Salar de Uyuni - La Paz - Ica - Lima

Holatsut sinne.
Ollaan taas Limassa, päivä tosin vaan täällä vietetään. Vaikka nyt olis taas aikaa kirjottaa, niin ihan on kirjotusinto mennyt, kadonnut ties minne.. No päivitetään nyt hieman kuitenkin.

Ostettiin kolmen päivän, kahden yön reissu. Reissuun sisältyi hienoja maisemia ja likaisia tyttöjä. Ensin yöbussilla Uyunin kaupunkiin (näytti ihan sellaisesta jostain leffasta tai kirjasta hyyvin pieni kaupunki, yksi päätie, kylässä yksi pubi, kaikki tuntevat toisensa ja mitään ei koskaan tapahdu jne), aamupalaa, odottelua. Reissu tehdään siis jeepillä ajaen. Kuski, kokki, me + kolme ranskalaista oli retkiseurueena. Kolmen päivän aikana käytiin tietenkin siellä suola-aavikoilla, nähtiin kuinka miehet työssä louhivat suolaa ja täyttivät kuorma-autoja. Tie näytti vähän samalta kuin (kummallisessa?) Miehet jäällä -tv-sarjassa. Pelkkää valkoista joka suuntaan. Valkoisuuden keskellä oli myös kivi"saari", jossa kasvoi paljon ja järkyttävän isoja kaktuksia. Kummallista. Keskellä ei-mitään, mikä olikin teema seuraavien päivien ajan. Näimme myös paljon laguuneja, "kivipuita", upeita maisemia, ei-mitään ja vaikka mitä.

Viimeisenä aamuna nousimme aamuvarhaisella ja auringonnousun aikaan oli mahdollisuus mennä uimaan kuumiin lähteisiin. Vaikka kuinka yritän aina tehdä asioita, joita ei yleensä pysty, niin nyt ei vaan kyennyt. Edellisenä yönä oli ulkona ollut noin -10 - -20c, meidän majapaikassa sisällä +3c. Talvivaatteita ei tietenkään ole, joten päällä oli kaikki omistamamme. Aamusta oltiin vielä aivan syväkohmeessa, että vaatteiden poisottaminen ja varsinkin vedestä nouseminen takaisin kylmyyteen (vaatteiden vaihtaminen siinä ulkona myös) ei houkuttanut ollenkaan. Vain käsien peseminen kuumassa joessa sai mielen hymyilemään. Mutta muuten nyt vilukissa sisälläni voitti sen kokeilunhaluisen puolen. Ehkä jonain toisena päivänä hieman eri olosuhteissa.

Kävimme myös Chilen rajalla heittämässä reissukaverimme sinne jatkamaan matkaa, ja itse takaisin Uyuniin. Olimme ostaneet paluubussiliput jo La Pazista, mutta nyt matkatoimiston täti sanoi ettei paikkoja olekaan. Tytöt hieman jo hermostui, ei innostusta jäädä jäätymään enään yhdeksikään yöksi, mutta (kuten vähän arvelinkin), kyllähän ne paikat jostain toisesta bussista meille revittiin. Yöbussilla takaisin siis La Paziin, aamulla perillä ja äkkiä kuumaan suihkuun. Kyllä, olemme ällöjä ja olimme olleet jo neljä vuorokautta ilman suihkua tässä vaiheessa. Jälleen kerran se sisäinen vilukissa voitti kun oli vaihtoehtona jääkylmä suihku. Ei vaan kyennyt.

 -------------------------------------------------------------------------------------------------

Päivä oleilua välissä ja kävimme ostamassa seuraavan päivän reissun, eli polkupyörillä Death Roadin alas ajaminen. Yhdeksi maailman vaarallisimmista teistä sanottu Death Road on kovaa kamaa turistien keskuudessa, monet toimistot tarjoavat samantyylistä pakettia. Meillä siihen kuului aamiainen, snacksit, lounas, suihku- ja uima-allasmahdollisuus hotellilla, opas, death road -t-paita, cd oppaan päivän aikana ottamista kuvista, varusteet jne. Pyörät oli todella hyvät, kunnon jousitukset jne. Varusteisiin kuului myös kunnon housut ja liivit, kyyner- ja polvisuojat, hanskat, lasit ja kokopään kunnon kypärät. 

Ensin ajoimme noin tunnin korkeimmalle kohdalle, 4700m (uusi ennätys), totuttelimme hetken pyöriin ja lähdimme ajamaan. Ensimmäinen osuus oli asfalttia, lujaa mentiin, ja missä maisemissa! Sitä ajoimme (istuimme?) jonkun pätkän, jonka jälkeen menimme autolla 8km ylämäkeä (jes!). Automatkan aikana aamun aurinko meni pilveen ja alkoi satamaan. Tämän jälkeen oli tarkoitus aloittaa itse Death Road -osuus, joka on epätasaista kivisoratietä. Mutkia on vaikka kuinka, ja todella syvät rotkot (toisinaan) melko kapeiden teiden varrella. Eikun ajamaan. Lasit oli aivan märät (niinkuin tietenkin koko tyypit), sumua vaikka kuinka, varmaan pilvissä kun ajettiin, ja näkyvyyttä valehtelematta ehkä 5m. Siinä piti vähän arvailla, koska en voi sanoa että hiljaa oltaisiin menty. Nopeat refleksit käyttöön.. Ehkä puolessa välissä pilvet hälvenivät ja aurinko tuli osin esiin. Tässä tapauksessa tie oli melkein vähän pelottavampi, koska nyt loputtomat jyrkät rotkot näkyivät paljon selvemmin. Ennen tiellä on ollut paljon enemmmän liikennettä, nyt meitä vastaan tuli vain kaksi autoa. "Ajakaa sitten sillä reunan puolella!" ..kiva.

Sinä päivänä ei sattunut olemaan ketään muita, joten olimme kolmin ("Normaalisti tämä on ihan täynnä!" Just.), eli opas meni edellä, sitten me ja auto tuli perässä. Stoppeja pidettiin hyvin aikavälein että kaikki on mukana ja opas kertoi seuraavasta etapista. Ristejä näkyi tien varrella vanhojen uhrien muistoksi. Kun pääsimme loppuun oli melko voittaja olo. Hyvää adrenaliinia, jee. Sen jälkeen meidän ajettiin yhdelle hotellille, jossa saimme rauhassa ottaa suihkun ja syödä ym. Loppupisteemme oli 1200m korkeudessa, joten hyvä matka tultiin alaspäin! Yhteensä 60km pyörän selässä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavana aamuna aloitimme taas pitkän reissun Peruun takaisin. Ensin pari tuntia pikkubussissa rajalle. Meidän seuraavan bussin piti lähteä 40min päästä, mutta kun lopulta löysimme immigration officen, niin näimme sen piiiiiiiiiitkän jonon. Joku sanoi, että se kestää noin 5-6h. Pitkään pähkäilimme mitä teemme, meitä oli enemmänkin porukkaa samassa tilanteessa, lahjontaa yritti joku (ollaanhan Perussa), ja tarjottiin meille myös rahalla jonon ohi pääsemistä, mutta vähän turhan hämärissä oloissa, joten päätettiin vaan mennä jonon perälle (melkein ainakin, uusien tuttujen viereen). Lopulta selvisimme jonosta vissiin parissa tunnissa, saimme vaihdettua bussiliput seuraaviin, joten pääsimme jatkamaan matkaa. Oli Perun itsenäisyyspäivä, joten porukkaa normaalia enemmän. Hölmösti myös samaan toimistoon jonottivat ne, jotka haluavat sekä Perun että Bolivian puolella.

Siitä sitten 8½h bussi Arequipaan, joka ei kuitenkaan ollut päämäärämme. Meillä ei ollut mitään lippuja vielä Icaan, koska ajattelimme että olemme perillä hyvissä ajoin ja saamme johonkin iltabussiin paikat. Kiireessä kävimme terminaalin kaikkia yhtiöitä läpi "Icaan, tänään?" ja eitä tuli vastaukseksi. Lopulta kuitenkin yksi sanoi, että joo, lähtee 10min päästä. Äkkiä kaikkien tiedot koneelle, bussiterminaaliveron (jep..) maksaminen ja bussiin. Lähemmäs 11h päästä aamulla löysimme itsemme Icasta. Sellanen vuorokausi matkustamista..

Aamupalaa, ravintolan vessassa siistiytymistä ja taksi Huacachinaan. Huacachina on ikään kuin keidas keskellä hiekka-aavikkoa. Pieni lammikko, jonka ympärillä on rafloja, pari hostellia ja paljon matkanjärjestäjiä. Ympärillä pelkkiä hiekkadyynejä. Taksikuski suositteli kaveriaan, ja olimme helppoja ja suostuimme diiliin. Dune buggy - ajelua aavikolla (kunnon vuoristoratameinikiä), vähän sandboardingia, ja saimme samalla hinnalla käyttää hotellin uima-allasta ja suihkua. Oli kerrankin aurinkoinen päivä! Shortsit ja topit kaivettiin esiin, ah unelmaa. Kävimme ostamassa vähän viiniä ja fantaa ja menimme nurtsille päivää paistattelemaan. Ei huonoa.

Busseilusta kun niin tykkäämme, niin illaksi takaisin Icaan ja bussi vielä illlalla Limaan. Tällä kertaa ei mennyt kuin 5h. Päivä täällä, ollaan pesty pyykkiä ja jumitettu aika hyvin. On niin kummallista kun täällä kämpillä on uutta porukkaa (joka tietenkin vaikuttaa paljon huonommalta kuin ne omat kaverit ;) ja ihan siivottomiakin olivat, pöh), ei ole enää mun koti.
Huomenna jälleen pitkä bussireissu edessä, 17h Lima - Máncora, ja AURINKOA. Ah, vapaus. Pitää vielä rinkan sisältö vaihtaa vähän kevyempään ja menoksi.

Kahtellaan taas mistä jaksan kirjotella.. 15 päivää jäljellä.