(Warning: pitkä teksti- ja kuvapläjäys)
Pääsiäisen vuoksi meillä oli viime viikolla vapaata torstai sekä perjantai. Pitkän pohdinnan ja sählingin jälkeen lähdimme paikkaan nimeltä La Merced. Matkaporukkana oli Brandon (USA), Rutger (Hollanti), Reinaldo (Puerto Rico), Melvin (Puerto Rico) ja tyttöystävä Claudia (Peru).
La Merced on noin 220km koilliseen Limasta. Tämä siis linnuntietä, mutta koska päästäkseen sinne joutuu menemään vuorien yli, niin matkaa kertyy muutama kilometri enemmän. Otimme bussin keskiviikko iltana ja noin 9 tunnin ajon jälkeen saavuimme perille torstai-aamuna. (Transporte Salazar, meno-paluu 140 solea, noin 37€.) Menomatkalla saimme Melviniltä tabletit korkeuden varalle, sillä nousimme melko korkealle. Bussi oli kaksikerroksinen, istuimme Rutgerin kanssa yläkerran ensimmäisissä penkeissä, joten jos ei olisi ollut yö, olisi ollut hyvä paikka maisemankatselulle.
Olimme perillä vissiin seitsemän aikaan aamulla, bussiasemalta hyppäsimme kahden tuktukin eli auto-riksan kyytiin ja heidän avulla lähdimme kiertelemään etsimään majapaikkaa. Ensimmäisessä ei ollut tilaa, seuraava sai kelvata. Pariskunta otti oman huoneen, minä ja pojat olimme yhdessä. Myöhemmin huomasimme kuitenkin, että lämmintä vettä ei tullut (omistaja väitti kovasti, että näin oli kaikissa kaupungin hostelleilla, joopa joo), ja wckään ei toiminut kuten pitää. Jouduimme joka kerta "vetämään vessan" nostamalla tulpan pois vesisäiliöstä. Kävimme aamiaisella (kesti ikuisuuden), ja sen jälkeen oli aika päikkäreiden. Bussissa ei kuitenkaan ihan yöunien veroista lepoa saanut.
Aamulla pojat kävivät katsomassa meille kulman takaa uuden majapaikan (sama huonejako, meiltä 35solea, vajaa 10€/hlö) ja veimme tavarat sinne. Oli jo kiire, joten noutoaamiainen mukaan (mulla kuiva sämpylä ja "ei-ole-mansikkaa, ananakset-on-raakoja" -appelsiinimehu pussissa). Sitten aika ekalle retkelle, kokopäivän retki kyseessä. Hypättiin pikkubussiin ja lähdettiin matkaan. Oppaanamme toimi siloposkinen poika, joka oli kuitenkin jo 17 vuoden ikään päässyt. :D Matka alkoi jo lupaavasti kun pysähdyimme tankkaamaan. "Bensa-asema" oli siis ehkä kymmenen neliön risuhökkeli, josta tuli kaksi henkilöä. Toisella on iso ämpäri bensaa ja toisella suuri suppilo. Siellä istuimme sisällä ja katsoimme kun kaatoivat bensan sisään.
Päivään kuului kaikennäköistä. Ensin siltaa ja jokia ym. Seuraavaksi menimme vierailemaan jossain "paikallisessa heimossa", joka oli kyllä niin epäaito kuin olla ja voi. Yhdenkin kaavun alta näkyi farkut. Meidänkin sitten tuli laittaa kaavut, koristeet, naamamaalit ja muut ja tanssia heimon kanssa. Kaikki ei jaksanut olla niin innostuneita. Muutama elukkakin siellä oli. Apinarassu narussa, jota turistit sai sitten ihmetellä ja paijailla ja syöttää sille mitä sattuu. Brandon paloi edellisenä viikonloppuna todella pahasti ja nahka kuoriutui joka puolelta. Apina tuli sitten ihmettelemään tätä ja kauempia kummastelematta sitten rupesi kuorimaan Brandonia käsiä ja syömään ihoa. Hah! We're equal, you're my brother.. Kaikesta epäaitoudesta huolimatta ympärillä oli nättejä maisemia pienine palmutönöineen ja kukkoineen.
Seuraavaksi pitkä matka bussilla eteenpäin hullun kuskin kyydissä. Kerran meinasi ajaa ojaan, seuraavaksi jäimme jumiin mutaan - ja kunnolla! Tarvittiin toinen bussi vetämään meidät pois, kun mikään muu ei auttanut. Takastulomatkalla idiootti meinasi vielä ajaa toisen auton perään, kun ei kai nähnyt valoja tms. Hullun lähellä oli! Ei tollasia enää, kiitos. Ajoimme ylös vuorelle, ja pieni tie oli sitten niin tukossa, että jatkoimme matkaa jalan. Upeat maisemat. Pysähdyimme hetkeksi paikkaan, mistä pystyi ostamaan veden ja muun lisäksi kivoja grilliherkkuja. Itse söin grillattua banaania, pojat otti mm. kanavartaita ja anticuchoja. Jatkoimme kävelyä syvemmälle metsään. Siellä oli aivan upeita jopa linnun kokoisia perhosia! Suuria, kauniita, kirkkaanvärisiä ja niitä oli paljon! Niitä olisin jaksanut katella vaikka koko päivän. Ensimmäinen vesiputous oli katselua varten, ja matka jatkui vielä ylemmäksi. Hiostavan kiipeämisen jälkeen vihdoin koitti palkinto ja pääsimme uimaan vesiputoukseen. Että tuntuikin hyvältä viileä vesi! Melko täyttähän siellä oli (varmaan vielä pääsiäisvapaatkin vaikuttivat asiaan), mutta vähän kärsivällisyyttä niin ei hätää.
Kun päästiin takaisin, oli kaupungilla jotain pääsiäiskulkuetta liikkeellä ja muuta. Väsyneet reissaajat haki pitsan ("meillä on kolmea pitsaa, mutta ei oikein aineksia oikein mihinkään". Ok, mennään etsimään muualta, ei pitsan pitsaa. Takaisin. "Kävimme ostamassa kaupasta, nyt voimme tehdä tämän yhden pitsan teille" Kiva.).Hostelli, Tom & Jerry ja nukkumaan.
Seuraavana aamuna taas säälittävän aamiaisen jälkeen ("Munakasta ja leipää, kiitos" "Ei ole leipää") seuraavan reissun pariin. Puolenpäivän seikkailullisempi matka (15 solea, alle 4€). Taas pikkubussin kyytiin, tällä kertaa ei onneksi menty kauas. Pomppuisilla teillä jo edellisenä päivänä vähän arse väsyi. Jätimme auton ja lähdimme metsään kipuamaan. Kuuma! Tällä kertaa meillä oli melkein aikuinen opas, mutta sen jälkeen kun oppaamme tie olikin kasvanut liian umpeen, saimme johdattelijaksemme pienen pojan ilman kenkiä. :D Näytti enemmänkin 7-vuotiaalta, mutta kuulemma oli jo 9-vuotias. Hullu pikku Tarzan juoksi kapeita ja vaikeakulkuisia polkuja ylös ilman kenkiä kuin hullu! Pinkoi siellä menemään kun me muut yritimme pysyä perässä. Vastaus kysymykseen miksei ole kenkiä oli "en mä jaksa, ne vaan menee likaiseksi". Paras pikkupoika ikinä!
Polku loppui ja jatkoimme kävelyä koskea pitkin ylös. Kivaa kyllä. Tarpeeksi haastavaa ja tuntuu, että tekee jotain, mutta samalla kivaa, upeita maisemia ja metsää. Pitkän kävelyn jälkeen hikiset reissaajat pääsivät taas mitä upeimmalle vesiputoukselle. Näistä pidän! Ja tämä ei ollut täynnä ihmisiä, ihan vain meidän ryhmä. Oli täydellinen paikka piknikille musiikin, ruoan ja hyvän seuran parissa. Kaunista! Tänne jäimme melko pitkäksi aikaa hengailemaan ja nauttimaan.
Juuri ennen vesiputousta kiipesimme melko korkean ja vaikean mäen ylös. Alaspäin tullessa opas (ei, ei se pikkupoika) laittoi solmullisen köyden puun ympäri, jonka avulla alastulo olisi helpompaa. Pari tyyppiä siitä meni ensin ihan ok. Sitten tuli Brandonin vuoro. Opas sanoi että ota tosta puusta ensin ote ja sitten lähde menemään alas. Brandonilla ei siis tietenkään ollut vielä kunnon otetta köydestä ja yhtäkkiä maa hänen jalkojen alla petti, ja tippui alas noin kymmenen metriä. Pudotus näytti todella pahalta ylhäältäpäin katsottuna, mutta luojan kiitos mitään pahempaa ei käynyt. Pääsi heti jaloilleen itse vain muutamien ruhjeiden ja mustelmien kanssa. Siinä olis voinut käydä paljon pahemmin. Ja olisi ollut hyvin vaikeaa saada haavoittunut pois sieltä keskeltä metsää pieniä pieniä polkuja ja koskea pitkin. Onni matkassa.
Olen kertonut jo huonoista ruokakokemuksissa La Mercedissä, mutta viimesenä iltana tuli kyllä huippu. Menimme ravintolaan, jonka nimi oli Pollo ja jotain, eli sen voisi päätellä kanaravintolaksi. Istumme alas ja ihastelemme että onpas viihtyisän näköinen paikka. Meitä oli siis neljä syömässä. Kaikki alkaa siitä että tarjoilija sanoo, että kana on loppu. Myöskään tota, tota eikä tota ole. Just. Pojat päätyvät kaikki samaan ja mä otan eri annoksen. Hetken kuluttua tarjoilija tulee takaisin, mun tilaamaa annosta ei olekaan. Selvä, otan sitten samaa mitä pojat syövät. Tässä välissä tilaamme juotavaa, olutta ei ole, saamme ison kannun järkyttävän pahaa mehua. Tässä vaiheessa olemme jo monta kertaa miettineet, että miksi olemme yhä täällä. Emme kuitenkaan halunneet luovuttaa vaan pysymme. Seuraavaksi oletamme että tarjoilija ei enää kehdannut tulla, joten joku toinen nainen tulee kertomaan, että heillä onkin vain kolme pihviä sitä mitä tilasimme. Eei! Nälkäisenä ja kiukkuisena pyysin vaan jotain. Huomasimme että nainen lähti käymään kaupassa, varmaankin ostamaan ainekset mun ruokaani. Huh, ei näin. Mun anticuchoni onneksi oli ihan hyvää, mutta ei sitä niin osaa nauttia enää tollaisen kiukun jälkeen.
Kuulimme yhden paikalliselta kaverilta, joka myös oli La Mercedissa, että tunnin ajomatkan päässä olis jotkut paikalliset bileet, mutta me olimme taas kerran niin laiskalla tuulella, että tyydyimme kaupan valikoimaan ja menimme huoneeseemme taas viettämään iltaa. Melko hulvaton siitä kyllä tulikin. Mielikuvitusrikkaat ihmiset saa helposti omat neljän hengen bileet vaikka hostellihuoneeseen. Seuraavana aamuna oli väsymys ja bussimatka ei ollut niin nautinnollinen. Iltaseitsemän maissa pääsimme perseet puutuneina vihdoin perille. Oli hassua huomata että tunsi tulevansa kotiin muutaman päivän reissun jälkeen. Kyllähän tää on se koti nyt.
