissaan, taisi olla joillekin ensimmäinen kerta kun näkevät kunnolla vettä. Limassa kun ei neljää tippaa enempää sada koskaan. Arvotavarat pistimme suojaan muovipusseihin tai yhden sadeviitan alle, muuten olimme aivan läpimärkiä. Sama kuin olisi jokeen hypännyt.
Jostain syystä kaikki tulivat sateen aikana vuorollaan kysymään multa miten voin. Siinpä sitten selitellessä Suomen syksyä ja vaakatason vesisadetta viiden asteen lämpötilassa. Eli ei, sade ei ole mulle mitään uutta, ja tällainen lämmin sade ei varsinkaan itkemään pistä. Muutenkin sain reissun aikana varmaan lähes 20 kertaa kertoa mistä olen, miksi olen Limassa, kuinka kauan, mitä pidän Perusta, mitä pidän ruuasta (aina!) jne. Eipä siinä mitään, ihan ymmärrettäviä kysymyksiähän noi on, mutta siinä kymmenen jälkeen teki jo mieli kirjoittaa kaikki vastaukset käyntikortille ja jaella niitä sitten kyselijöille. Nooh, sellaista se on, onneksi nämä lauseet alkavat jo pian tulla helposti, ja jotain on oppinut Suomestakin kertomaan.
Sateesta nauttimista:
Kävimme syömässä ja illalla menimme rantaan markkinoille ostamaan tuliaisia ym. Lähinnä käsitöitä, koruja myynnissä. Paikalta löytyi myös ennustajia, eläviä patsaita, näytelmä/akrobatiaa, söpöjä hippejä, soittajia ja ilmapallon myyjiä. Varsin leppoista.
Illalla nautimme vähän ilojuomaa hotellilla, joka verotti kyllä aika lailla yöunista (0h), kentälle kun piti lähteä kuuden jälkeen aamulla. Pääsimme kentälle puolikuolleina vain saadaksemme selville, että lento on peruttu. Seuraavaa odotellessa. Osalla oli tarkoitus olla koe heti kun pääsemme Limaan, ja munkin piti tulla lukemaan illalla olevaan kokeeseen. No, näitä sattuu, ja muutaman tunnin päästä päästiin lähtemään.
Eipä kai tarttis enää loppuun sanoa, mutta hyvä reissu kokonaisuudessaan. Mahtavat maisemat, ihanat eläimet, upea luonto ja hiljaisuus, sekä parasta päästä Limasta hetkeksi pois. Suosittelen!
Tässä vielä ryhmäkuva koko porukasta (kuvasta kiitos Ana Gabriela):
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)