Iquitos 22.4. - 26.4.2010

En ole saanut aikaiseksi kirjoitettua päiväkirjaan koko reissun aikana kahta sivua enempää, sääli kyllä. Joten kirjoittelen näitä reissutarinoita joskus vähän pidemmällä kaavalla, muistaa sitten itsekin
myöhemmin mitä tuli tehtyä. Eli ei hermostuta siellä :)





Valittuani ärtyneenä kurssit parin päivän jälkeen huomasin, että kaikki ei ollutkaan mitä halusin. Menin matkailun koulutusohjelman opettajille juttelemaan ja etsimään sopivampia kursseja. Yksi opettajista kertoi, että hänen yhteen kurssiin kuuluisi matka. Sinne siis! Kurssin nimi on Turismo Temático y Servicios de Recreación. En edes tiedä miten kääntää se, mutta erityyppisiin matkailun lajeihin ja vapaa-ajan palveluihin liittyy.


Ennen matkaa:

Vaihtoehtoinamme oli kaksi kohdetta: Iquitos ja Tambopata. Itse en tiennyt juuri mitään kummastakaan, ja mikä tahansa kelpaisi mulle. Aluksi päädyimme Tambopataan enemmistön suosiosta, mutta yhdessä tapaamisessa, (jonne en päässyt), jostain syystä paikka vaihtui Iquitokseen.

Olin päättänyt lähteä tälle reissulle, vaikka se tietäisi rahanmenoa, ja pitäisi kuitenkin säästää sitä vielä heinä- elokuullekin. Hintaa reissulla oli noin 140€ (+lennot).
Hintaan sisältyi:
- Ruuat: aamiainen, lounas ja päivällinen (paitsi ensimmäisenä ja viimeisenä jouduimme illallisen ostamaan itse)
- Majoitus: 2 yötä Iquitoksen kaupungissa, Hostal Ambassador, perusho(s)telli,
  2 yötä Amazonas Sinchicuy Lodgessa, upea ecolodge keskellä ei-mitään, 45 minuttia veneellä  Iquitoksen keskustasta.
- Opastetut retket joka päivä. Matkanjärjestäjänä toimi Paseos Amazónicos. 
- Kuljetukset: kentälle ja takaisin, lukemattomat venematkat.

Tähän päälle vielä lennot, joiden piti kustantaa menopaluuna noin 85€, mutta paikallinen lentoyhtiö LAN Airlines on keksinyt säännön, että ei-perulaiset maksavatkin huomattavasti enemmän. Hintaa lennoille tulikin noin sata euroa enemmän. Hetken sitä jouduin miettimään, mutta olihan se lopulta mentävä. Ajattelin, että jokapäiväisillä opastetuilla retkillä näen varmasti enemmän kuin omatoimimatkalla.

Iquitos:
(Wikipedian mukaan)

• Sijaitsee Perun Amazoniassa, Loreton maakunnassa, Amazon-joen varressa. 
• Kaupungissa on noin 400 000 asukasta.
• Vain 106 m merenpinnan yläpuolella, kuuluu näin selva bajaan, eli matalaan sademetsään.
• Maailman suurin kaupunki jonne ei pääse maanteitse eikä rautateitse. (Lähin maantieyhteys Limaan sijaitsee n. 4-6 päivän jokilaivamatkan päässä.)
• Vedenpinnan korkeusero vuoden aikana on 10-12 metriä
• Vuoden keskiarvolämpötila 28c
• Ilmankosteus noin 85%

 Päivä 1.

Ensin matkaseuran esittely. Kurssi on tarkoitettu toisen vuoden opiskelijoille (matkailun linja kestää 5vuotta), joka täällä tarkoitti sitä, että suurin osa opiskelijoista on 17-18 -vuotiaita. Joitain vanhempiakin opiskelijoita kurssille eksynyt, sekä jostain syystä matkassa oli myös muutama kurssille kuulumaton. 1 opettaja + 25 opiskelijaa.

Lähdimme matkaan torstai-iltapäivällä. Lento oli mukava, nopea, ja upeilla maisemilla. Taisimme lentää melko matalalla koko ajan, joten pääsin ikkunapaikallani ihailemaan maisemia hyvin. Kun astuimme ulos koneesta Iquitoksen lentokentällä, tuntui kuin saunaan olisi astunut. Ilmankosteus teki ensimmäisistä hetkistä sietämättömät, kun vaatetuksena oli farkut ja kaksi paitaa. Kyllä Limassakin on kuumia päiviä ollut, mutta siellä hiki virtasi koko ajan.

Meitä oltiin vastassa kentällä, otimme tavaramme ja hyppäsimme bussin kyytiin kohti hotellia. Matkan aikana koko ajan hymyilevä opas kertoi meille hieman matkakohteestamme. Hän kertoi (ja lähestyessä keskustaa huomasimme), että Iquitoksessa "jos sinulla ei ole moottoripyörää, et ole kukaan". Kaikki, siis kaikki kulkevat joko moottoripyörillä tai riksoilla. Muutaman bussin lisäksi ne olivat lähes ainoat kulkuvälineet mitä kaupungissa näkyi. Tavallisia henkilöautoja oli ehkä joka viideskymmenes kulkuväline. En pimeällä saanut hyvää kuvaa, mutta hauskan värikkään ja kaaoottisen näköistä se oli. Ihana opas oli myös varustautunut vesipulloin, joka oli helpotus kyseisessä tilanteessa.

Saavuimme hotellille ja rauhotuimme hetken. Suihku ja shortseihin vaihto teki varsin hyvää. Lähdimme syömään ja maistoinpa alligaattoriakin. Se oli tosin uppopaistettu rasvassa, joten lihan maku ei juuri erottunut. Kävelimme hieman kaupungilla, ja kävimme myös hieman tanssimassa ja juhlimassa yhden tytön synttäreitä. Suht pieni, mukavanoloinen kaupunki joen varrella.

Olen ainoa vaihto-oppilas tällä kurssilla, joten kielitaitoni laitettiin koitokseen. Muutamat puhuvat kyllä hyvää englantia,  ja loputkin edes muutaman sanan, mutta opettajan yllytyksestä suurin osa puhui ainoastaan espanjaa mulle, ja vaihtoi englantiin vasta jos en ymmärtänyt. Tokihan se on hyväksi mulle. Keskusteluihin isossa porukassa oli yhä vaikea ottaa osaa, sillä ei ole niin helppo "vaatia puheenvuoroa", ja koska sanomisia joutuu kuitenkin vielä miettimään. Kahden tai kolmen henkilön kesken se on kuitenkin jo paljon helpompaa. Tuli sitä kuitenkin juteltua ja tutustuttua porukkaan, mutta mielelläni olin myös omissa oloissa, nautin maisemista ja lomasta. :)


Päivä 2.

Aamusta herätys ja kämäsen aamiaisen kautta lähtö. Rinkka selkään ja oppaan johdolla joelle. Siellä meitä odotti oppaiden lisäksi kaksi venettä, jonka tyyppisillä tekisimme kaikki matkat seuraavan muutaman päivän aikan. Matka kesti ainakin 45 minuuttia, ja minä nautin joka hetkestä. Poissa kaupungista, puhdasta ilmaa, upeita maisemia, joki, sininen taivas, lämmin ilma, ahh.. ei muuta tarvitse. Näimme myös muutamia delfiinejä matkalla. Amazonilta löytyy myös vaaleanpunaisia delfiinejä, jotain mistä en ollut edes kuullut ennen. Animal Planet - I need you!

Aloitimme Itaya-joelta, ja kuljettaja hidasti kun olimme lähestymässä Amazonas-jokea. Opas kertoi joesta, kaloista ja muusta. Näiden kahden (kuten monen muunkin) joen yhtymäkohta oli hienon näköinen. Toinen joki on lähes musta, toinen taas aivan ruskea. Ja ero vedessä oli kuin viivasuora. Nopeasti napattu kuva ei anna sille oikeutta, mutta hienon näköinen oli. Varastetaan siis muilta:

                                                 Lähde

Saavuimme seuraavaan majapaikkaamme, ja oih - se oli ihana. Hiljaisuuden, metsän ja joen takia oli vähän kuin olisi tullut jonnekin ihanalle suomalaiselle kesämökille. Mutta toisaalta taas ei lähelläkään. Hiljaisuus taisi olla se, mistä luonnon ohella nautin eniten. Tilaan kuului päärakennus, eli yksi suuri huone, jossa oli vastaanotto, baari ja ruokailutilat. Siltoja pitkin pääsi huoneille, me olimme jaettu kolmen hengen huoneisiin. Rakennukset oli kummulla, sekä rakennettu korkeille pylväille, ettei korkeankaan veden aikana kay vahinkoja. Pihalta löytyi hyttysverkolla suojattu tila riippumattoineen, sekä muutama katettu tila tuoleineen ja pöytineen, missä voi nauttia päivästä. Kaikkien rakennusten katot on katettu palmupuun lehdillä. Keittiön vieressä aikaa vietti aina kaksi suurta papukaijaa, ja metsän äärellä huoneiden jälkeen näkyi pikkuapinoita puissa.

Paikka tekee asiat ympäristöystävällisesti, ja ecolodgeksi kaikki paikkaa kutsuivat. En tiedä mitä kaikkea tämä tarkoittaa käytännössä, mutta ainakin siellä kierrätettiin, mikä on täällä suht harvinaista. Huoneissa ei ollut sähköä, iltaisin kun tuli pimeää (ja silloin myös oli pimeä) henkilökunta toi jokaiselle huoneelle kaksi öljylamppua, sekä ripustivat niitä ympäri tilaa. Pihat ja sillat olivat upean kauniita siinä valossa. Suihkun vesikin oli aika lailla kylmää, mutta se ei siinä ilmastossa haitannut. Aamulla ja illalla oli kaksi tuntia aikaa, jolloin oli mahdollisuus ladata kameroita ja puhelimia. Minun puhelimessani tosin ei ollut edes kenttää, joten samapa tuo.

 Ennen lähtöä ensimmäiseen kohteeseen saimme huoneemme ja uitimme itsemme hyttyskarkoitteeseen. Siellä niitä riitti. Mitä syvemmälle metsään meni, sitä enemmän ja sitä kiukkuisempia ne oli. Menimme vierailemaan paikallisessa kylässä, Yaguas-heimon luona. Vierailu oli melko samanlainen kuin La Mercedissä, mutta parempi, aidompi. Ja tällä kertaa ei ollu muita kuin me (tai no.. meitäkin oli jo paljon). Opas kertoi heimosta, kuinka heidän oikea kylä on hetken matkan päässä, ja kuinka he pukeutuvat näin vain erikoistilanteissa,  juhliin ja turisteja varten. Hieman heidän elintavoista, ennen ja nyt. Wikipedia kertoo, että heitä on noin 3000-4000, joista 75% naisista ja 25% miehistä puhuvat ainoastaa omaa kieltänsä. Halukkaat saivat kokeilla myös punacaa, paikallista puhallettavaa asetta. Ei siis mikään puhallettava muoviase, vaan putki, josta puhaltamalla ammutaan myrkkynuolia.. (kylläpä taas tämä suomen kieli hallussa). Vierailuun kuului myös siviilisäädyn mukaiset poskimaalit paikallisesta hedelmästä, sekä tanssimista. Tämän jälkeen saimme hieman kierrellä ja ostaa käsitöitä, lähinnä koruja ja erilasia puuesineitä ja soittimia.
Ja voi että muuten ne lapsukaiset olivat sööttejä!

 Takaisin lodgelle lounaalle. Kaikki ruuat olivat hyviä, ja niitä oli tarpeeksi. Eikö se ole onnistuneen aterian salaisuus? Alueelle (sekä Perulle muutenkin) tyypillistä ruokaa tarjosivat buffet-tyyliin. Oli muun muassa paikallista kalaa, yucaa (eräänlainen juuri, kypsentämättömänä myrkyllinen, tarjoillaan esim. paistettuna ranskalaisten tyyliin), Tacacho con cecina  (mössättyjä paistettuja banaanipalloja voin kanssa + kuivattua lihaa), Ají de gallina  (hieman kanaviilokin tyyppinen kanamössö, tarjoillaan riisin ja perunoiden kanssa), Chonta  (jonkun viidakon puun (palmun?) sisällöstä tehty salaatti) ja muita herkkuja. Nälässä ei siis tarvinnut elää, ja ruoka kyllä maistui kun koko ajan on menossa.

Seuraavaksi lähdimme shamaania tapaamaan. En ollut kovin vakuuttunut tästä, odotin jotain pukeutunutta hihhulia hyppimässä padan äärellä. Mutta se olikin melko tavallisen näköinen mies t-paidassaan. Kertoi meille viidakon parannusmenetelmistä, erilaisista juurista ja kasveista. Saimme myös haistaa/maistaa/tunnustella niitä. Maistoimme myös seitsemästä eri juuresta tehtyä juomaa, melko tujua tavaraa. Kaikilla näillä juurilla on eri tarkoituksensa, auttavat erilaisiin vaivoihin. Ei ollut sellainen mitä kuvittelin, paljon aidompi. Kertoi elämästään kylässä, kuinka elää kurinalaista elämää ja tuntee viidakon ja sen kasvit kuin taskunsa. Kertoi myös hyvin paljon Ayahuascasta, monille Madventuresista tutuksi tulleesta vahvasta juuresta, jolla on hallusinogeenisia vaikutuksia. Yksinkertaistettuna juuria kerätään suuri määrä ja laitetaan veteen likoomaan, kunnes saadaan valmista tummaa juomaa. Tarkoituksena puhdistautua, nähdä tulevaa ja mennyttä ja vaikka mitä. Vaaraton ei kuitenkaan. Madventuresissa muistelen, että Tunna varsinkin oksensi muutaman päivän ajan ja kertoi nähneensä ties mitä näkyjä.
Ostin myöhemmin Iquitoksesta korva- ja kaulakorun, jotka ovat tehty tästä juuresta.

Kävelimme läheisissä kylissä, metsillä, pelloilla ja opas kertoi ja vastaili kysymyksiin tarpeen mukaan. Menimme seuraavaksi pienelle katokselle, jossa meille valmistettiin / saimme valmistaa mehua sokeriruo'oista, sellaisia paksuista. Siihen oli oma koneensa, jolla käsivoimalla sai helposti murskattua ison määrän juomaa. Sen jälkeen sihdin läpi, jotta palat jää pois, hieman limeä sekaan, ja voi että oli hyvää! Reissu oli tarkoitus päättää kauniiseen auringonlaskuun joella, mutta oli hieman pilvistä, joten maisemat eivät olleet parhaimmillaan.

Illalla kokoonnuimme päärakennukseen, jonne paikalliset tulivat näyttelemään esityksen paikallisista parannustavoista. Tämän jälkeen nuoret tytöt tanssivat meille rumpujen ja muiden soittimien soidessa, ja tietenkin tämä kaikki taas päätyi siihen, että kaikki katselijat haettiin tanssimaan.

Myöhemmin meillä oli mahdollisuus eräänlaiseen puhdistautumiseen shamaanin avulla. Kaksi shamaania, molemmilla aina yksi henkilö kerrallaan. Ensin joivat jotain juomaa, ja laittoivat myös päähänsä / heittivät olan yli tms, kyselivät nimen, iän, ja jos on jotain mitä erityisesti haluaa kysyä. Siunasivat ja mitä lie tekivät, vihdan tyyppistä oksakimppua ravistelivat ympärillä, lauloivat/vihelsivät/hymisivät jotain. Tämä oli yllättävän rentouttavaa täydessä hiljaisuudessa ja pimeydessä. Lopuksi kertoivat jotain, auran värin jne. Mulla valitettavasti meni tämä osuus hieman ohi, kun en kaikkea ymmärtänyt, mies kun ei puhunut kaikkein selkeintä espanjaa. Jotkut puhuivat kauankin, ties mistä menneestä tai tulevasta. Jotkut kokivat tämän aikana jotain henkistä, itselle se oli lähinnä rentouttavaa.

Päivä 3.

Taas paljon venematkoja (jee!) ja kylien läpi käppäilyä. Näimme muun muassa yuca-, banaani- ja papaijaviljelmiä. Menimme toiselle lodgelle, josta vaihdoimme kumisaappaat jalkaan ja lähimme syvemmälle sademetsään. Tämä tarkoitti järkyttävää määrää hyttysiä. No, itseä ne ei haitannut ihan niin  paljon, luulen, että jotkut tytöt eivät ole niin tottuneet luonnossa olemiseen. Hyvin mahdollista, että osalle ensimmäinen reissu kauemmas / ilman vanhempia. Suomessa 18-vuotias voi olla hyvinkin itsenäinen, täällä kun tapana on asua vanhempien luona ainakin opintojen loppuun, eivätkä muutenkaan tee niin paljon asioita itsenäisesti. Kovasti ihmettelivät, että olen asunut monta vuotta poissa kotoa, käyn töissä, jolla ansaitsen rahat elämiseen. Osaa kohtaan olinkin kai enemmän isosisko-tyyppinen, jolta kyselivät kaikkea elämästä. Hassua.

Ryhmän nuoruus näkyi myös joskus huonolla. Oppamme olivat hyvin täsmällisiä, aikataulu oli toki pidettävä, ja ryhmämme tuskin kertaakaan oli valmis silloin kun piti. Oppaan kuunteleminen teki ilmeiesti myös tiukkaa toisinaan (tiedän, hiljaa oleminen on järkyttävän vaikeaa), joten minä yritin olla reippaana, ihan vaan että edes joku kuuntelisi. :D Myös kameroitaan eivät pystyneet laskemaan käsistään. Nyt en siis väitä, etteikö oma kamerani täyttynyt kuvista, mutta toisinaan tuntui, että he katsoivat koko reissun sen kameran näytön läpi. Eikä välttämättä edes niitä maisemia, vaan "ota musta kuva, oon viidakossa", "kato, puu, ota meistä ryhmäkuva" jne (ja tämä kaikki siis huutaen ja kirkuen). Kukapa minä olen arvostelemaan, mutta toisinaan tämä vaan hidasti kaikkea tuplasti ja ryysisten määrä oli loputon.
Noo, en nyt liian ilkeäksi rupea, mukavia tyyppejä  olivat, eikä kaikki samanlaisia kuitenkaan. Ja onpahan nyt edes yhdellä kurssilla 20 tyyppiä aina valmiina auttamaan.

Menimme siis syvemmälle viidakkoon, korkeampia ja isompia  puita (ja että ne olikin suuria!), tuuheampaa kasvistoa ja mutaisampaa maastoa. Jakauduimme kahteen ryhmään (luojan kiitos), ja pysähdyimme usein kuuntelemaan kun opas kertoi erilaisista puista, hedelmistä ja eläimistä. Saimme kokeilla myös liaanilla Tarzanin tyyliin heilumista.

Palasimme vieraslodgelle ja ennen lounasta oli vielä aikaa käydä uimassa joessa tai veneilemässä pienillä paateilla. Lounaan jälkeen tuli yksi minun lempiosuuksistani: piranjojen kalastaminen! Ihan perinteisillä onkivavoilla ja lihanpaloilla kalastelimme pinanjoja. Monta syöttiä multa vietiin, mutta kalaa en saanut. Syytän yhä aivan liian tylsää koukkua, katkera kun olen. Muutamalle kala sieltä nousi. Siitä olikin jo aivan liian pitkä aika kun viimeksi ongella ollut! Kuka mut veisi taas?!

Kiertelimme jokia ja palasimme omalle lodgellemme käymään suihkussa ja rentoutumaan. Pimeän jälkeen lähdimme pienelle joelle kuuntelemaan sademetsän ääniä. Kaikenlaista kurnuttajaa, sirkkaa ja huhuilijaa siellä kuului. Ja perulaisetkin osasivat hetken olla hiljaa. Opas kertoi myös paikallisista legendoista; päättömistä hevosista ja insestin tai pettämisen paljastavista apinoista. Taas meni hieman ohi oppaan selitys, esimerkiksi kun en eläimiä niin espanjaksi tunne, mutta kysyin myöhemmin yhtä tyttöä selittämään englanniksi nämä. Muuten reissun aikana pysyin melko hyvin mukana oppaan tarinoissa. Kyselivät myös mistä olen, ymmärränkö hyvin ja niin edelleen. "The land of Kimi Räikkönen"- kuului myös. Illallisen jälkeen pelailimme korttia (opin mm. maat espanjaksi!) ja muuta mukavaa, mutta multa ainakin uni vei voiton melko aikasin.

Päivä 4.

Neljäs päivä sisälsi toisen lempijuttuni: eläimiä! Käsittääkseni se oli jonkun perheen omistama tila, jossa juoksenteli vapaana paljon erilaisia ja -kokoisia apinoita, yksi  laiskiainen, tukaaneja, ja jotain muita eläimiä, joita en tunnistanut. Ja sitten ei-niin-vapaana oli myös käärmeitä. Osa apinoista oli hyvin hyvin ihmisystävällisiä, tulivat heti rantaan vastaan ihmettelemään, ottivat kädestä kiinni ja kiipesivät syliin/olkapäille/päähän. Aurinkolaseistaan oli hyvä pitää huoli, pirulaiset kun halusivat aina ne varastaan. Olin kyllä aivan rakastunut näihin! Ihania otuksia, välillä pikkuvauvoja ja toisinaan taas sellasia vintiöitä. Myös ne pienet marakatit (? tiedän apinalajeista liian vähän) olivat sellasia sydämensärkijöitä suurine silmineen ja kauniine turkkineen. Hieman ujompia, mutta kyllä sellanenkin uteliaisuudesta olkapäälle tuli. Ja sitten apinakuvapläjäys. En voinut vastustaa.

Mahdollisesti lempieläimeni oli kyllä laiskiainen. Ihan uskomaton. Syliin kun sen otti, niin se lähinnä vaan ihmetteli maailmaa, käänteli päätään hitaasti. Nappisilmät, ja näytti kuin olisi hymyillyt iloisena, aikamoinen vauva se oli sylissä. Kynnet sillä on pitkät kuin millä, niiden kanssa piti olla varovainen, mutta ei hätää, kun ei eläin tosiaan mitään äkkinäisiä liikkeitä tee. Maassa sen liikkuminen oli upeeta katseltavaa. Liikkui hitaasti, laiskasti, mutta silti näytti vähän kuin olisi jotain saalistanut.

Suuria käärmeitä saimme myös ottaa olkapäillemme, ja olla kunnon turisteja kameroineen! Toinen oli Anakonda, Amazonilla kun oltiin, toisesta en tiedä. Mulla ei ole suurta käärmekammoa (ehkä pitäisi?), joten ei tehnyt tiukkaa, eivätkä olleet mitenkään epämiellyttäviä.

Lounaan ja joessa uinnin (parasta!) jälkeen olikin aika hakea tavarat ja suunnata takaisin Iquitoksen kaupunkia. Siellä heitimme tavarat taas samaan hotelliin kuin aiemmin, ja lähdimme käymään eläintarhassa. Hieman oli surullista katsella apinoita pienissä häkeissään sen jälkeen kun oli niiden kanssa leikkinyt vapaana, mutta sellaista se on. Sieltä löytyi kaikennäköisiä paikallisiä otuksia, joillain oli enemmän tilaa, toisilla valitettavasti vähän vähemmän.

Kohteesta löytyi myös ranta uima- ja veneenvuokrausmahdollisuuksineen, jonka jätimme kuitenkin väliin, kun meidät yllätti sade. Eikä mikään pieni sade, vaan ikuisuuden kestävä rankkasade. Aluksi menimme katoksen alle hetkeksi suojaan, mutta totesimme ettei sade mihinkään lakkaa, joten eikun menoksi vaan. Osa perulaisista oli aivan innoissaan, taisi olla joillekin ensimmäinen kerta kun näkevät kunnolla vettä. Limassa kun ei neljää tippaa enempää sada koskaan. Arvotavarat pistimme suojaan muovipusseihin tai yhden sadeviitan alle, muuten olimme aivan läpimärkiä. Sama kuin olisi jokeen hypännyt.

Jostain syystä kaikki tulivat sateen aikana vuorollaan kysymään multa miten voin. Siinpä sitten selitellessä Suomen syksyä ja vaakatason vesisadetta viiden asteen lämpötilassa. Eli ei, sade ei ole mulle mitään uutta, ja tällainen lämmin sade ei varsinkaan itkemään pistä. Muutenkin sain reissun aikana varmaan lähes 20 kertaa kertoa mistä olen, miksi olen Limassa, kuinka kauan, mitä pidän Perusta, mitä pidän ruuasta (aina!) jne. Eipä siinä mitään, ihan ymmärrettäviä kysymyksiähän noi on, mutta siinä kymmenen jälkeen teki jo mieli kirjoittaa kaikki vastaukset käyntikortille ja jaella niitä sitten kyselijöille. Nooh, sellaista se on, onneksi nämä lauseet alkavat jo pian tulla helposti, ja jotain on oppinut Suomestakin kertomaan.
Sateesta nauttimista:

Kävimme syömässä ja illalla menimme rantaan markkinoille ostamaan tuliaisia ym. Lähinnä käsitöitä, koruja myynnissä. Paikalta löytyi myös ennustajia, eläviä patsaita, näytelmä/akrobatiaa, söpöjä hippejä, soittajia ja ilmapallon myyjiä. Varsin leppoista.

Illalla nautimme vähän ilojuomaa hotellilla, joka verotti kyllä aika lailla yöunista (0h), kentälle kun piti lähteä kuuden jälkeen aamulla. Pääsimme kentälle puolikuolleina vain saadaksemme selville, että lento on peruttu. Seuraavaa odotellessa. Osalla oli tarkoitus olla koe heti kun pääsemme Limaan, ja munkin piti tulla lukemaan illalla olevaan kokeeseen. No, näitä sattuu, ja muutaman tunnin päästä päästiin lähtemään.

Eipä kai tarttis enää loppuun sanoa, mutta hyvä reissu kokonaisuudessaan. Mahtavat maisemat, ihanat eläimet, upea luonto ja hiljaisuus, sekä parasta päästä Limasta hetkeksi pois. Suosittelen!

Tässä vielä ryhmäkuva koko porukasta (kuvasta kiitos Ana Gabriela):

Elossa

Pikapäivitystä tähän väliin.
Iquitos-reissu meni hyvin, pistän siitä kunnon postauksen kunhan revin jostain aikaa/energiaa. Viime viikolla oli paljon palautuksia + muutama koe, ja tällä viikolla on puolivälikokeet (mid-terms, parciales..). Niihin tenttaaminen vie kaiken ajan. Tai jos ei kaikkea, niin lukemisen teeskentely vie vähintään yhtä paljon. Huomenna illalla kaksi koetta peräkkäin, ja torstaina aamupäivästä yksi, joten periaatteessa olisi pitänyt lukea tässä kolmeen tenttiin samaan aikaan. Vähän se tuottaa oppimisvaikeuksia ja ajankäytön hallinnan ongelmia.
No eipä auta valittaminen, kiukulla (ja toivottavasti kunnialla, tai edes hyväksytyllä arvosanalla) läpi.

Vappu oli ja meni nopeasti. Suunnitelmia oli, mutta ei sitten perjantaina ollutkaan aikaa, joten suurin osa jäi toteuttamatta. Saimme kuitenkin tehtyä salmari vol. 2. Tällä kertaa onnistui, ja vain MELKEIN meni rikki. Kiitos Brandon.

Täällä oli muuten viikko (pari?) sitten maanjäristys yöllä. 4,6 richteriä, jos ei aivan väärin muista. Minä tietenkin hyvien unenlahjojeni ansiosta nukuin kaiken ohi. Osa oli kyllä herännyt ja ihmetellyt. Ei siitä käsittääkseni kai mitään vaurioita aiheutunut.

Talvi on alkanut lähestymään. Ei enää pärjääkään hellemekolla koko päivää. Varsinkin aamuisin ja iltaisin on viileää (en uskalla sanoa kylmä), ja joskus päivätkin ovat täysin pilviset. Farkut ja pitkähihaiset on kaivettu esiin, vielä kuukausi sitten ne tuottivan tuskanhikeä. Se on mukava lukea sitten muiden kuulumisia kuinka kaunis kevät on tullut ja ilmat lämpenee. Ei täällä ei. Ja nyt olen onnistunut jonkun nuhankin hommaamaan, en millään pystyisi sairastamaan tällä viikolla. Toivotaan parasta.

Ei muuta tällä kertaa, takaisin kirjojen (tai no oikeastaan power point -esitysten) pariin. Tällä hetkellä aiheena menossa vallan ja päätöksenteon hajauttaminen, kurssina Kansainvälinen Yhteistyö, mutta espanjaksi. Aijai, ei ole helppoa.

Ps. a) Kuka keksisi hyvänmakuisen kahvin?
b) Missä mun kofutabut kun niitä tarvitaan?
c) Miksi energiajuomat ovat niin kalliita, jopa täällä? (Ja missä halpa ja paras Mixxed up?!)

Pps. Ei, en todella ole niin hirmuopiskelija mitä ehkä kuvan saa. Olen vaan HYVIN addiktoitunut nukkumiseen. Aamut ei ole mua varten, ruuan jälkeen tarttis päikkärit ja illalla tekis mieli vaan kattoa leffoja/sarjoja löhöten. Jos en saa toteutettua itseäni näiden kautta: täytyy turvautua yllämainittuihin keinoihin, että saisi opiskeltua edes jonkun verran.

Karjalanpiirakoita ja särkyneitä sydämiä

Viime perjantaina vietimme hollantilaispoika Rutgerin synttäreitä. Yhdistimme siihen samaan kokkailut. Vieraiden piti kokata jotain perinteistä omasta kotimaastaan. Päädyimme lopulta karjalanpiirakoihin, vaikka kukaan meistä kolmesta ei ollut tehnyt niitä mahdollisen 7.luokan köksäntuntien jälkeen. Keitin puuron, siinä ei ollut ongelmaa. Taikinan suhteen piti vähän soveltaa, kun kaupasta ei löytynyt ruisjauhoja, tai mitään vitivalkoista tummempaa. Vaaleitahan niistä sitten tuli. Emilia oli päävastuussa itse piirakoiden väsäämisestä. Viinipullo sai toimia kaulimena. Ja ihan söpöjähän niistä tuli! Ensimmäinen satsi uuniin ja maistettiin. Hmm, ei maistu miltään. :D Taikina olisi kaivannut vähän enemmän suolaa. Mutta uitimme kaikki piirakat voissa paiston jälkeen. Ja Filip teki meille munavoin, joka pelasti kaiken. Sen jälkeen piirakat maistuivatkin Suomelta! Ja kyllä kelpasi muillekin, jes!

Kaikki oli aivan mahtavan makuista. En hirveesti kuvia muistanut ottaa, kun olin niin nälkäinen ja innoissani kaikesta. Success! Muutenkin kivat bileet. Porukkaa hyvän verran, koristeltiin kattoterassi, tehtiin tanssilattia ja kaikkea. Mitä sitä baarilla tekee, kun on seuraa, musiikkia ja juotavaa kämpilläkin.

Niin ja tietenkin toisetkin suomalaiset erikoisuutemme: Fisherman's Friends + vodka ja Turkin pippureita + Vodkaa. Pulloon muhimaan. Vihdoin valmista, pakastimeen kylmenemään. Sitten joku avasi suht täyden pakastimen, ja poks! Pullo tippui lattialle ja särkyi. Äkkiä tarkistamaan mitä oli hajonnut ja meidän salmarihan se oli. Melkein meinasi päästä itku kun olin niin odottanut sitä. Sain yhden turkin pippurin syödä ennen valmistusta ja sekin oli jo taivas! (Omat varastot siis loppuneet kauan sitten, vink vink! Saa lähettää!) No, Fisu onneksi jäi henkiin, ja sitä tarjottiin myös. Ja kyllähän sekin maistui niin meille kuin ulkomaan elävillekin. Onneksi Filipillä on vielä yksi pussi turkkareita. Odotamme vappuun ja sitten räjäytämme ihmisten tajunnan herkkujuomalla. ;)

                                      RIP my love.

Eilen kävimme Placebon keikalla, oli hauskaa. Ja ilman Iinan kämmäilyjä kuka ties meillä olisi saattanut olla mahdollisuus päästä myös backstagelle bändin kanssa. ..mutta ei kuitenkaan. Ranskalaispoika tosin onnistui jo vahingossa maanantaina törmäämään osaan bändin jäsenistä. Ihmetteli suurta ihmislaumaa, yritti päästä läpi ja kysyi sitten että mitä kaikki pörrää täällä. "Meitä vissiin tulivat katsomaan, ollaan Placebosta". Haaa! Vain Joseph onnistuu tällaisessa. Totesi vaan että "selvä, olen tulossa huomenna teidän keikalle, joten nähdään".

Mitäs muuta tapahtunut viime kirjoittelun jälkeen. No, vajaa pari viikkoa sitten sain melko pahan allergisen reaktion yhdestä lääkkeestä ja siitä tuli pikainen sairaalakäynti. Kroppa vaan reagoi, kädet ja huulet turposi hullun kokoiseksi (uusi lempinimeni botoxbitch), ja koko kroppaan tuli suuria patteja. Mutta kunhan sain piikin (jotain punaista) ja kaksi adrenaliinipiikkiä, niin kaikki lähti pois suht nopeasti. Mitään muita oireita ei ollut, ja ihan hyvä olo heti lääkkeiden jälkeen, joten säikähdyksellä selvittiin.

Huomenna suuntana Iquitos, mikä on tuolla sademetsässä Amazonjoen varrella. Neljän päivän reissu yhden kurssin kanssa. Kertoilen siitä enemmän reissun jälkeen. Kivaa päästä taas pois Limasta.

Viikonloppuja!

2 asiaa.

1. Lima on maailman toiseksi suurin kaupunki, joka sijaitsee aavikolla. Kairo on suurin.
2. Näin kampuksella kolibrin.

Ei muuta tällä kertaa.

La Merced 1.4-4.4.2010

(Warning: pitkä teksti- ja kuvapläjäys)

Pääsiäisen vuoksi meillä oli viime viikolla vapaata torstai sekä perjantai. Pitkän pohdinnan ja sählingin jälkeen lähdimme paikkaan nimeltä La Merced. Matkaporukkana oli Brandon (USA), Rutger (Hollanti), Reinaldo (Puerto Rico), Melvin (Puerto Rico) ja tyttöystävä Claudia (Peru).


La Merced on noin 220km koilliseen Limasta. Tämä siis linnuntietä, mutta koska päästäkseen sinne joutuu menemään vuorien yli, niin matkaa kertyy muutama kilometri enemmän. Otimme bussin keskiviikko iltana ja noin 9 tunnin ajon jälkeen saavuimme perille torstai-aamuna. (Transporte Salazar, meno-paluu 140 solea, noin 37€.) Menomatkalla saimme Melviniltä tabletit korkeuden varalle, sillä nousimme melko korkealle. Bussi oli kaksikerroksinen, istuimme Rutgerin kanssa yläkerran ensimmäisissä penkeissä, joten jos ei olisi ollut yö, olisi ollut hyvä paikka maisemankatselulle.

Olimme perillä vissiin seitsemän aikaan aamulla, bussiasemalta hyppäsimme kahden tuktukin eli auto-riksan kyytiin ja heidän avulla lähdimme kiertelemään etsimään majapaikkaa. Ensimmäisessä ei ollut tilaa, seuraava sai kelvata. Pariskunta otti oman huoneen, minä ja pojat olimme yhdessä. Myöhemmin huomasimme kuitenkin, että lämmintä vettä ei tullut (omistaja väitti kovasti, että näin oli kaikissa kaupungin hostelleilla, joopa joo), ja wckään ei toiminut kuten pitää. Jouduimme joka kerta "vetämään vessan" nostamalla tulpan pois vesisäiliöstä. Kävimme aamiaisella (kesti ikuisuuden), ja sen jälkeen oli aika päikkäreiden. Bussissa ei kuitenkaan ihan yöunien veroista lepoa saanut.

Päikkäreiden jälkeen lähdimme kiertelemään. Kaupunki itsessään on melko pieni, eikä siellä ole paljoakaan nähtävää. Keskusaukio, jossa on kirkko. Kiertelimme ja vertailimme eri matkanjärjestäjien retkien hintoja. Suht samanlaisilta vaikuttivat melkein kaikki retket, joten meni lähinnä hinnan piikkiin päätös: yksi kokopäivän ja yksi puolen päivän retki. Hyppäsimme myös taas tuktukin kyytiin ja pyysimme kiertoajelua kaupungin ympäri. Illan päädyimme viettämään hostellilla kaljan ja korttien parissa, menimme kuitenkin aikaisin nukkumaan, että jaksamme herätä aamulla reissuun.

Iina iloisena yhden solen, noin 0,25€ jätskin kanssa sekä tuktukin villissä kyydissä.

Aamulla pojat kävivät katsomassa meille kulman takaa uuden majapaikan (sama huonejako, meiltä 35solea, vajaa 10€/hlö) ja veimme tavarat sinne. Oli jo kiire, joten noutoaamiainen mukaan (mulla kuiva sämpylä ja "ei-ole-mansikkaa, ananakset-on-raakoja" -appelsiinimehu pussissa).  Sitten aika ekalle retkelle, kokopäivän retki kyseessä. Hypättiin pikkubussiin ja lähdettiin matkaan. Oppaanamme toimi siloposkinen poika, joka oli kuitenkin jo 17 vuoden ikään päässyt. :D Matka alkoi jo lupaavasti kun pysähdyimme tankkaamaan. "Bensa-asema" oli siis ehkä kymmenen neliön risuhökkeli, josta tuli kaksi henkilöä. Toisella on iso ämpäri bensaa ja toisella suuri suppilo. Siellä istuimme sisällä ja katsoimme kun kaatoivat bensan sisään.

Päivään kuului kaikennäköistä. Ensin siltaa ja jokia ym. Seuraavaksi menimme vierailemaan jossain "paikallisessa heimossa", joka oli kyllä niin epäaito kuin olla ja voi. Yhdenkin kaavun alta näkyi farkut. Meidänkin sitten tuli laittaa kaavut, koristeet, naamamaalit ja muut ja tanssia heimon kanssa. Kaikki ei jaksanut olla niin innostuneita. Muutama elukkakin siellä oli. Apinarassu narussa, jota turistit sai sitten ihmetellä ja paijailla ja syöttää sille mitä sattuu. Brandon paloi edellisenä viikonloppuna todella pahasti ja nahka kuoriutui joka puolelta. Apina tuli sitten ihmettelemään tätä ja kauempia kummastelematta sitten rupesi kuorimaan Brandonia käsiä ja syömään ihoa. Hah! We're equal, you're my brother.. Kaikesta epäaitoudesta huolimatta ympärillä oli nättejä maisemia pienine palmutönöineen ja kukkoineen.

Seuraavaksi pitkä matka bussilla eteenpäin hullun kuskin kyydissä. Kerran meinasi ajaa ojaan, seuraavaksi jäimme jumiin mutaan - ja kunnolla! Tarvittiin toinen bussi vetämään meidät pois, kun mikään muu ei auttanut. Takastulomatkalla idiootti meinasi vielä ajaa toisen auton perään, kun ei kai nähnyt valoja tms. Hullun lähellä oli! Ei tollasia enää, kiitos. Ajoimme ylös vuorelle, ja pieni tie oli sitten niin tukossa, että jatkoimme matkaa jalan. Upeat maisemat. Pysähdyimme hetkeksi paikkaan, mistä pystyi ostamaan veden ja muun lisäksi kivoja grilliherkkuja. Itse söin grillattua banaania, pojat otti mm. kanavartaita ja anticuchoja. Jatkoimme kävelyä syvemmälle metsään. Siellä oli aivan upeita jopa linnun kokoisia perhosia! Suuria, kauniita, kirkkaanvärisiä ja niitä oli paljon! Niitä olisin jaksanut katella vaikka koko päivän. Ensimmäinen vesiputous oli katselua varten, ja matka jatkui vielä ylemmäksi. Hiostavan kiipeämisen jälkeen vihdoin koitti palkinto ja pääsimme uimaan vesiputoukseen. Että tuntuikin hyvältä viileä vesi! Melko täyttähän siellä oli (varmaan vielä pääsiäisvapaatkin vaikuttivat asiaan), mutta vähän kärsivällisyyttä niin ei hätää.

Tämän jälkeen nälkäiset matkalaiset pääsivät vihdoin syömään. Jo olikin nälkä. Sen aikana aurinko laski ja lähdimme pienelle venematkalle. Pistimme pelastusliivit päälle ja hyppäsimme paattiin. Vähän säälittävää se tosin oli. Menimme hetken aikaa ylävirtaa, sitten kuski vitsaili, että moottori meni rikki. Jokea virran myötä takaisin ja se oli siinä. Nooh, ihan kivaa se oli silti. Lopuksi vielä jonnekin marketin tyyppiselle, missä sai maistella paikallisia tuotteita: kahveja, hilloa, mehuja ym. Chanchamayon alue on tunnettu kahvistaa, ja täytyy myöntää, että ei se hassumpaa ollut. Kahviksi. Jotain erikoista siinä oli.

Kun päästiin takaisin, oli kaupungilla jotain pääsiäiskulkuetta liikkeellä ja muuta. Väsyneet reissaajat haki pitsan ("meillä on kolmea pitsaa, mutta ei oikein aineksia oikein mihinkään". Ok, mennään etsimään muualta, ei pitsan pitsaa. Takaisin. "Kävimme ostamassa kaupasta, nyt voimme tehdä tämän yhden pitsan teille" Kiva.).Hostelli, Tom & Jerry ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna taas säälittävän aamiaisen jälkeen ("Munakasta ja leipää, kiitos" "Ei ole leipää") seuraavan reissun pariin. Puolenpäivän seikkailullisempi matka (15 solea, alle 4€). Taas pikkubussin kyytiin, tällä kertaa ei onneksi menty kauas. Pomppuisilla teillä jo edellisenä päivänä vähän arse väsyi. Jätimme auton ja lähdimme metsään kipuamaan. Kuuma! Tällä kertaa meillä oli melkein aikuinen opas, mutta sen jälkeen kun oppaamme tie olikin kasvanut liian umpeen, saimme johdattelijaksemme pienen pojan ilman kenkiä. :D Näytti enemmänkin 7-vuotiaalta, mutta kuulemma oli jo 9-vuotias. Hullu pikku Tarzan juoksi kapeita ja vaikeakulkuisia polkuja ylös ilman kenkiä kuin hullu! Pinkoi siellä menemään kun me muut yritimme pysyä perässä. Vastaus kysymykseen miksei ole kenkiä oli "en mä jaksa, ne vaan menee likaiseksi". Paras pikkupoika ikinä!

Polku loppui ja jatkoimme kävelyä koskea pitkin ylös. Kivaa kyllä. Tarpeeksi haastavaa ja tuntuu, että tekee jotain, mutta samalla kivaa, upeita maisemia ja metsää. Pitkän kävelyn jälkeen hikiset reissaajat pääsivät taas mitä upeimmalle vesiputoukselle. Näistä pidän! Ja tämä ei ollut täynnä ihmisiä, ihan vain meidän ryhmä. Oli täydellinen paikka piknikille musiikin, ruoan ja hyvän seuran parissa. Kaunista! Tänne jäimme melko pitkäksi aikaa hengailemaan ja nauttimaan.


Juuri ennen vesiputousta kiipesimme melko korkean ja vaikean mäen ylös. Alaspäin tullessa opas (ei, ei se pikkupoika) laittoi solmullisen köyden puun ympäri, jonka avulla alastulo olisi helpompaa. Pari tyyppiä siitä meni ensin ihan ok. Sitten tuli Brandonin vuoro. Opas sanoi että ota tosta puusta ensin ote ja sitten lähde menemään alas. Brandonilla ei siis tietenkään ollut vielä kunnon otetta köydestä ja yhtäkkiä maa hänen jalkojen alla petti, ja tippui alas noin kymmenen metriä. Pudotus näytti todella pahalta ylhäältäpäin katsottuna, mutta luojan kiitos mitään pahempaa ei käynyt. Pääsi heti jaloilleen itse vain muutamien ruhjeiden ja mustelmien kanssa. Siinä olis voinut käydä paljon pahemmin. Ja olisi ollut hyvin vaikeaa saada haavoittunut pois sieltä keskeltä metsää pieniä pieniä polkuja ja koskea pitkin. Onni matkassa.

Seuraavaksi piti olla tiedossa osuus, jota olin odottanut innolla, rappelling. En tiedä sanalle suomenkielistä vastinetta, mutta se tarkoittaa siis ikään kuin päinvastaista vuorikiipeilyä. Eli laskeutumista jyrkänteeltä alas köysien avulla. Ja meidän oli tarkoitus vielä tehdä se vesiputouksen kohdalla! (15 solea, alle 4€) Mutta, jo toista kertaa Perun reissun aikana joudun pettymään. Siellä oli joku toinenkin ryhmä, joten ei päästykään kokeilemaan. :( No, täytynee etsiä vielä toinen paikka missä pääsee kokeilemaan. Käppäilimme sitten vähän pettyneinä, mutta päivään tyytyväisinä kuitenkin takaisin alas.

Katsoin kuvia läpi tässä samalla ja muistin että samana iltana myös satoi, ja melko paljon. Se on kertomisen arvoista siksi, että Limassa on satanut viimeisen 1½ kk aikana kerran, ja senkin kutsuminen kunnon sateeksi on vähän kyseenalaista. Oli ihan nautinnollista kävellä lämpimässä sateessa ulkona.

Olen kertonut jo huonoista ruokakokemuksissa La Mercedissä, mutta viimesenä iltana tuli kyllä huippu. Menimme ravintolaan, jonka nimi oli Pollo ja jotain, eli sen voisi päätellä kanaravintolaksi. Istumme alas ja ihastelemme että onpas viihtyisän näköinen paikka. Meitä oli siis neljä syömässä. Kaikki alkaa siitä että tarjoilija sanoo, että kana on loppu. Myöskään tota, tota eikä tota ole. Just. Pojat päätyvät kaikki samaan ja mä otan eri annoksen. Hetken kuluttua tarjoilija tulee takaisin, mun tilaamaa annosta ei olekaan. Selvä, otan sitten samaa mitä pojat syövät. Tässä välissä tilaamme juotavaa, olutta ei ole, saamme ison kannun järkyttävän pahaa mehua. Tässä vaiheessa olemme jo monta kertaa miettineet, että miksi olemme yhä täällä. Emme kuitenkaan halunneet luovuttaa vaan pysymme. Seuraavaksi oletamme että tarjoilija ei enää kehdannut tulla, joten joku toinen nainen tulee kertomaan, että heillä onkin vain kolme pihviä sitä mitä tilasimme. Eei! Nälkäisenä ja kiukkuisena pyysin vaan jotain. Huomasimme että nainen lähti käymään kaupassa, varmaankin ostamaan ainekset mun ruokaani. Huh, ei näin. Mun anticuchoni onneksi oli ihan hyvää, mutta ei sitä niin osaa nauttia enää tollaisen kiukun jälkeen.

Kuulimme yhden paikalliselta kaverilta, joka myös oli La Mercedissa, että tunnin ajomatkan päässä olis jotkut paikalliset bileet, mutta me olimme taas kerran niin laiskalla tuulella, että tyydyimme kaupan valikoimaan ja menimme huoneeseemme taas viettämään iltaa. Melko hulvaton siitä kyllä tulikin. Mielikuvitusrikkaat ihmiset saa helposti omat neljän hengen bileet vaikka hostellihuoneeseen. Seuraavana aamuna oli väsymys ja bussimatka ei ollut niin nautinnollinen. Iltaseitsemän maissa pääsimme perseet puutuneina vihdoin perille. Oli hassua huomata että tunsi tulevansa kotiin muutaman päivän reissun jälkeen. Kyllähän tää on se koti nyt.

Hyvä ruoka, parempi mieli

Täytyy sitä kai syödäkin..


Tänään asuntomme ranskalaiskaksikko Joseph ja Guillaume kutsui talon (=kattoterassin) täyteen väkeä ja paistoivat meille monta tuntia ranskalaisia crepsejä, tosin ihan suomalaisia lettujakin muistuttivat. Täytevaihtoehtoja löytyi; oli kananmunaa, kinkkua, juustoa, suklaata, banaania, hilloa ja muuta. Oli kyllä herkkuja! Ja pisteet pojille, että jaksoivat viettää illan keittiössä. No, saivat hekin lopulta levähtää ja istua ihmisten kanssa.
Täällä on kyllä paljon ranskalaisia vaihdossa (ja osa varmaan muissa kouluissa tai muuten vaan..). They're everywhere!

Pitkästä aikaa oli taas melko paljon porukkaa täällä. Suht rauhallisissa merkeissä kuitenkin. Itse nautin pitkän koulupäivän & kouluhommien jälkeen vähän punaviiniä ja rentouduin. Parin viikon päästä vietetään hollantilaisvahvistuksen Rutgerin (a.k.a. front yard) synttäreitä. Yritetään saada hommia ruksattua listalta, joten voi olla että tulee eri kansalaisuuksien ruokia, juomapelejä, naamiaiset, ja mitä vielä saataisiin samaan iltaan tungettua.  Viinakset täytyy laittaa muhimaan, mutta jotain muutakin pitäisi saada pöytään. Jotain ollaan jo Filipin kanssa mietitty, mutta jossain tulee raaka-ainevaikeuksia.

Käytiin lounaalla maanantaina kulman takana olevassa argentiinalaisessa ravintolassa ja oli kyllä sellasta herkkua. Tilattiin neljän henkilön ateria, johon kuului ranskalaisten ja salaatin lisäksi paljon (=paljon) lihaa. Jokaiselle varras de anticucho de corazón eli naudan sydäntä, pihvi porsasta, chorizo-makkara sekä paras pihvi, jonka olen aikoihin syönyt. Kaikki täydellisesti valmistettuina. Lihat tarjoiltiin metalliastiasta, jonka alla oli hiiliä, jotta lihat pysyisivät lämpimänä. Kyllä voitti riisin ja kanan, mitä täällä on mussutettu monissa perus lounaspaikoissa. Hintaa oli yhteensä 110 solea, eli alle 30 euroa neljältä henkilöltä! Harmi kun ei ollut kameraa mukana, siinä oli kyllä näköä ja lihaa kerrakseen.

Argentiinalaisravintolan lisäksi paras ruokakokemus oli jo aiemmin mainitsemani Cevichería Segundo Muelle, jossa jaoimme alkupalaksi kolmesta merenelävästä tehdyn cevichen, sekä pääruoaksi muita merenherkkuja. Itse otin annoksen, joka menussa mainittiin ravintolan erikoisuudeksi. Herkullista kalaa mausteisessa kastikkeessa, nam.

Ceviche on sitruunassa marinoitua ja kypsennettyä merenelävää (useimmiten kalaa), maustettuna suolalla, pippurilla ja chilillä. Tarjoillaan (puna)sipulin, maissin ja usein bataatin kanssa. Näin siis ainakin Perussa, josta ruoka on ilmeisesti kotoisin. Wikipedia kertoo alkuperäkiistasta Ecuadorin kanssa. Vaikka usein en olekaan "ei-kypsennetyn" kalan ystävä, tämä kyllä maistuu!

kuva

Kuvassa esiintyy myös (jos en aivan väärin muista sanaa!) cancha, joka on siis paahdettuja maissinjyviä. Näitä tarjoillaan usein baareissa, omaan makuun hieman liian kuivia, mutta tarkoitus onkin kai saada ihmiset janoisiksi.

Maissia löytyy muualtakin. Chicha Morada on kuvan aineksista tehty juoma, mitä saa melko monesta paikasta, pääaineena tumma maissi, ja mausteista eniten pistää silmään - tai kieleen - kaneli. Vaaleaakin löytyy, mutta jotenkin tämä kiinnittänyt enemmän huomioni. Ei tosin lempijuomani. Juon mieluummin vaikka Inca Colaa, joka on ällömällön keltainen hyvin makea limu. Se jakaa vähän mielipiteitä. Itse en tosin ole fanaattinen sen suhteen, mutta jollain oudolla tavalla pidän siitä. Maistuu vähän hedelmäpurkalta.

Perinteinen perulainen viina on Pisco. Se on rypäleistä tislattua vahvaa alkoholia. Siitäkin tietysti löytyy monia versioita, sekä monia drinkkejä. Niistä tunnetuin / suosituin on Pisco Sour. Siihen tulee Piscoa, sitruunan tai limen mehua, munanvalkuaista ja sokeria? Näin kun yhdessä bileissä tehtiin näitä. En tosin ole varma tosta sokerista, jotain litkua sen sijaan sinne heittivät, kenties jonkinlaista siirappia. Valkuainen saattaa kuulostaa hieman oudolta, mutta siltä ei maistu. Tästä pidän myös!



Kunhan ehdin, niin kirjoitan pääsiäisen reissusta La Mercediin kuvien kera. Loma teki hyvää, nyt taas arjen parissa ja vino pino kouluhommia odottaa.

Loppuun vielä kysymys: Olisiko ideoita mitä ruokia/naposteltavia/jotain voitaisiin tehdä edustamaan Suomea? Mitään karjalanpiirakoita tuskin jaksetaan nyplätä, mutta jotain olisi kiva tehdä.

Ps. Voi huoh taas noiden kuvien kanssa. Aina menee erilailla kuin esikatselussa.